Minä innostun vain harvoin kovasti uusista teknisistä innovaatioista tai niihin liittyvistä palvelukonsepteista – ja silloinkin kun innostun, olen valovuosia perässä kaikista edelläkävijöistä. Mutta silläkin uhalla että hehkutan nyt jotain, jonka kaikki jo tietävät, hehkutan vaan! Sillä Spotify on nerokas!! Olen ihan koukussa!
Spotifysssä on kaikki maailman musiikki - tai ainakin melkein. Valtaisat ennen kuulemattoman musiikin vainiot ovat levittäytyneet eteeni, olen kuin lapsi karkkikaupassa! On hauskaa etsiskellä palvelusta kaikkia mahdollisia mieleen juolahtavia biisejä aina teininostalgiakappaleista 60-luvun kuriositeetteihin. Ja tietenkin Spotifyn kautta voi luukuttaa loputtomasti suosikkikesäbiisejään!
Eniten olen kuitenkin viehättynyt mahdollisuudesta löytää Spotifyn kautta ihan uusia suosikkeja. Ja olenpa löytänytkin. Ruotsalainen indiepop-hengessä heviklassikoita versioiva Hellsongs on ihana! Asia on nähkääs niin, että minä olen aina halunnut perustaa tällaisen bändin! Ja nyt tajusin, että sellainen on ollut Ruotsissa olemassa jo vuosia minun siitä mitään tietämättä.
Hyvien covereiden tekeminen on tunnetusti vaikeaa. Biisin pitää kuulostaa aidosti tuoreelta – uudessa versiossa pitää olla ideaa, oivallusta ja intohimoa. Hellsongs esittää covereita sellaisista heviklassikoista kuin Run to the Hills, Paranoid, Seek and Destroy tai Breaking the Law, ja millaisia covereita! Kevyet ja kuulaat sovitukset nostavat hienosti esiin näiden klassikoiden haikean, kipeänkin kauneuden. Sovitusten myötä muistaa myös jälleen, miten hienoja ja moniulotteisia sävellyksiä nämä kappaleet ovat; seikka, joka helposti tahtoo hiukan hukkua alkuperäisesitysten raskauden alle. Hellsongs onnistuu luomaan heviklassikoista koskettavan herkkiä ja jopa kepeitä hukkaamatta kuitekaan rahtuakaan laulujen uljaudesta. Älkää siis pelästykö bändin ulkoasun hilpeää hippimeininkiä (niinpä: minä en ikinä olisi levykaupassa poiminut tämän näköistä levyä kassiin!!), vaan kurkistakaa rohkeasti kuorrutuksen alle! Hippikarkissa on aromikas sisus.

ja minä kun olen niin pirun kateellinen kun kaikki hehkuttaa spotifyä enkä löydä ilmaista tietä päästä sisään. argh! koitan hokea itselleni lohdutuksena someday-mantraa.
m., sun pitäisi saada sellainen invite sinne. Sen saa ymmärtääkseni vain jos tuntee jonkun sellaisen jolla on se maksullinen palvelu - ja sitten se voi kutsua sinut sinne ilmaispuolelle. Siten mäkin sinne pääsin; Mies on hommannut itselleen sen maksullisen palvelun ja sitten se kutsui mut sinne.