Kesäisten kelien ansiosta olemme saaneet ihastella monien bloggareiden (Anu, Sugar Kane, Salka, Stellagee…) tulkintoja shortsilookeista ja muista makeista kesähousuvirityksistä. Minäkin esittelin kermanvaaleita silkkishortsejani (rakastan niitä!), mutta on myönnettävä että arjessa päälläni nähdään yleensä vähän muunlaisia shortseja. Valkoinen silkki on mahdollisimman arka materiaali; kaksivuotiaan Tytön äidin on usein välttämätöntä pukeutua vähän käytännöllisemmin. Juttelimmekin jo vähän hiekkalaatikkopukeutumisesta (kiitos inspiraatiosta tähän postaukseen, murphy!), ja totesin suosivani leikkikentällä kestäviä ja pestäviä perusvaatteita. Kuitenkin hiekkalaatikollakin haluan näyttää itseltäni! Onneksi esimerkiksi farkkushortsit tai simppelit perustopit ovat sekä rennon käytännöllisiä että kivan näköisiä.
Jos hiekkalaatikkoelämä on hienoista rypemistä, niin sitä se on festarielämäkin. Olemme viikonloppuna menossa Ruisrockiin - se on kohdallani rakas, tärkeä ja välttämätön kesätraditio (olisikohan otsikon sittenkin pitänyt olla “Tukka täynnä”?? Toim. huom.). Festarikansan joukossa yliedustettuina ovat erilaiset hippilookit (jotka eivät oikein ole minun juttuni, kuten jo Stellageenkin blogissa ehdin ilmoittaa), mauttomat printtiteepparit ja hirveät festarihatut sekä tietenkin erilaiset rokkivaikutteiset asut, ja näiden rokkilookien meiningistä minäkin ajattelin omiin festariasuihini hieman ammentaa. Festariasujen on syytä olla helppoja ja käytännöllisiä: bodyt sun muut Bajamaja-reissuja hankaloittavat vermeet on syytä unohtaa samoin kuin herkät ja kalliit materiaalit tai parhaat kengät.
Tässä muutamia asujani, jotka käyvät mainiosti niin leikkikentällekin kuin festareillekin. Lahkeet ovat kätevät molemmissa tapauksissa: sekä festareilla että hiekkalaatikon reunalla on huomattavasti mukavampaa kun voi rennosti istuskella tantereella vailla pelkoa vilahtelevista alushousuista. Miltäs nämä sitten näyttävät, arvoisat lukijani?
Ihastuin Tukholmassa muutaman paikallisen superrentoihin farkkulookeihin ja olenkin reissusta lähtien etsinyt vielä taannoin esittelemiäni poikaystäviäkin rennomia farkkuja. Niinpä kun nämä roimasti liian isot 501:t tulivat vastaan kirpparilla, ostin ne oitis. Ne putoavat tosi alas lantiolle – hyvä kun ylhäällä pysyvät! En lyhentänyt niitä kovin lyhyiksi, mielestäni polvihousumeininki hieman tasapainottaa housujen väljyyttä. Toppi on jo aikaisemminkin nähty Marco Polo. Jalassa yli viisi vuotta vanhat Camperit: ne ovat suloisen pehmeät jalassa! (Ja ei, en ole niitä Ruisrockiin uhraamassa. Siihen tarkoitukseen minulla on kulahtaneet ja räjähtäneet Converset, jotka ovatkin vanhempieni luona jo odottamassa festarikeikkaa.)
Piristän yksinkertaista asua usein yhdellä näyttävällä korulla, tällä kertaa kirpparilta löytämälläni avaimenperällä, jonka tuunasin riipukseksi. Kruunussa on jotenkin westwoodilainen fiilis, vai mitäs sanotte? Päällä on Zarasta löytynyt aletoppi. Olisin ostanut näitä monta jos kokoani vain olisi ollut jäljellä! Hyvä leikkaus, ihana matsku: 100 prosenttista pellavaa!
Sugar Kane nosti esiin myös hyvän pointin siitä, miten laukku vaikuttaa asun tasapainoisuuteen; samaan tulokseen olen minäkin tullut. Tähän asuun yhdistin erään suosikkilaukuistani. Burgundinpunainen ystäväni on käytössä melkein joka päivä: se on kaunis ja juuri sopivan tilavakin.
Minä kävin elämäni ensimmäistä kertaa Ruisrockissa vasta viime kesänä, ja syypäänä oli Kari Peitsamon Skootteri. Se olikin aivan mieletön livepläjäys, ja kannatti käydä kokemassa! Kaiken lisäksi se oli ensimmäinen ja näillä näkymin viimeinen mahdollisuuteni nähdä Skootteri livenä, sillä viime kesän kolmen festarikeikan jälkeen Skootteri ei ole lauteille noussut.
Festareilla en ole siis kovin monta kertaa rypenyt. Vuosina 1994 ja 1995 tuli käytyä Elefantissa ja Provinssissa, mutta seuraava festari olikin sitten se viimekesäinen Ruisrock. Sinne sonnustauduin mustaan silkkipuuvillaiseen väljän mukavaan tunikaan - joka tietysti pituuteni johdosta toimi minulle mekkona - mustiin caprileggareihin, pehmeitäkin pehmeimpiin ballerinoihin ja aurinkohattuun. Festareilla todellakin kannattaa pukeutua mukavasti, ja sinun festariasussasi se ydin on tavoitettu!
Kivaa Ruisrockia!
Hyvää Ruissia
Itselle on jäänyt traumoja sieltä, epätoivoinen yritys päästä keskellä yötä takaisin Turun keskustaan hukkaamatta kaveria oli aika..kokemus vuosia sitten. Ehkä joskus pääsen traumoistani, toivon mukaan, siellä kun tuntuu olevan lähes joka vuosi aivan loistavat esiintyjät!
Hyvältä näyttävät festariasusi, ja erityisesti ihastuin noihin löysiin, polvihousumittaisiin farkkuihin, loistavat! Ja hih, näinhän se on, festarit olkoon aikuisten hiekkalaatikko :)!
farkkusortsit aina toimii must kans. semminkin tuo polvimittanen malli käännetyl puntil. iskee fläsärii madonnast ja sandra bernhard.
mul on viel festarivaatteet katkol.. onneks vil on aikaa miettii hetki.
Mä taannoin mietin, että mitä pointtia niissä nykyään joka-trendikkäästä-kaupasta löytyvissä muovisissa (ja tuoksuvissa!?!) Vivienne Westwood sun muissa korkkareissa ja avokkaissa oikein on, mutta sitten sain ahaa-elämyksen, että nehän olisivat oivalliset festarikengät, eivät säikähdä mutaa eivätkä läikkyvää kaljaa. Muusta kestävyydestä en sitten tiedä..
Salka, mä just muistelin, että aikana ennen kännyköitä (esim. vuonna 1993 kun Faith No More oli edellisen kerran Ruisrockissa) oli enemmän sääntö kuin poikkeus, että kaverit katosivat jossain vaiheessa, mutta silloin se ei häirinnyt tahtia yhtään. Nykyään tulee pakokauhu, jos kännykkäverkossa on ruuhkaa eivätkä puhelut yhdisty.
Vimps, loistavat keikat on aina loistokkaita kokemuksia - kiva että Skootteri täytti odotuksesi! Mä olen käynyt Ruisrockissa lähes joka vuosi vuodesta 1992 lähtien - ne on mun kotifestarit. Muut festarit sen sijaan ovat jääneet täysin väliin. En oikein ole telttaihmisiä…
Provinssissa olisi kyllä monet kerrat ollut kiinnostavaa tarjontaa.
Kuulostaa muuten upealta sun festariasu!
Salka, kiitti! Polvihousut muuten toimi mainiosti aikuistenkin hiekkalaatikolla!
Ruisrockin pahin puoli muuten on just tuo matka keskustaan. Mä olen juuri siitä syystä tottunut yleensä konttaamaan kiltisti äidin ja isin luokse nukkumaan (asuvat melko lähellä festareita).
maire, tulipa sulle loisteliaita fläsäreitä - mulla ei ollut mielessä mitään noin hienoo kun näitä pöksyjä pätkin. Että kiitos! Mitäs sä mahdoit lopulta festareille pukea? Mulla ainakin oli kyllä aivan liian vähän vaatteita päällä…
Anu, jep, Westwoodit olis takuulla huippukamaa festareilla!
Ja oot tosiaan oikeassa tuossa festarikokemusten muuttumisessa: kännykkä on tehnyt sen, ettei oikein voi enää rauhassa kadota kavereiltaan!
Hiekkalaatikolla on tärkeää se, että asussa kehtaa kumartua (eli ei liian matalaa housunvyötäröä yhdistettynä liian lyhyeen yläosaan eikä tissinroikutustoppeja) ja että jossain on tasku johon saa talouspaperia tai paperinenäliinan (vaikka mä oon aina se äiti jolta ne puuttuu). Tuollaiset kengät, jotka saa jalkaan vain astumalla niihin ja jotka voi potkaista tarvittaessa pois saadakseen aurinkoa varpaille, on just ässät ja käytännölliset.