Tylliä ja collegea

Vielä lisää collegeshortsien hurmaa! Collegen lisäksi musta tylli on kiehtonut kovasti mieltäni viime aikoina. Enkä ole ainoa: muutamat muutkin kanssabloggarit ovat ilmaisseet innostuksensa ko. matskua kohtaan – Kamicha oli taituroinut itselleen vallan upeat mustat tyllileggarit, ja Sugar Kane taisi himoita jotakin vähän saman suuntaista. Niiden lisäksi minua inspiroi kovasti myös alla oleva Ray Petrin stailaus, jossa alushousuja on koristettu mustan tyllin avulla.

petri-kuva
Musta tylli on ajoittain kummitellut mielessäni jo pidempäänkin: kun muutimme nykyiseen asuntoomme noin puolitoista vuotta sitten, löysin erään kaapin perukoilta entisen asukkaan sinne jättämiä kankaita, lankoja ja muita ompelutarvikkeita. Kyseinen rouva oli työskennellyt myös modistina, ja kenties makeimpia yllätyksiä olivatkin eräästä laatikosta paljastuneet hattutarvikkeet joukossaan 4 kpl pyöreitä, kauniisti kantattuja mustia tylliharsoja. Ne ovat varsin vanhoja, peräisin ajalta jolloin leskeksi jääneet naiset kiinnittivät hattuihinsa mustan harson suruajan merkiksi. Päätin heti että hyödynnän näitä ihania harsoja jotenkin – mutta en millään raaskinut rikkoa tai leikellä niitä. Yllä olevan kuvan nähtyäni keksin kuitenkin miten voisin niitä käyttää: harsot ovat melko suuria, joten ne voi kietoa ympärilleen. Olen muutenkin nyt innostunut lantion (ja takapuolen, hah-hah) korostamisesta asuissa, joten tein niistä eräänlaisen hamosen, tai vyövirityksen - tai tutun! - shortsien päälle; harmaa trikooasu tuo ainakin minulle kivasti tanssitreenifiiliksiä. Ja tulee minulle tästä virityksestä itse asiassa hieman myös sukkanauhaliivi mieleen. Se onkin ihan tervetullut mielleyhtymä, kun tässä nyt Ray Petrin jalanjäljissä tanssahdellaan. “Oikeita” alusasuja taitaisin olla vähän arka käyttämään tällä tavoin, mutta mitään ongelmaa en koe siinä, jos vaatteista ikään kuin vahingossa tulee hieman alusasuvaikutelmaa.

tylli1

tylli2

tylli3

Nyt kun näitä katselen, tulee mieleen että haluaisin vielä vähän pidemmänkin vastaavan tyllisysteemin; sellaisen osapuilleen polviin asti ylettyvän version. Se voisi näyttää aika kivalta vaikkapa mustien villatrikoiden päällä…

Miten te muut tyllejänne yhdistelette?

Kirjoituksella “Tylliä ja collegea” on 5 kommenttia

  1. sugar kane kirjoitti:

    Ihastuttava tutu-tulkinta! Tyllissä on mulle ihaninta se, miten se laskostuessaan muodostaa kerroksia, ja miten läpinäkyvyysaste vaihtelee tän ansiosta.

    Itse en ole kerinnyt vielä kokeilemaan, mut ne leggarit on saatava, oikein pitkällä, rusennettavalla lahkeella.

  2. Anu kirjoitti:

    Mulla ei ole oikein mitään mielipidettä tyllistä, mutta välillä ihmettelen, miksi mulla on kaapissa nudenvärinen tyllihame. En ole ikinä pitänyt sitä, eikä se ole yhtään mun värinen eikä tyylinen, mutta silti se on mun kaapissa. En ole voinut pistää sitä kiertoon, koska mysteeri on vielä selvittämättä.

  3. Anna kirjoitti:

    Sugar Kane, kiitos ystäväni! Tylli on minustakin parasta kerrostuessaan ja laskostuessaan. Tahtoo nähdä sun leggari-version niin pian kuin mahdollista! :)

    Anu, nudenvärinen tyllihame kuulostaa oikeastaan… aika ihanalta! En yleensä tosin ole hörhelöhameiden perään lainkaan, mutta nude tylli saattaisi olla aika vastustamaton. Minunkin on silti aika vaikea kuvitella nudea tylliä sinun vaatekaapissasi. ;) Kerrothan jos keksit vastauksen arvoitukseen!

  4. Kamicha kirjoitti:

    Heh, minullakin on nudenvärinen tyllihame, semmoinen maatalaahaavan pitkä. Siitä saa hauskan iltapuvun yhdistämällä johonkin korsettiyläosaan tai vaikka änkyrätiukkaan farkkutakkiin (sillä lailla taisin jossain illastustapahtumassa joskus piipahtaakin).

    Nuo tyllikerrokset näyttävät todella kivalta - ja tykkään myös siitä, että päätit kunnioittaa palasten alkuperäistä muotoa! Hieno idea.

  5. Anna kirjoitti:

    Hei Kamicha - kiva kun tulit kommentoimaan! Ja kiitos mukavasta kommentistasi! :) Nude tylli alkaa kuulostaa entistäkin kiinnostavammalta: olen varma että se toimisi loistokkaasti sekä sinisen että mustan denimin kanssa - kiitos vain vinkistä ja inspiksestä!

Kommentoi