Meidän Pariisi jää nyt muutaman viikon kesätauolle. Kiitokset kaikille ihanille tyypeille kuluneesta kaudesta – kanssanne on ollut mukavaa jutustella tyylistä, vaatteista, viskistä, Brucesta ja kaikesta muustakin mukavasta. Allekirjoittanut aikoo nyt kahvitella, istua terasseilla (toivoakseni säät sen sallivat!), käydä Tytön kanssa leikkikentällä ja rannalla (ja Muumimaailmassa!) sekä pussailla Miehen kanssa.
Kesäloma alkoi mukavasti Ruisrockissa. Loistavia keikkoja, vesisadetta, aurinkoa, hyisen kylmiä öitä ja hileisen kylmää kaljaa. Eikös kuulostakin kesäfestareilta? Kesäfestareille epätyypillistä sen sijaan on, että onnistuimme syömään hämmästyttävän hyvin. Siitä on kiittäminen tähti-chef Hans Välimäkeä, joka oli ystävällisesti pystyttänyt Ruisrockiin oman CD-hampurilaiskojunsa. Toivottavasti tästä tulee traditio!
Näkemistämme keikoista suurimman vaikutuksen minuun tekivät Calexicon, Mewin ja Faith No Moren keikat. Myös Röyhkä, Rättö ja Lehtisalo sekä, kenties hieman yllättäen, Tehosekoitin ja Amorphis saivat minut fiiliksiin. Tsekatkaapa muuten tuo Calexico: arizonalaisbändin uskomattoman taiturimaisesti ja kekseliäästi eri etnisiä musiikkiperinteitä ja amerikkalaisia musiikkigenrejä yhdistelevä musiikki on kiintoisinta ja tenhoavinta mihin olen pitkään aikaan törmännyt. Minä olen ihan heikkona mariachi-meininkiin – ja niinpä ei ole juurikaan yllätys että Calexicon mariachia, tejanoa, countrya ja mm. portugalilaisia fado-sävyjä hyödyntävä indiepop oli suurenmoinen elämys. Puhumattakaan siitä, että bändissä on aivan uskomattomia muusikkoja! Calexico pääsi heti mukaan ainakin minun psycho-cowgirl –soundtrackilleni.
Calexicon trumpettimeininkiä. (Kaikki kuvat Miehen.)
Mew puolestaan yllätti sävykkyydellään ja hienostuneella herkkyydellään. Minä olen aina pitänyt Mewiä vähän tylsänä bändinä, mutta nyt seisoin koko keikan lumoutuneena: kuulaassa kesäyössä Jonas Bjerren laulu kuulosti aivan taianomaiselta. Miehen ottamat hienot kuvat vangitsevat hyvin tunnelman:
Tunnelmaa kuvastaa myös keikan jälkeen pimeältä metsäpolulta kuultu keskustelu: “Legendaarinen keikka!!” “Joo, LEGENDAARINEN. Kyllä!” “Hei…multa vittu puuttuu toinen kenkä!” “Niin muuten multakin!”
Festarit päättänyt Faith No More oli joka tapauksessa kaikkien hienojen keikkojenkin rinnalla vielä jotakin ihan muuta. En odottanut keikalta suuria: tuumin että kysessä on todennäköisesti vain vanhan lämmittelyä ja rahastuksen makua. Ja kuinka väärässä olinkaan! Mike Patton ja koko bändi esiintyivät käsittämättömän energisesti. Luulen että olen vain kerran nähnyt Ruisrockissa jotakin yhtä vaikuttavaa ja energisoivaa – silloin asialla oli Tool. Faith No Moren keikkaa on hankala kuvailla; jos olitte paikalla, tiedätte tarkalleen mistä puhun. Jos ette – no, olen kovin pahoillani. Tällaisen keikan soisi mielellään kaikkien kuulevan!
Myös “Ihanin rokkari” kilpailussani löytyi uusia voittajia: sarjassa “kaunis ja kalpea” ensipalkinnon voittaa oma, kotimainen Otto Grundströmimme. Tehosekoitin ei ole koskaan merkinnyt minulle juuri mitään, mutta nähdessäni bändin livenä jouduin myöntämään, että bändin laulaja on totisesti eräs harvoista aidoista rock-tähdistä maassamme. Otto on lavalla juuri oikealla tavalla viileä ja ylimielinen, ihanteellinen sekoitus kylmää etäisyyttä ja läsnäoloa. Ihailin erityisesti sitä, miten Oton pokka piti loppuun asti: en ole milloinkaan kuullut sellaista yhteislaulua kun Tehiksen keikalla kuultiin, mutta sekin pusersi sankaristamme vain laimean “Ihan kivalta näyttää”. Täytyy myös todeta, että “laiha, pitkä, paljon tukkaa, terävä profiili, sirot piirteet ja suuret silmät” on yhtälö, jota minun on perskohtaisesti aika hankala vastustaa.
Sarjassa “vaarallinen ja arvaamaton” palkinnon voittaa tietenkin Mike Patton. Patton on todella uhkaava ja vaikuttava hahmo – tuntuu että keikalla voi odottaa mitä tahansa. Pattonin ääni on uskomaton ja lavaesiintymisessä sellaista maanisuutta ja intensiteettiä että hengästyin. Ihanaa!
Patton ja muut sedät pastelleissaan.
Onkos muuten arvon lukijoilla kesäfestareita tiedossa? Entä kuka on se ihanin rokkari?
Tänä kesänä ei taida kohdalleni osua lainkaan festareita - viimekesäinen Ruisrock oli vuosikausiin ainoa festari, eli tämä on minulle vallan tyypillistä. Ellen sitten intoudu viime tingassa juhlistamaan syntymäpäiviäni Flow-festareilla; niille olen uhannut osallistua niin monena kesänä, eikä sunnitelma ole toteutunut vielä kertaakaan…
Ihanin rokkari - on pakko sanoa herra Morrissey, vaikka voi olla, että hänet pitäisi luokitella ihanin poppari -sarjaan. En silti voi muuta, sillä kävin herran keikalla Kaapelitehtaalla, ja sydämeni ei ole vieläkään päässyt entiseen rytmiinsä. …mutta Mike Å
Ihanaa kesälomaa ja blogitaukoa yhdelle lempibloggareistani! Rentoudu ja nauti kunnolla kesästä, sen virikkeistä ja läheisistäsi!
Mutta Mike Å - aargh tätä konetta! Yritin vain lisätä, että Mike Patton on hyvin likellä Morrisseyta, niin energinen ja äijä hän on! Ja komea. Pistää polvet tutajamaan…
Vimps, mä en kanssa siinä mielessä ole lainkaan festari-ihmisiä, että jaksaisin niitä urakalla koluta. Käyn yleensä vain kotikaupunkini festareilla, enkä kaikilla niilläkään. Tänä vuonna ohjelmassa olisi vielä Turku Modern.
Ja KYLLÄ: Morrissey on ihana rokkari! Ja loistokasta että säkin tykkäät Pattonista! Se on kyllä mahtava! Meillehän voi tosin tässä tulla riitaa siitä, kumpi pääsee sen kanssa naimisiin…
Ja kiitos kauniista sanoistasi - lämmittävät kovasti mieltäni! Tulethan kesätauon jälkeen taas messiin?? On ollut ihanaa saada kaltaisesi aktiivinen, fiksu ja mielenkiintoisia kommentteja laativa kommentaattori!!
Mukavaa heinäkuuta sinullekin! Aurinkoa!
Mä oon kyllä vähän kade tuosta Mew:sta, mutta ehkäpä joskus sen näen itsekin livenä!
Mä olen ehkä vähän hassuli, enkä oikein osaa nimetä ihaninta muusikonrenttua. Nuorempana olisin kyllä osannut
Silloin esim. juurikin Otto oli kova sana, ja mun ensimmäinen muusikkoihkutus taisi olla Dingon Jonttu, ihana rokkipeikkomies 
Näyttelijöistä sen sijaan osaisin nimetä, moniakin. Musiikkia on helppo vain kuunnella, miettimättä miltä itse artisti näyttikään, mutta näyttelijät tulevat ns. iholle. Itselle se polvet veteliksi saava on Peter Stormare 
Ja vanha Sean Connery! Ehkä näistä intoutuneena nimeän Johnny Cashin ihanimmaksi rokkariksi 
Ja oikein hyvää lomaa
Grr, Mike Patton on nii-in ihana mies, että ihan aidosti heikottaa! Taitaa tulla tosiaan skaba, kumpi miehen hurmaa, heh. Mahtavaa, kun muitakin omasta mielestäni hieman nurjan miesmaun omaavia löytyy!
Totta kai tulen kesäpaussin jälkeen mukaan! Ei ole muuta vaihtoehtoa. Kiitos myös sinulle järjettömän kauniista sanoistasi! Inspiroivaa ja kipinöivää kesää sinulle! (Tuli taas miljoona huutomerkkiä! Mutta tulkoon!)
Mike Patton, epäilemättä! Itsekin olin katsomassa Ruisrockin keikkaa, oli loistava, vaikka se parin viikon takainen Kaisaniemen keikka (jonne vanhan fanaattisen fanin oli tietenkin myös päästävä) oli ehkä vielä inauksen sykähdyttävämpi. Uskomattoman energistä menoa, plus että Patton tuntuu vanhetessaan vain paranevan esiintyjänä.
Myös Calexico oli ehdottomasti katsomisen arvoinen, samoin se Amorphis ja juuri ennen Faith No Morea esiintynyt !!!. Kaiken kaikkiaan onnistunut Ruisrock tänä vuonna!
Inspiroiva blogi sulla, pidähän rentouttava kesätauko.
Hauskaa kesää,vietähän hauska loma blogista
Harmittaa etten itse päässyt ruissiin..:/
Ihanimmissa rokkareissa on parasta se, että se on aina just se josta on saanut viimeksi valtaisimman innostuspiikin. Mä muistan että tuollaisia fiiliksiä olisivat aikojen saatossa herättäneet Rollareiden Ronnie Wood ja Lauri Tähkä nyt ainaskii… ja silläkin uhalla että kuulostan vielä edellistä kuusikymppisemmältä, sanon että niilo-setä ja Bob Dylan.
Tehosekoittimen olen nähnyt viimeksi silloin, kun se kiersi vielä ennen lopettamista, ja silloin minusta vielä Ottoa coolimpi oli Matti fiftaritatuoinneissaan ja rokkaritukassaan.
Niin ja festarit taitaa jäädä perhetraditioomme, pari päivää + iltaa on pyörittävä Kaustisella. Paratiisin pojat eli J. Karjalainen ja Veli-Matti Järvenpää amerikansuomalaisuuden kimpussa, Kari Tapio (mitä puhuinkaan kuusikymppisyydestä?) countryna ja Kimmo Pohjosen Moottorisinfonia innostavat esiintyjistä, viulufolkkistunnelma ja lapsiperheystävällisyys muuten vain.
Multa taitaa jäädä tänä vuonna kaikki festarit väliin, mutta en kyllä muutenkaan ole käynyt muissa kuin Ruisrockissa. Pari kertaa olen ollut Flowssa, viimeksi kaksi vuotta sitten, mutta en tykännyt yhtään sen ryysiksestä. Jos vessajonossa menee melkein tunti kerrallaan, se on aika huonoa vastinetta pääsylippuun tuhlatulle rahalle. Toivottavasti ovat sittemmin parantaneet meininkiään.
Ihanin rokkari onkin vaikea kysymys… jään pohtimaan, onko se Paul Banks vai Morrissey. Ja Anna, unohdit muuten mainita Maynard James Keenanin.
ihanaa kesälomataukoa!
mulla tämän kesän ainoa festari on flow, koska vuosittainen pyhiinvaellukseni kohde accelerator ei toteudu tänä vuonna. way out west olisi kiinnostanut, mutta se osuu samalle kohdalle flown kanssa, joten kotimaisuus voitti.
yleensä koluan festareita urakalla, vaikken pidäkään rypemisestä.
ja mähän en fanita rokkareita vaan nautin keikat silmät kiinni…
“Täytyy myös todeta, että “laiha, pitkä, paljon tukkaa, terävä profiili, sirot piirteet ja suuret silmät” on yhtälö, jota minun on perskohtaisesti aika hankala vastustaa.”
Haha, täytyy ikävä kyllä hieman rikkoa tätä (ihanaa!) illusiotasi.. Otto on nimittäin todella lyhyt!
Ja oli se tossa vuosi sitten vielä vähän turvonneempikin. Sillä oli tää “boheemirunoilija”-kausi.
Mulle ihanin rokkari on kyllä Bowie. Ja Eno. Heh, “rokkareita”.. no tavallaan.
Hahaa, Nausk, mikä LOISTAVA kommentti!! Heh, en tosiaan tajunnut että Otto on lyhyt.
Huomasin muuten minäkin taannoin Oton turvotuksen, mutta nyt se on kyllä taas kuosissa. 
Ja kiitos kaikille kesätaukoa edeltäneistä rokkari- jne. kommenteista! Teillä on hyvä rokkarimaku, ihmiset! Anulle sanoisin vielä, että en toki IKINÄ unohda Maynardia; tässä postauksessa mainitsin vain tämän vuoden ihanimmat Ruisrock-rokkarit. Kaiken kattavalla ihanimmat rokkarit -listallani on itse asiassa melko monta ihanaa rokkaria!
Tosin Brucea ei peittoa kukaan.
Mieki oon ollu ihan ulalla tästä blogimaailmasta ja nyt sit lueskelin ihan urakalla näitä sun tekstejä
Miekin olin Ruisrockissa ja tsekkailin Calexioakin hetken 
Mun mieltä lämmitti siellä eniten kyllä Maj Karma 
Hii, vaihdoimpas muuten blogini nimen ja omankin nettimaailmanimeni 
Hei Silla, kiva kun poikkesit kommentoimaan!! Täytyypä tulla myös sun tontille vierailulle!
Mä muuten ikävä kyllä missasin Maj Karman Ruisrockissa - meininki keikalla oli varmaan hyvä!