Anun tontilla on käyty jälleen kiinnostavaa keskustelua tyylistä, vartalon mittasuhteista sekä niiden korostamisesta. Kuten niin usein aikaisemminkin, keskustelu sivuaa myös rintoja. Ne ovat tärkeä osa naisruumista – se, millaiseksi figuuri murrosiän myötä muodostuu on luullakseni tavalla tai toisella hyvin merkittävä asia jokaiselle naiselle.
Rinnat ovat – tietenkin – myös korostetun intiimi asia. Sitä kuvastaa kulttuurinen tapamme peittää (vaikkakin myös korostaa) niitä, sekä se, että tässä naputellessanikin taka-alalla on hienoinen aavistus siitä, että kirjoitan kenties turhankin yksityisestä asiasta itsessäni ja naiseudessa yleisemminkin. Syynä tähän lienee rintojen korostunut seksuaalistaminen kulttuurissamme: tissit saavat varsin monissa yhteyksissä merkityksensä seksin kautta. Silti rinnoista pitäisi minusta voida puhua myös täysin kiihkottomasti (hah), yhtenä ruumiimme ja ruumiinkuvamme tärkeistä osista.
Rinnat lukeutuvat niihin piirteisiin, jotka naisia ulkoisessa olemuksessaan eniten pohdituttavat – ja myös hävettävät. Rintoihin kohdistuvat manipulaatioleikkaukset pitävät suurten kauneusleikkausten kärkisijaa – ja niitä tehdään melkoisesti täällä meilläkin. Tilastojen valossa on melko selvää, että varsin monen naisen käsitys omasta kauneudestaan lepää nimenomaan tissien varassa, ja ainakin oma haluttavuus ja vetovoima yhdistetään usein rintoihin.
Ja tottahan se on: isot tissit todellakin kiinnittävät miesten huomion. Tietynlaisten miesten. Ja varmaan naistenkin. Muistan omilta kouluajoiltani sen, miten povekkaammat ystäväni olivat etenkin kesällä jatkuvasti huutelun, jopa suoranaisen ahdistelun kohteena. Pienirintaisena olin itsekseni aina valtavan helpottunut siitä, ettei moinen huomio kohdistunut minuun. Sain joskus kuulla jotain lauta-kommentteja (vrt. myös otsikko…), mutteivät ne koskaan hetkauttaneet minua. Päinvastoin: olin silloin ja olen nyt tyytyväinen lattanaan etumukseeni. Se on osa minua – ja se on osa tyyliäni.
Rinnat nimittäin vaikuttavat melkoisesti siihen, miten voimme pukeutua – tai miten meidän kannattaa pukeutua. Kaltaiselleni pienirintaiselle tiimalasimallia vaativat kohtalokkaat kotelomekot ovat mahdottomuus, Marilyn-henkistä pin-up –naista minusta ei saisi taikomallakaan. Sen sijaan teepparit ja monet muutkin simppelit yläosat laskeutuvat päälläni (omissa silmissäni) kauniisti ja suoraan. Sanomattakin taitaa olla selvää etten ole ikinä tissejäni topannut tai push-upannut – mitä lattanampaa sen parempaa minun tyylitavoitteitteni kannalta.
Rinnat saivat ihan toisen merkityksen äidiksi tulemisen myötä – ja vasta silloin oikeastaan tajusin, miten merkittävä osa omaa ruumiinkuvaani pienet rintani ovat. Monet naiset kertovat ihailtavasti suhtautuvansa tyynesti ja hyväksyvästi ruumiissaan raskauden ja synnytyksen myötä tapahtuneisiin muutoksiin. Minä en voi kehua olevani näitä naisia. Myönnän että pelkäsin muutoksia paljonkin: olin tottunut itseeni ja tyyliini tietynlaisena enkä ollut halukas muuttumaan. Pidin toisaalta imettämistä tärkeänä (imetin 14 kk, mikä on aika paljon pitempään kuin mitä suomalaislapsia keskimäärin imetetään), enkä halunnut tissieni muutosta kohtaan tuntemani pelon vaikuttavan tähän. Mutta kuvittelin kokemuksen myötä ymmärtäväni hiukan paremmin esimerkiksi syövän myötä rintansa menettäneitä naisia. En tietenkään ollut menettänyt mitään – saanut pikemminkin lisää! – mutta tajusin entistä selvemmin, etteivät tissit todellakaan ole vain lihakimpale vaan tärkeä osa minua ja naiseuttani, tyylini kautta identiteettiänikin. Miten voisin olla haluamani kaltainen tyttö-poikatyttö, jos minulla olisi isot rinnat? Se olisi yksinkertaisesti mahdotonta.
Sain imetyksen päätyttyä sentilleen entisen figuurini takaisin – olen täsmälleen kuten ennenkin. Seikka ilahdutti minua kovasti; toisaalta en kuitenkaan usko että olisin koskaan ollut valmis mihinkään kirurgisiin toimenpiteisiin vaikka tissini olisivat muuttuneet roimastikin. Pelkään ja kammoan leikkauksia yli kaiken, ei minusta olisi siihen! Sinänsä rintojen korjausleikkaus ei kohdallani varmastikaan olisi herättänyt juuri hämmästelyä. Kiinnostavaa rintaleikkauksista käytävässä keskustelussa nimittäin on se, että rintansa suurennuttavia pidetään yleensä “epävarmoina naisina, jotka haluavat miellyttää miehiä”, kun taas rintansa pienentävien ratkaisua ei moralisoida eikä ihmetellä. Yleensähän jälkimmäisessä leikkauksen syyksi tarjotaankin esim. selkäkipujen ehkäisyä rintojen pienennyksen avulla, mutta väittäisin että kyseessä voi aivan samalla tavoin olla omaan ruumiinkuvaan liittyvä tyytymättömyys, kokemus siitä, etteivät isot rinnat vain ole oman tyyliset tai “oma juttu”.
Isojen rintojen havittelu joka tapauksessa yhdistyy usein “tyrkky bimbo” mielikuvaan, pienten haluaminen on “järkevää”. Ilmeisesti taustalla on myös implisiittinen ajatus siitä, etteivät pienet rinnat ole niin seksuaaliset kuin suuret; rintojen suurentaminen kun seksualisoidaan lähes väistämättä, pienentämistä ei. Itse pidän lievästi sanoen kummallisena ajatusta siitä, että rintojen koko vaikuttaisi jotenkin niiden seksuaaliseen merkitykseen. Sitäpaitsi myös rintojen pienentämisessä voi olla kyse tarpeesta miellyttää miehiä! Eivät kaikki miehet pidä isoista rinnoista.
Itse en osaa enkä halua moralisoida niitä, jotka haluavat muuttaa rintojaan – suuntaan tahi toiseen. Elämässä on tietenkin tärkeämpiäkin asioita kuin tissit tai niiden koko, mutta niiden merkityksen vähättelykin on ärsyttävää – eikä siihen ole mitään syytä.
Onko sinulla hyvä suhde tisseihisi?
Rinnat ovat kyllä vaikea asia noin niinkuin sosiaalisessa mielessä… blogistanissa on näkynyt taas viime aikoina keskustelua julkisesta imettämisestä, mutta en nyt taida lähteä jauhamaan siitä. Lähinnä siitä käy ilmi, miten voimakkaan seksuaalinen asia rinnat kulttuurissamme ovat, niiden biologinen tarkoitus jää kauas taakse.
Olen ollut kovasti tyytyväinen keskikokoisiin rintoihini viime aikoihin asti, nyt raskauden ja imetyksen myötä ne ovat kasvaneet vähän turhan isoiksi. Tai varsinainen ongelma itse asiassa taitaa olla se, että imetysrintaliivit eivät ole kovin ryhdikkäitä, olen tottunut käyttämään kaarituellisia liivejä, mutta sellaisia ei imetyksen aikana saa käyttää. Eikä varmaan myöskänä sellaisia muotoilevia liivejä, eikä sellaisissa tietenkään ole kupinavausmekanismiakaan. Veikkaan kyllä, että tilanne muuttuu radikaalisti aikanaan, kun imetys loppuu.
Kirjoittelin aikoinani omassa blogissani siitä, miten äitiysvaatteet korostavat rintoja, ihan kuin oletettaisiin, että raskaana oleva nainen jotenkin erityisesti haluaisi nostaa ne esille. Nyt olen ihmetellyt imetyspaitoja, ja tullut siihen tulokseen, että ne ovat liian imetyspaitoja, jotta voisin käyttää niitä. Toki on niin, että niiden muotoilussa on ajateltu ensisijaisesti käytettävyyttä, mutta kyllä ne huutavat myös tiettyä viestiä.
Rintavien tai rinnattomien naisten saamat kommentit ovat tässä maassa usein omaa luokkaansa - teinipoikien taholta ääliökommentit vielä ymmärtää, mutta joskus niitä viljelevät myös aikuiset (humalaiset) miehet. Suomessa ei oikein ole “asiallista” ja positiivista ulkonäön kehumisen perinnettä samaan tapaan kuin vaikka jossain Espanjassa.
Erittäin hieno postaus! Tykkään!
Minulla on nykyään hyvä suhde tisseihini, kun olen alkanut päästä murrosikäkehoangstista eroon
Koen olevani melko pienirintainen, mutta olen oikeastaan aika tyytyväinen siihen, noin niinkuin urheilun kannalta 
Mä koetan olla nykyään sinut rintojeni kanssa, mut aina ei ole ollut helppoa. Mun kauneusihanteet ovat olleet aina aika pienirintaisia tai androgyynin oloisia, samoin mun äiti on “yläkerrasta siro” ja mulle oli vaikea paikka kun tajusin, että mä en sellainen ole. Mulla on kehooni nähden ihan sopusointuiset tissit, mutta on vaatinut aika paljon aikaa oppia pukemaan ne sekä kroppaa mairittelevasti että omiin tyyli-ihanteisiini sopivasti. Monet suosikkivuosikymmenteni vaatteet (60-ja 20-luku) esim on leikattu niin, että niihin ei vaan hinkit sovi, tai näyttää tantalta. Pienet kaula-aukot ja kovin sisäänotetut etumukset ei vaan toimi, jos joku tuntuu päällä tukalalta, se myös näyttää siltä.
Toisaalta mä pidän siitä, mitä rinnoilleni on vuosien myötä tapahtunut. Mun suosikkitissikuvia ovat sellaiset seitkytlukulaiset, aika matalarintaiset, joissa seksikkyys tulee ihan muualta kuin tissivaosta. Mun rumasti sanottuna roikkotissit on nykyään omaan silmääni parhaimmillaan ilman vaatteita!
Musta on vähän outoa, miten seksikkyyskeskustelu pyörii aina rintojen tasolla. Mulle - ja monelle miehelle - paljon mieltäkiihtävämpiä alueita visuaalisesti naisessa on mm. solisluiden seutu, kaula, sääret, ja jotenkin niinku hienovaraisesti esiintuodut kaaret. En oikein ymmärrä, miksi nykypäivänä seksikkyys on mainstreamissa yhtä kuin kaikkein banaalein 50-luvun pin up -kuvasto.
Hieno kirjoitus ja hyvästä aiheesta!
Ei, minulla ei ole hyvä suhdetta tisseihini. Ei tosin enää niin huonoakaan kuin joskus aiemmin, mutta enpä voi juuri väittää pitäväni rinnoistani. Syynä siihen on yksinkertaisesti koko, mikäpä muukaan. Olen isorintainen nainen. Ja kun sanon isorintainen, niin tarkoitan myös sitä. Kuppikoko huitelee siellä jossain aakkosten puolivälissä, joudun siis turvautumaan rintaliiviasioissa erikoisliikkeisiin ja jopa niissäkin tarjotaan välillä eioota. Rintsikkaostokset ovat siis silkkaa painajaista minulle ja jos joskus satun löytämään hyväntuntuiset liivit, hankin niitä kyllä kerralla useammat.
Luonnollisestikin tämän kokoiset rinnat painavat melko paljon ja jo fysiikan lakienkin mukaan niiden on mahdotonta olla kovin terhakat. Tämä “roikkoisuus” ei sinänsä minua haittaa, haluaisin vain että massaa olisi vähemmän. Koska ne ihan oikeasti aiheuttavat hartiasärkyjä, uskokaa pois. Myös tietyt urheilulajit, kuten esim. juokseminen, on oikeasti kivuliasta minulle. No, onneksi sitä ei ole pakko harrastaa
Myös minun kohdallani lapsen saaminen muutti suhdettani tisseihin. Tavallaan suhtaudun niihin nyt lempeämmin, ne ruokkivat lastani (todelliset runsauden sarvet olivatkin) ja pidin imettämisestä. Olisin halunnut jatkaa sitä vielä paljon pidempäänkin, mutta jouduin lopettamaan muista syistä melko aikaisin. Rinnat eivät onneksi räjähtäneet aivan suhteettomiin mittoihin maidon syöksyessä niihin, mikä oli helpotus, koska pelkäsin ihan oikeasti että mitä siitä seuraa jos tästä vielä kasvan. Nyt odotan toista lasta syntyväksi päivänä minä hyvänsä enkä enää ole niin kauhuissani. Tiedän että ne toimivat täydellisesti juuri siinä tehtävässä mihin ne on luotu.
Mitä tulee tuohon miehiltä saatuun huomioon, niin mitäpä siihen sanoisi… Osani olen saanut ja varmasti ylikin. Ärsyttävintä ei todellakaan ole mitkään teinipoikien tai humalaisten huutelut, niihin pystyy aina kuittaamaan jotain takaisin. Mutta ne katseet. Se fiilis että olet niiden silmissä vain yksi iso tissi. Se kun sinua ei katsota silmiin puhutellessa, vaan kiintopiste harhailee jossain paljon alempana. Se tekee olon usein ikäväksi, jopa halvaksi.
Ja mitä pukeutumiseen tulee, niin kyllähän siinäkin tulee aika usein seinä vastaan. Esim. istuvaa paitapuseroa on mahdotonta löytää. Siis täysin mahdotonta. Oikeastaan mitään sellaista materiaalia mikä ei jousta, en pysty käyttämään yläosissa. Koska en muuten ole kuitenkaan suuri, en kyllä pienikään, vaan aivan normaalikokoinen, isot rinnat antavat isomman ja jotenkin matamimaisen vaikutelman. Varsinkin kun minulla on suht kapea lantio enkä ole kovin harteikaskaan, niin rinnat pomppaavat siluetista kuin vappupallot ja saavat minut näyttämään siltä kuin olisin kaatumassa nenälleni hetkenä minä hyvänsä. Ei kiva. Olen usein ihan konkreettisesti sormi suussa tämän ongelman kanssa ja otan kyllä vastaan kaikki neuvot jos sellaisia on tarjota. Yritän epätoivoisesti poimia vinkkejä naistenlehtien vartalotyypityksistä, mutta en mahtuvani mihinkään kategoriaan. Ja lähestulkoon aina kaikki isorintaisia koskevat pukeutumisneuvot ja esimerkkitapaukset ovat muutenkin vähän runsaampia ja tätimäisiä. Ilmeisesti tällainen tapaus kuin minä, normaalipainoinen ja -pituinen, silti megatissit omistava, ei mahdu mihinkän luokkaan.
Olen intoutunut näistä tyyliasioista oikeastaan vasta tässä lasta hoidellessa kotona ja aivan alussa siis oman lookini kanssa. Tämä tissi-issue toivottavasti tulee ratkeamaan jollain tavalla, ja kuten kirjoitin, otan teiltä pidemmälle edenneiltä mieluusti pukeutumisvinkkejä vastaan ongelman selättämiseksi. Mitä tuohon kirurgiaan tulee, ei sekään ole kohdallani täysin poissuljettu vaihtoehto, kunhan tämä lisääntyminen tästä loppuu
Mutta sitä asiaa täytyy harkita todella huolella, rintojen pienennyttäminen on paljon isompi leikkaus kuin suurennuttaminen.
Loppuun heittäisin vielä Annalle kysymyksen ihan muusta aiheesta, kun meillä käsittääkseni on suunnilleen samanikäiset lapset: miten olet ratkaissut pukeutumisharrastuksen ja sottaavan lapsen muodostaman kombon? Vaihdatko ns. kakkosiin jos lähdet mukelon kanssa ulos? Itse koen vähän turhaksi pukeutua, ainakaan mihinkään herkempään materiaaliin, näin kotona ollessa. Päivä kun koostuu pitkälti puistoissa hengailemisesta, niin lähinnä mitä paremmin vaate kestää kulutusta ja “osumia”, niin sen parempi. Minä ainakin kyykin hiekkiksellä ja pompin lätäköissä lapsen mukana ja siellä kashmirit menis vähän niinku haaskuuseen…
myöhäiskehittyneenä rintojenkin osalta mä olen elänyt ns. tissitöntä elämää yli puolet tästä reilun kolmenkympin kaarestani. olen ollut melkolailla aikuinen, kun olen henkilökohtaisesti huomioinut sitä miten ulkopuoliset suhtautuvat rintavarustusten erilaisiin kokoihin.
kun ne kasvoivat, mä olin ihan tyyttis: mulla on todella kauniit rinnat (omakehu haisee, mutta antaa löyhkätä tältä osin nyt sitten…), ja sugar kanenkin mainitsema suunta alaspäin on tietysti muuttanut niitä, mutta edelleen mä pidän niitä kauniina. en kyllä usko, että lähtisin leikkelemään rupsahduksen jälkeenkään ihan samasta syystä kuin sulla: olen leikkauskammoinen.
tyylillisesti ne ovat liian isot, koska mä haluaisin täysin lattanan rintavarustuksen. tämä taita yhdistää aika monia muotiharrastajia ja tyylittelijöitä? toisaalta mun hyvin pieni rintakehäni (= vyötärönympärys on melkein sama kuin rinnanalusmitta) saa niistä sopivasti fyllinkiä enkä ole niin epäsuhtainen ihan joka suunnasta, mutta vaatevalintoja rintojen koko rajaa kyllä. yleensä pyrin häivyttämään niitä vaatteilla…
olen tuskaisen tietoinen rintojen aiheuttamasta huomiosta parin hieman runsaamman vaiheen vuoksi. tuota espanjalaista positiivista kommentoitia voisin peräänkuuluttaa minäkin…
mun manboobsit ei oikee innosta mua mut en puhu niistä nyt.
mun suhde naisten rintoihin on jostain syystä enemmänki ammattimainen ku millään muotoa.. no, mitään muuta. henk.koht. en o koskaa oikee pitäny isoista rinnoista. mulla se varmaan menee enemmän siihen kategoriaan et ihmisen kroppa näyttää aina hyvältä ku se on sopusuhtanen, pätee miehii ja naisiin, rintoihin ja takamuksiin. työssä oon hirmu usein törmänny naisten issueihin (menemättä sen enempää asiaan et liki kaikki kauppaan tulleet on alottanu asiakkuutensa sanomalla ettei kuitenkaa löydä mitää ku on liian lihava/vanha/rintava/lauta/lyhyt/pitkä/muu ja musta se on.. outoa ja huolestuttavaakin tavallaan. se et lähtökohtasesti haetaan vaatetta missä näyttäs vähemmän rumalta/lihavalta/etc. sen sijaan et haettais jotain missä näyttäis kauniimmalta mikä sopis kroppaan ja/tai omaan persoonaan. miehillä ei o samoi issuei, ainakaan samassa mittakaavassa. miehet toki ostaa numeroa kahta liian ison puvun uskoen et ovat se päällä harteikkaampia/machompia/komeampia kun lopputulos on vaan päinvastainen) rintojen kokoon. tietyl taval en voi koskaan ymmärtää naisten ja rintojen suhdetta (tiettykään) mut työssä on kans törmänny hyvin moneen rintansa menettäneen naisen tapaan diilata tilanteen kanssa.
musta pienemmät/keskikokoset rinnat on myös siinä mielessä kliffat, että niiden kanssa on helpompi sovitella eri vaatteita päälle. kreisii shittii on olkaimettomat puvut,joita yleensä ostaa vaan hyvin rintavat naiset. lattanammat ei voi koska “tarvii olla isommat tissit” ja mun mielestä tilanne on just päinvastanen. liian isot rinnat sulottuna olkaimettoman puvun luiden sisään antaa hyvin herkästi vaan halvan fiiliksen.
plastiikkakirurgia on must hieno keksintö.. se on mulle ihan loputon kiinnostuksen kohde. ei sillä et se olis kompattavaa tai muuta (toki jos sillä saa omaa oloa paremmaksi niin go for it) mut enemmän mua kiinnostaa se sillai ihan vaan konseptina, menetelmät ja lopputulokset. amanda lepore ja jocelyn wildenstein on ihan gurui omalla saralla. onhan mulla toki lista asioist ku voisin joskus harkita et meen kirurgil fiksaan mut samaan aikaan olen kans niin piikki/veitsi/verikammonen et ei siit oikeen tulis mitään varmaan.
(mul katos punanen lanka jossai kohtaa.. sorry..)
Loistava aihe! Muistan joskus yläasteikäisenä kaveriporukassa täräyttäneeni, olen tyytyväinen pieniin rintoihini ja ylpeä niistä ( tarkkaa sanamuotoa en muista, mutta jotenkin tähän suuntaan). Silloin isorintaisemmat kaverit ehkä vähän närkästyivät ja totesivat ” miehet kuitenkin pitävät enemmän isorintaisemmista naisista”
Mutta eikös 90-luku ollutkin juuri sellaisen isorintaisen naisfiguurin kulta-aikaa, nyt ainakin mun mielestä on länsimaisen kulttuurin vartaloihanteena on sellainen androgyyni kroppa?
Mutta on kyllä tavallaan hassua, mikä seksuaalinen lataus rintoihin liitetään, vaikka ne ovat ruumiinosa siinä missä muut, niistä puhutaan jotenkin häveliäästi, tai sitten heti yhdistämällä ne seksiin. Tuskinpa minä 14-vuotiaana kommentillani kavereille olen ajatellut mitään seksi/miesmiellytys-juttuja, he ilmeisesti näkivät asian toisin
Itse olen tyytyväinen omiin pikkuisiin rintoihini, ja kaikista kauheinta on ollut niiden koon muuttuminen vuosien saatossa, ollessani vähän tukevammassa kunnossa olivat rinnatkin luonnollisesti isommat, ja en yhtään tykännyt! Silloin varsinkin suhtauduin niihin itse hyvin häveliäästi, inhotti pukea vaatteita, joissa rinnat korostuivat. Nyt olen oppinut, että pukeutua voi hyvinkin niin, etteivät ne rinnat juuri sieltä korostu, henk.koht. tykkään kyllä lautameiningistä kaikista eniten, näin visuaalisesti
Ääk, kirjoitin tänne päivällä pitkän kommentin, ja kun olin lyömässä sille pistettä, katosi kaikki kirjoittamani bittitaivaan tuuliin! Ärsyynnyin siitä niin paljon, että vasta nyt sain palattua koneelle… no, uusi yritys.
Tämä on aihe on mielestäni ihana, kiitos siitä. Minulla on hyvä suhde rintoihini; olen aina pitänyt niistä.
Kun olin teini-ikäinen, rintani olivat A-kuppia. Silloin kuitenkin toivoin olevani muodokkaampi. Vuosien varrella (olen syntynyt vuonna 1976) rintani ovat kasvaneet, ja nyt ne ovat kuppikokoa C/D, jopa suuremmat, riippuen liivien valmistajasta. Nykyään en panisi pahakseni, jos rintani olisivat sitä parasta A-ryhmää.
Mutta vaikka rintani eivät ole enää niin pienet kuin haluaisin, en ole koskaan hävennyt tai piilotellut niitä. Itse asiassa olen vuosien saatossa korostanut useinkin rintojani - tämä liittyy jo aiemmin mainitsemaani seikkaan, että ihmisten olisi hyvä korostaa pukeutumisessaan parhaita puoliaan. Kaikki ovat kauniita tai komeita, kun löytävät itselleen sopivan tyylin ja tunnistavat imartelevimmat piirteensä. Tosin kuluneen kevään aikana tyylini on muuttunut siten, että en ole juurikaan korostanut etumustani vaan sääriäni - voitteko kuvitella, lyhykäinen minä!
Ja niinpä, henkilökohtaisesti kauneinta naisvartalossa on mielestäni reidet.
Minulla ei ole lapsia, joten rintani eivät ole läpikäyneet raskautta. Ne ovat edelleen mielestäni kauniin muotoiset, kiinteät ja ”leveät”. Toki on myönnettävä, että painovoima on iskenyt minunkin rintoihini, mutta ne eivät ainakaan toistaiseksi roiku. Olen pieni ihminen, mutta rintani eivät silti ole kohtuuttoman kokoiset kokooni nähden vaan sopusuhtaiset.
Olen sitä mieltä, että pienet rinnat ovat kauneimmat. En oikein ymmärrä naisia, jotka Ameriikan mallin mukaisesti suurennuttavat rintojaan. Ranskassa naiset päinvastoin pienentävät rintojaan, koska ranskattarien - ja varmaan heidän miestensäkin - mielestä pienet rinnat ovat kauneimmat ja eroottisimmat.
Ymmärrän kauneuskirurgisia leikkauksia vielä vähemmän sen jälkeen, kun ystäväni kaksi vuotta sitten 35-vuotiaana sairastui rintasyöpään. Hän selvisi siitä, ja pari viikkoa sitten hänelle tehtiin korjausleikkaus. Nyt hänellä on taas kaksi rintaa; poistetun tilalle taiteiltiin hänen alavatsastaan uusi, entistä ehompi rinta, ja samalla toista pienennettiin, jotta rinnoista tuli keskenään mahdollisimman saman kokoiset. Tuollaiset operaatiot ovat todella suuria, ja niissä on aina komplikaatioriskejä. Tuntuu uskomattomalta, että jotkut ilman lääketieteellistä tarvetta ovat valmiita vastaavanlaisiin leikkauksiin. Kyllä joillakin rohkeutta riittää.
Kiitos kaikille kerrassaan mainioista pointeista!!
Anu, mä kans kaipaisin uutta kohteliaisuuskulttuuria Suomeen. Olen muuten ollut ilahtunut siitä, miten kivasti bloggaajat osaavat toistensa ulkonäköä kehua, mutta muuten tällä saralla olisi kulttuurissamme vielä paljon petrattavaa. Espanjasta sanoisin sen verran, et en sinänsä häiriinny siitä tavasta jolla siellä paikalliset miehet kiinnittävät positiivista huomiota ulkonäkööni, mutta hämmennyn siitä kyllä ajoittain jonkin verran. Ei täällä vain ole tottunut siihen, että joku tulee yhtäkkiä baarissa kehumaan kauniiksi - vieläpä selvin päin (tai ainakin suht. selvänä…).
Silla, kiitos! Liikunnan kannalta pienet tissit tosiaan on oivat - vaan mistä mä saisin kipinän siihen urheiluun noin muuten?
Sugar Kane, se on tosiaan noin että joidenkin vuosikymmenten muodissa lattarintainen figuuri on tarpeen enemmän, toisissa vähemmän. Mä kanssa tykkään noista vuosikymmenistä kauheesti ja 60-luvun meiningit passaakin mulle yleensä varsin hyvin - mut 20-luvun kuteisiin olen usein surukseni liian lyhyt!
Joo, ja on rassaavaa se, miten seksikkyys pyörii tissien ympärillä - mäkin tässä postauksessa pyrin käsittelemään rintoja erityisesti tyylin osana ja naisen identiteetin osana (joihin tietty myös seksuaalisuus kuuluu, eipä sillä, mutta että se kuva ei olisi aivan niin yksioikoinen). Minusta muuten naisvartalossa seksikkäintä ovat jalat, erityisesti sääret ja nilkat. Ja leuan kaari (siro ja terävä on musta kaunein). Ja huulet!
murphy, kiitos! Ja kiitos erittäin mielenkiintoisesta ja pohditusta kommentistasi! Sen ansiosta ymmärrän taas monia sellaisia asioita paljon paremmin, jotka eivät suoraan kuulu omaan kokemuspiiriini!
Noista naistenlehtien vartalotyypeistä voisin kyllä sanoa sen verran, ettei niistä taida oikein kukaan itseään löytää. Kunnon kokovartalopeili sekä loputtomat asukokeilut sen edessä (ja kaupoissa toki myös!) sen parhaiten paljastavat, mikä itselle sopii. Olet tietenkin aivan oikeassa siinä, että valmisvaatepuolella (esim. niissä paidoissa) leikkaukset on suunniteltu ns. keskiarvovartalon mukaan, ja jos oma figuuri poikkeaa keskiverrosta suuntaan tai toiseen huomattavasti, voi olla hankalaa löytää vaatteita. Yksi, joskin kallis, ratkaisu on tietenkin vaatteen teettäminen jollakin taitavalla suunnittelijalla/ompelijalla. Jos vain siihen on varaa, sitä voi lämpimästi suositella, sillä itselle prikulleen sopivasti ja istuvasti leikattu vaate on kyllä suuri ilo - ja sen kanssa omaa silhuettia jne. pystyy manipuloimaan huomattavankin paljon.
Lapsen kanssa pukeutumisen olen ratkaissut siten, että tyylillisesti pyrin pukeutumaan samassa hengessä Tytön kanssa kuin muutenkin, mutta vältän tosiaan niitä arkoja matskuja. Eli ei niitä herkimpiä silkkejä tai kalleimpia villaneuleita sinne hiekkalaatikolle!
Ja tämä tietty johtaa siihen, että monet mun lempivaatteista tai niistä vähän näyttävämmistä vaatteista jää kaappiin kun olen Tytön kanssa liikenteessä. Pukeudun lapsen kanssa siis aika yksinkertaisesti (farkut ja teeppari…), mut toisaalta pitää sanoa että niin pukeutuisin usein muutenkin, eli en siinä mielessä koe olevani “kakkosissa” kuitenkaan. Mun perussetit hiekkalaatikolla koostuvat vesipestävästä puuvillasta, viskoosista, pellavasta tai villasta, ja sitten vaan pestään kun likastuu. Mä olen kanssa kova juoksemaan kuralätäköissä! 
Stellagee, minusta saa ja pitää sanoa ihan reippaasti jos omat rinnat on itsestä kauniit! Ja joo, on tosiaan ehkä niin että muotiharrastajista aika moni tykkää pienistä rinnoista; mallit varmaan asettaa ihanteita ja tietty myös monet suunnittelijat suunnittelevat etupäässä pienille tisseille.
Maire, olkaimettomista puvuista olen sun kanssa ihan samaa mieltä! Mulla ei sellaisia kylläkään ole, mut ajattelen ihan samoin et ne on kyllä pienirintaisen kauraa. Muutenkin sun huomiot vaatemyynnin arjesta ja ihmisten vartalosuhteesta ovat tosi kiinnostavia. On kieltämättä erittäin outoa (ja jokseenkin ILOTONTA, non?) että niin monelle vaatehankinta on pyrkimys peittää jotakin itsessään tai näyttää vähemmän joltakin jne.
Musta kans plastiikkakirurgia on valtavan kiintoisaa, joskin en itselle tosiaan toimenpiteitä ole ajatellutkaan. Se kiehtoo mua vähän samalla tavoin kuin vaikka tatskat: oman kehon rakentamista ja halutunkaltaisten merkitysten liittämistä omaan kehoon.
Salka, kiitos!! Hämmentävää tosiaan jos jo noin nuoret tytöt näkee rinnat niin seksuaalisina - ja ennen kaikkea suhteessa miehiin!
Mun muistikuvat 90-luvusta on muuten sellaisia että molempia “rintaääripäitä”
ihannoitiin voimakkaasti: toisaalta oli tietenkin tämä Baywatch-jne. meininki, toisaalta kuitenkin sellaiset hyvin angrogyynit supermallit kuin vaikka Kate Moss.
Vimps, kiitos kehuista! Kuten mainiossa kommentissasi tuot esiin, rinnat ovat tietenkin myös prosessuaalinen asia: ne muuttuvat ja suhteemme niihin muuttuu. En minäkään kuvittele että tissini ikuisesti ovat tällaiset: ne muuttuvat, ja siihen pitää vain suhtautua.
Hyvä muuten tuo pointti myös, miten suhde rintoihin tosiaan on kulttuurisidonnainenkin. Euroopassa tykätään kai keskimäärin pienemmistä rinnoista kuin Jenkeissä - mistähän tämäkin johtuu? Kai Amerikassa vain kaikki on suurta…
Rintojen varhaisesta seksuaalistamisesta tulee mieleen, että kaupoissa taidetaan edelleen myydä jonkinlaisia rintaliivejä jo aivan lapsille tai varhaisteineille, siis sen ikäisille, jotka eivät oikeasti sellaisia vielä tarvitse. Muistan muutaman vuoden takaisen kohun siitä, kun joku ruotsalaisketju myi topattuja rintsikoita lapsille, ne sentään vedettiin pois markkinoilta. Ja kaksiosaisia bikineitä myydään taaperoikäisille.
Eräs sukulaistyttöni tahtoi aika pienenä joululahjaksi “tissiliivit” ja saikin jonkun lyhyen topin - itse ainakin toivoisin aikanaan olevani niin viisas ja jämpti, että jos oma tyttöni pyytää sellaisia, en osta edes joulupukin konttiin ennenkuin on oikeasti tarvetta.
mä näen rintaliivien hankkimishalussa myös pyrkimystä olla aikuinen nainen. tietysti sellaisella tasolla kuin lapsi voi ymmärtää eli tuskin kovin seksuaalisella tasolla.
siis lasten ja nuorten rintaliivi-issuessa on ainakin kaksi puolta: on se pelko, että lasta kohdellaan aikuisena liian varhain ja lapsen tarve kuulua haluamaansa joukkoon. aika usein lapsen tarvetta tai halua olla aikuinen nainen pidetään hölmönä tai asiana, jolta tyttöä halutaan suojella, ja uskoisin, että se on usein ihan järkevääkin. mutta sitten sillä on toinenkin puoli: se, jossa lapsi rakentaa identiteettiään osana joukkoa.
mä siis tarkastelen tätä nyt sitä taustaa vasten, joka mulla itselläni myöhäisesti kehittyneenä oli: jos mä en olisi saanut rintsikoita ennen kuin oikeasti oli tarvetta, niin mun teini-ikäni olisi kulunut hyvin suurten ja ahdistavien erilaisuuden tunteiden vallassa siltä osin kun muodostin kuvaa omasta kehostani. ei se kuitenkaan ollut seksuaalisuuteen kuin etäisesti liittyvä, vaan enemmänkin sitä, että halusin olla niin kuin muut tytöt.
tietysti voi myös ajatella, että psykologinen tarve on ihan yhtä perusteltu kuin fyysinen tarve. olen ihan siis samaa mieltä siitä, että ala-asteikäisten ritsikat ovat turhia juttuja. en kuitenkaan kadehdi teitä äitejä, jotka joudutte tekemään arvioita tällaisista asioista tyttärienne osalta.
Juu, on toki ihan eri asia, jos 12-13-vuotias kokee tarvitsevansa rintsikat. 5-vuotias ei vielä tarvitse.
Anun blogissa jo hieman avauduin samasta asiasta, mutta jatketaan hieman. Tätä nykyä olen useimmiten tyytyväinen omiin rintoihini. Nuorempana pienet rinnat ahdistivat, mutta nykyään en jaksa tuhlata energiaani miettimällä, onko seksuaalisuuteni kiinni rintojen koosta!
Pukeutumisasioissa pienistä rinnoista on hyötyä ja haittaa. Empire-linjaa voi käyttää, ilman että näyttää synnytysvalmennuksesta karanneelta, toisaalta harvat kietaisumalliset vaatteet näyttävät hyvältä päälläni. Välillä myös jotkut t-paidat näyttävät muodottomilta, koska en myöskään omista kovin kapoista vyötäröä.
Sen sijaan omistan leveät hartiat, eli kroppani on 20-luvun henkinen!
Anu ja Stellagee, muutamia kommetteja: Olin kauhistunut tuosta topatut liivit - tapauksesta (se on musta silkkaa lolitameininkiä!), mutta muuten en oikein tiedä… Luulen etten ole hirvittävän tiukkana jos Tyttö lähivuosina äityy pyytelemään tissiliivejä, sillä uskon että kyseessä on mielenkiinto naisten vaatteita kohtaan ja halu olla kuten ne naiset joita hän ihailee (eli paljolti äiti). Tyttö on vasta vajaa kaksi vuotta, mutta osoittaa jo palavaa kiinnostusta minun ja Miehen vaatteisiin. Hän on myös omaehtoisesti jo huomannut että ihmisellä on sellaiset vehkeet kuin tissit - eikä varmaan mene hirveän pitkään kun liivitkin ehkä alkavat kiinnostaa. Lapsihan ei osaa seksualisoida sen enempää rintoja kuin liivejäkään - sen tekee aikuinen - joten olisi minusta turhaa hämmentää lapsen päätä tekemällä asiasta turhan suurta numeroa. Siis ei tietenkään niin, että vanhempi tuputtaa viisivuotiaalleen liivejä, mutta toisaalta jos viisivuotias ne itse ehdottomasti haluaa, niin joku toppi voisi minusta olla ihan ok…yleensä nämä jutut myös menevät nopeasti ohi, joten kohta lapsi ei edes topistaan varmaan enää perustaisi.
Tulee vielä mieleen vähän asian vierestäkin… Kaikki ruumiillisuuteen jne. asioihin liittyvä seksuaalistaminen ja merkityksenanto on tietenkin opittua ja kulttuurista: itse hämmennyn aina jos Tyttö julkisella paikalla esim. osoittaa rintojani ja julistaa “Titti!”, mutta hän on itse vain tavattoman ylpeä siitä että muistaa ruumiinosan nimen ja osaa sanoa sen. Ei hän ymmärrä sitä, että on jotenkin “erilaista” sanoa “äidin naama”, “äidin jalka” tai “äidin pää” julkisella paikalla - mitä hän myös tietenkin sanoo - ja minä yritän parhaani mukaan olla iskostamatta omilla reaktioillani häneen turhaa häpeää. Kaksivuotias voi vielä puhua tisseistä julkisella paikallakin, tavasta eroon kasvattaminen tapahtuu vasta sitten kun lapsen oma kehitys on sillä tasolla. Nyt hän saa rauhassa olla ylpeä siitä että muistaa ja osaa sanoa!
Svea, sinä onnellinen 20-luvun vartalon omistaja!! Empire on muuten sellainen leikkaus, jota itsekin kovasti tykkään käyttää, juhlavaatteissa lähinnä, mut kuitenkin. Kietaisujutut eivät tosiaan ole pienirintaisen juttu, mutta minua se ei henk.koht. haittaa, sillä ne eivät oikein tyyliini sopisi muutenkaan.
Kietaisupaidat eivät kyllä sovi isompirintaisillekaan, varsinkaan jos on vielä leveät hartiat, niinkuin mulla. Aloin miettiä, kenelle ne oikeastaan sopivat…
Niinpa juuri, kenelle ihmeelle kietaisupaidat/mekot oikein sopivat?! Niita tarjotaan lahes jokaiselle vartalotyypille (hammentavasti), mutta itse erheen tehneena ja kietaisumekkoa isohkorintaisena kokeilleena voin sanoa, etta ei ei. Ei hyva. Suorastaan kammottava.
Itse hakellyn (raksamies)kommenteista ja muusta tuijottelusta, enka korostakaan rintojani juurikaan. En toki pukeudu telttoihin tai napita paitaa leukaan asti, mutta pidan kylla huolen, ettei rintavako ole se, mista minut jalkikateen muistetaan.. Kun ne nyt kuitenkin seka edesta etta sivulta ihan selkeasti nakyvat, ei alleviivaavaan pukeutumiseen ole tarvetta. Pidan rinnoista(ni), niiden pyoreydesta ja aistillisuudesta. Ne tasapainottavat vartaloani ja saavat minut nayttamaan sensuellimmalta, eritoten sankitukan aikaan kasvojeni vakavailmeisyyden myota tama tuntui tarpeelliselta.
Suhde rintoihin on kylla janna juttu. Talla hetkella ne ovat vain minun ja poikaystavani ilon lahde (mikahan siinakin oikein on?), mutta olen jo miettinyt miten rintoihini suhtaudun sitten, jos minulla on joskus lapsia. Talla hetkella imettaminen, jonkun toisen riippuvaisuus rinnoistani, rintojen ‘ulkoistaminen’ tuntuvat ihan kasittamittomilta asioilta.
Itse muistan leikkineeni saunassa aitini rintaliiveilla, jotka olivat narulla kuivamassa. Tyhjat viilipurkit vain kuppeihin ja kas, aivan uusi aikuisen naisen maailma avautui silmieni eteen. Muistan myos miten halusin kosketella aitini ja naapurin teini-ikaisen tyton (meita lapsenlikkana kaitsemassa, tuskin tuli toiste hiplaavaa pikkupentua vahtimaan..) rintoja. Ne vain olivat jotain niin kaunista ja kiinnostavaa. Niin ihanan pehmeita. (Ehka nykypaivana tarvitaan viela rinta-armeliaisuuttakin, seka naiselta omia rintojaan kohtaan, toisen naisen rintoja kohtaan etta kaikilta maailman miehilta kaikkia maailman naisten rintoja kohtaan.)
Itse muuten pidan solisluita kaikkein kauneimpina. Omat solisluunikin ovat keranneet kehuja.
Kietaisupaidoista vielä sen verran, että ne eivät tosiaan sovi juuri kenellekään varsinkin jos vyö on vyötäröllä: vaikutelma on väistämättä kylpytakkimainen. Mutta mulla on yksi Ilveksenkuja-Kirsin tekemä empire-mallinen kietaisumekko, joka itse asiassa toimii tosi hienosti. Leikkauksesta kiinni tämäkin.
Annemari, kiitos mainiosta kommentista! Imettäminen on tosiaan varsin outoa puuhaa siinä mielessä että etukäteen se tuntuu täysin käsittämättömältä, mutta kun juttu aktualisoituu niin ihmeen luontevalta sitten kuitenkin.
Solisluut on tosiaan ihanat!