Minä rakastan vanhoja vaatteita – senhän te varmaan jo tiesittekin. Mutta antakaahan kun kerron erään esimerkin siitä, miksi ne ovat niin ihania.
Muutama viikko sitten haahuilin jälleen vakikirpparillani toivelista mielessäni. Tavoitteenanihan on se, että vaatekaappini olisi vähitellen ihanuuksien aarreaitta; kokoelma vaatteita, joita rakastan ja joista voin iloita vaikka loppuelämäni. Olen jo vuosia ylläpitänyt listaa, johon kirjaan sellaisia minun tyylilleni tärkeitä vaatekappaleita, jotka omista kokoelmistani vielä uupuvat. Listalla olevat toiveyksilöt saattavat löytyä vasta vuosien etsinnän jälkeen, mutta lista auttaa muistamaan ne kun jotakin sopivaa tulee kohdalle. Tämän kesän löytöjä ovat olleet mm. nahkahame ja kiinnostavasti leikatut kapeat mustat housut; edelleen puuttuu mm. maihinnousukengät, nahkahousut sekä täydellinen musta bleiseri. Tällaisia vaateita voi aiheesta kutsua myös omiksi klassikoikseen, kuten Sugar Kane omissa ansiokkaissa pohdinnoissaan.
Toivelistallani on jo pitkään ollut niukka ja istuva nahkatakki; matkan varrella olen vakuuttunut siitä, että se saisi olla ennemmin ruskea kuin musta (mustat, niukat nahkarotsit ovat meikäläisen päälllä usein turhan “kovan” näköisiä). Ihan viime aikoina on lisäksi tuntunut siltä, että takki voisi olla mokkaa. Kirpparin ale-tangolla käsiini osui ruskea (!), niukka (!) mokkatakki (!). Tunnistin takin välittömästi 70-luvun tuotteeksi, ja tämäkin havainto sai minut kovin ilahtuneeksi: kaikki kirpputoreilla aikaansa kuluttavat tietänevät, että lähes kaikki 60- ja 70-luvun laadukkaat vaatteet ovat jo kauan sitten hävinneet kirppareiden tarjonnasta. Niinpä nykyään harvakseltaan vastaan tulevat aarteet tuntuvat sitäkin makeammilta löydöiltä. Takki oli valtavan hyvässä kunnossa ja mokkanahka pehmeää kuin voi. Ilmeni että se on Suomessa valmistettu Friitalan takki, 70-luvun niukkaa kokoa 38. Vedin rotsin niskaani ja se istui kuin hanska. Viiden euron hintainen ihanuus pääsi rakastavaan kotiin.
Muutaman päivän kuluttua istuin mokkaiho (takki tuntuu aivan toiselta iholta!) päälläni lempikahvilani terassilla Aurajokirannassa. Tunsin takin taskussa jotakin kovaa ja tunnustelin taskua päältäpäin. Siellä on kolikoita – ehkä jotain muutakin! Ongin kamat taskusta varovasti ja asettelin ne eteeni pöydälle. Finnairin vierekkäiset istumapaikkaliput, vanhoja Ranskan, Portugalin ja Espanjan kolikoita, muutama baarikuitti. Tihrustin haalistunutta baarikuittia: Cherbourg toukokuussa 1976.
Koko ympärilläni oleva maisema näytti yhtäkkiä paljon kirkkaammalta ja hohdokkaammalta. Miten hurmaavan romanttista! Näen mielessäni nuoren naisen, joka takin oli omistanut. Tiedän että hän on ollut melko siro, kapeaharteinen nainen – osapuilleen minun kokoiseni. Siinä kaikki. Voin kuvitella hänet juuri sellaiseksi kuin haluan. Myös matkareitin voin kuvitella mieleisekseni. Päätän että lentolipuista huolimatta nainen on ollut reilaamassa. Hän näkee pitkällä junamatkallaan ainakin Lissabonin, Sevillan, valkean Cadizin, Barcelonan, Ranskan kauniin etelärannikon, Pariisin – ja tietenkin Normandian ja Cherbourgin. Hän matkaa mokkatakissa: näen junat, ikkunoiden ohi vilistävät maisemat, asemat, lumoavat suurkaupungit. Samettiset illat, kirkkaat päivät, utuisen sateen. Mukana on tietenkin myös Joku Ihana. He suutelevat tuntikausia vaaleissa kevätilloissa ja rakastavat toisensa uuvuksiin lämpiminä, pimeinä öinä.
Tuntuu että takki syleilee minua salaisuuksien ja intohimojen kudelmana. Tällaisia tarinoita eivät uudet vaatteet ikinä kanna muassaan – oli brändiä sitten ollut suunnittelemassa miten monta nokkelaa sanaseppoa tahansa! Ryntään kotiin ja etsin netistä Cherbourgin kartan. Pienen salapoliisityön päätteeksi paljastuu, että kuitissa mainittu Bar Moderne (tai nykyään Le Moderne) sijaitsee edelleen samassa osoitteessa.
Mietin takin omistanutta matkaajaa edelleen aina kun puen mokkatakin päälleni. Leikittelen ajatuksella seikkailusta 70-luvun Euroopassa. Mitä enemmän naista ajattelen, sitä enemmän haluaisin tietää myös, kuka hän oikeasti oli. Miksi hän oli matkalla? Missä hän todellisuudessa kävi? Mitä tapahtui tuona iltana Bar Modernessa? Oliko se matkan viimeinen ilta, jolloin kuitit vain sattumalta jäivät taskuun? Vai tapahtuiko silloin jotakin niin erityistä, että nainen halusi säilyttää kuitit muistona? Haluan uskoa niin. En varmaan koskaan saa tietää.
Päätän, että istun vielä kerran itse tuo takki päälläni Cherbourgissa, Le Modernessa.
P.S. Onko lukijoiden joukossa muita toivottomia romantikkoja? Entä oletteko itse löytäneet aarteita vanhojen vaatteiden kätköistä?
P.P.S. Mokkatakin tarinan myötä olen entistä selvemmin oivaltanut, että jokainen vanha vaate kantaa itsessään lukemattomasti tarinoita ja menneisyyden kuvia. Ne vain eivät konkretisoidu mitenkään ilman johtolankoja, kuten tässä tapauksessa taskusta löytyneitä kuitteja ja kolikoita. Ilman johtolankoja erilaisia tarinoita ja mahdollisuuksia on ikään kuin liian paljon: en inspiroidu kuvittelemaan vaatteen tarinaa, jos tarinalle ei ole mitään todellista lähtökohtaa. Miten te muut? Pohditteko te koskaan vaatteen entistä omistajaa tai vaatteen taustoja?
Ihana takki, ihana tarina!
Mä myös kuvittelen toisinaan kirppisvaatteilleni tarinoita, tai itseasiassa varmaan aina - on hauska kuvitella, millainen henkilö on tullut hankkineeksi jotain aika kreisiä ja aikanaan kallista laatutavaraa, ja pitänyt sitä paljon, mutta hyvin.
70-luvun eurooppalaisista junamatkoista puheenollen, lue Lisa St Aubin de Téranin kirja “Paikallisjuna Milanoon”, jossa 17-vuotias puoliarstokraattinen puoli-britti-tyttö lähtee venezuelalais-emigranttien-slash-sissien kimppaan maanpakolaiseksi ympäri Eurooppaa 70-luvuna alussa. Välillä levätään palazzossa, välillä ryvetään köyhyydessä - hillittömällä tyylillä. Ehdoton lempimatkakirjani siitä asti kun sen 14-vuotiaana olen lukenut!
vein kavion suustani, sugar kane. mä täällä sumusilmäilen, kun mietin tuota takkia ja cherbourgia.
mäkin olen keksinyt mun vaatteille stooreja, mutta koskaan niiden uumenista ei ole löytynyt konkreettisia vinkkejä. siksipä tarinatkin ovat olleet aika ohuita, vailla pohjaa, johon ankkuroida.
Kerran löysin käytettyjen housujen taskusta 20 euroa. Olin ostanut housut aiemmin, löysin setelin vasta kaventaessani niitä. Ei kovin romanttista, mutta käytännöllistä. Sillä hetkellä rahatilanne oli kehnohko, lahja housujen edelliseltä omistajalta tuli tarpeeseen.
Rakkaimman löytöni olen tehnyt oman mummoni vanhasta käsilaukusta. Löysin sivutaskusta laastaripaketin lisäksi muistoja lapsuudestani. Mökkimme läheisyydessä olleen kyläkaupan ja -taksin käyntikortti, vanha puhelinkortti, kuitti 90-luvun alun kesäkahvilasta (kaksi jäätelöä ja yksi kahvi) käsin kirjoitettu kauppalappu, kuva minusta ja serkustani lapsena. Siellä ne säilyvät edelleen, vanhan käsilaukun sivutaskusta.
Joskus viitisen vuotta sitten osuin sattumalta paikalle kun Kuvataideakatemiassa opiskeleva tyttö piti Hakaniemen torilla vaihtokauppakirppistä. Kirppiksen juttu oli se, että yhden tavaran sai ottaa, kun toi toisen tilalle ja kiinnitti siihen lapun jossa luki siihen liittyvä muisto.
Minä valitsin Vuokon jakun, siinä luki näin: “Ostettu Vuokosta sairaanhoitajaopiston ylioppilaskunnan tanssiaisiin, vuosijuhliin. Siihen kuului pitkä musta hame. Oli ensitapaaminen parina tulevan mieheni kanssa. Saman vuoden lopulla menimme naimisiin ja valmistuin sairaanhoitajaksi. Kolmen vuoden päästä mieheni kuoli auto-onnettomuudessa. Puseron olen säästänyt rakkaana muistona. Eläköön nuoruus ja rakkaus! Terveisin Leena (60)”
Hieno löytö - ja erityisesti tarinan kanssa! Voi vitsi, tekispä joskus tuollaisia kertomuslöytöjä. Omalle kohdalle ei ole moisia osunut, vaikka olen kolunnut kirpputoreja aktiivisesti teini-ikäisestä lähtien.
Edellä kirjoittavan Annan (meitä on aina loputtomiin) tarina on myös hieno ku mikä! Tarina muistuu varmasti mieleen aina, kun jakun pukee päälleen.
Pitäis varmaan ottaa “Omat klassikot” kunnolla työn alle - tosin tyyliblogeja lukiessa ne tuntuvat hiotuvan hiljalleen siinä samalla. Olen hankkinut viimeisen vuoden-parin aikana enemmän laadukkaita perusvaatteita kuin inspiroivia erikoisuuksia (tarpeellisia nekin). Ehkä aika näyttää, mihin niistä on.
Oi kyllä! Musta on ihanaa romantisoida, ja varsinkin, jos sitä tulee löytäneeksi jotain ylihienoa, silloin on ihana ajatella, millainen henkilö on mahdollisesti juuri näillä kengillä kuljeksinut, missä päin maailmaa jne..
Sugar Kane, kiitos! Mä luulen että munkin on syytä ruveta kuvittelemaan enemmän tarinoita - tää on niin ihanaa!
Menen heti tänään hakemaan tuon suosittelemasi kirjan kirjastosta! Kuulostaa mahtavalta! Kiitos vinkistä!!
Stellagee, munkin ongelma on ollut juuri tuo vaatteisiin liittyvien omien tarinoiden “ohuus”, mut ehkä voisin vain olla välittämättä siitä: vaatteiden tarinoiden keksiminen tuntuu niin ihanalta. Toisaalta edelleenkin olen kyllä sitä mieltä että tällaiset ihan oikeat tarinat ovat kyllä huippuihania yllätyksiä. Mikseivät kaikki säilö kirpparille menevien vaatteiden taskuihin jotain loistavia muistoesineitä?
Lulu Pigeon, raha taskussa ois tosiaan kiva ylläri!
Omaan lapsuuteen ja vaikka teini-ikäänkin liittyvät muistot ovat ihania; sellaisia olen joskus itsekin löytänyt (erityisesti laukkujen sivutaskut ovat aika potentiaalisia paikkoja!).
Anna, mä oikeesti itkeä tirautin eilen illalla kun luin tuon sun kommentin. Ihanaa - ja niin traagista. Kiitos kun toit tuon vaatetarinan tänne!!
Anna X, tarinavaatteita ei tosiaan juuri kohdalle osu: tää mokkatakki on tähän mennessä mun paras tarinavaatelöytö, ja Luoja tietää että olen myös aika lailla kirppareilla haahuillut.
“Omat klassikot” on mielenkiintoinen juttu! Mulla se on ehkä niin, että vaikka perusteepparit ja farkut ovat loistavia perusvaatteita, parhaat klassikkoni kuuluvat kuitenkin ehkä enemmän tuohon sinun “inspiroiva erikoisuus” osastolle. Siis en tarkoita että pukeutuisin mitenkään kauhean erikoisesti, mutta jotta vaatteesta voi muodostua minun klassikkoni, siinä pitää yleensä olla jotain vähän poikkeavaa ja jännittävää. “Basic with a twist” on vaate, josta jaksaa inspiroitua yhä uudelleen ja uudelleen.
Salka, ihanaa että meitä haaveilijoita löytyy!
Mun omat klassikot taitavat olla sellaisia spesiaalijuttuja, jotka ovat reissusta löytyneitä tai tiettyä tilaisuutta varten ostettuja tai sitten sellaisia, joihin olen hullaantunut ja joita olen pitänyt paljon. Tästä voisikin tehdä jutun.
ihana ihana juttu!
Anu, postaa toki omista klassikoistasi! Niitä on aina kiva pohtia - ja niistä on kiva lukea!
linda: kiitos paljon!
Aivan ihana postaus! Ilahdutti lukijaa mielettömästi näin sateisena lauantain iltana.
Marjo, kiitos!! Tällaiset kommentit ilahduttavat kovasti kirjoittajaa!
Отличный пост, прочитав несколько статей на эту тему понял, что всё таки не посмотрел с другой стороны, а пост как-то очень заинтересовал.