Kuten kaikki varmaan tietävätkin, ensivaikutelma jonka annamme perustuu valtaosaltaan ulkoiseen olemukseemme – ei siis siihen, mitä vaikkapa sanomme, vaan siihen, miltä yleisesti ottaen näytämme, miten pukeudumme, miten ehostamme ja miten olemme ja liikumme. Kiintoisaa, eikö? Jo tämän pitäisi minusta kumota kaikki ne vähättelevät puheet tyylistä ja vaatteista “turhana ja turhamaisena puuhasteluna”. Ajatelkaapa vaikka tärkeää esiintymistilannetta. Onhan ihan eri juttu saapua paikalle huolilteltuna ja onnistuneessa, itselle sopivassa asussa kuin huonosti istuvassa takissa, nuhjuisissa housuissa ja tukka rasvaisena! (Tiedän: ei minun näistä jutuista tarvitse saarnata teille, arvoisat fiksut lukijat! Mutta jos nyt joku tyyli- ja muotiharrastusta vähättelevä kuitenkin sattuisi tänne eksymään…)
Toisaalta mielenkiintoista on myös se, että saatamme omissa silmissämme näyttää aika erilaiselta kuin muiden. Anu esitteli hiljattain uusia hienoja housujaan ja valitteli samalla sitä, että on aikaisemmin kokenut itsensä jotenkin liian “tasapaksuksi” tuota housumallia käyttämään. Olin hämmästynyt: Anu on aina ollut mielestäni tosi kaunis (ja lienee hän tyytyväinen ulkonäköönsä itsekin, kuten pitääkin!) – ja kaikkea muuta kuin tasapaksu! Minä olen (ainakin omasta mielestäni) tasapaksu, mutta palataan siihen tuonnempana.
Koin parin päivän sisään toisenkin hämmästyksen: keskustelimme Sugar Kanen kanssa tunnistettavasta tyylistä, ja hän kirjoitti minun näköisissäni jutuissa olevan jotenkin “iloinen ja leikkimielinen ote”. Kyllähän minä pyrinkin pukeutumisessani tiettyyn kepeyteen, mutta “iloinen” vaikutelma on kuitenkin paljon enemmän kuin mitä itse osaisin ajatella. Luonko minä, omasta mielestäni melko totinen torvensoittaja, todella leikkimielisen ja iloisen vaikutelman ulkoisella olemuksellani?? Jos näin on, se ilahduttaa minua!
Koska oma kuva itsestämme on usein aivan turhan kriittinen ja jopa rajoittunut, kannattaa kokeilla rohkeasti myös niitä “ei minun juttujani” – aivan kuten Anunkin onnistunut housukokeilu osoittaa. Minun “ongelmani” ei kuitenkaan ole ollut se, etten kokeilisi “sopimattomia” juttuja, vaan se, etten ole riittävän selvästi kyennyt identifioimaan oman tyylini ydintä – meno on ollut liiankin eklektistä. Bloggaaminen on ollut tässä valtavan suuri apu: vaikka oma tapaleeni on vielä naurettavan lyhyt, olen jo nyt kyennyt oivaltamaan tiettyjä asioita omasta tyylistäni ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. Omien asujen kuvaaminen on hirvittävän opettavaista – ja erityisen hyödyllistä minusta on ollut se, että olen silmäillyt eri asujani myös kokonaisuutena ja pyrkinyt tavoittamaan niistä jotakin yhteistä nimittäjää.
Ja nyt olen tajunnut, että keskeinen omaa pukeutumistani nimittävä tendenssi on tyttömäisyys. Olen edelleen sitä mieltä, että jo blogin aluksi esittelemäni tyyliroolitus (Taidetäti, Rouva, Rok) toimii hyvin: käytännössä lookini voi sijoittaa lähes poikkeuksetta noiden roolien alle. Mutta silti jotain on myös puuttunut. “Rok”, “Taidetäti” tai “Rouva” ovat vähän turhan yleisiä määreitä siinä mielessä, että nehän voisi manifestoida niin lukemattomilla eri tavoilla. Mikä on minun tapani?
Vastaus kuuluu minusta: tyttömäinen. Mutta sanat ovat vaikeita. Luulen että tyttömäisyyden tunnistaminen omassa tyylissäni on ollut vaikeaa etenkin siksi, että olen inhonnut koko sanaa! “Tyttömäisyydestä” on minulle tullut mieleen lähinnä sellaisia asioita kuin runsaita röyhelöitä, kellohameita, ruusuja hiuksissa (ja yleensäkin pitkät hiukset!), makeaa hajuvettä ja makeita pastellivärejä. Naurakaa pois! En tiedä, miksi tällaiset jutut ovat assosioituneet mielessäni “tyttömäisyyteen”, mutta nyt olen tajunnut, että eihän tyttömäisyys tuollaista ole! Tai ehkä jonkun kohdalla voi olla, muttei minun.
Voi olla että tyylivalintojani kuvaamaan olisi jokin parempikin sana kuin tyttömäinen – ehdottakaa jos vain mieleen tulee! Mutta antakaahan kun havainnollistan omaa, uuden uutukaista käsitystäni tyttömäisyydestä. Taidetädin kohdalla tyttömäisyys tarkoittaa esimerkiksi sitä, että rakastan volyymiä ja avantgardeja muotoja vaatteessa, mutta olen myös melkoisen värikäs Täti – ja juuri värien käytön koen tyttömäiseksi omassa tyylissäni. Musta olisi ehkä se “klassinen” taidetätiväri, mutta minun viittani ja silkkitakkini ovat kirkkaan keltaisia, utuisen sinisiä tai palavan oransseja, haaremihousuni epävärisiä tai jopa kukallisia. Pidän kyllä kovasti mustasta, mutta eräs bloggaamisen myötä vahvistunut oivallus on se, että minun kannattaa vältellä kokomustia asuja. Ne eivät yleensä sovi minulle; poikkeuksena tosin jotkin pikkumustat ja muutamat muut mustat mekot. Monet värit (ja epävärit!) puolestaan sopivat minulle hyvin.
Myös Rok-tyylejä toteutan mielestäni aika tyttömäisesti. Tykkään esimerkiksi geopardista ja bändipaidoista, mutta olen tarkka sen suhteen, miten ne yhdistän – en halua näyttää hevitädiltä. Yhdistän rokkivaikutteita usein kukkakuoseihin; esimerkiksi bootsit tai moottorisahariipus saavat parikseen todennäköisemmin kukkakuosia kuin farkut. Rok-lookeihini kuuluvat myös farkkua farkulla –asut, joihin olen tällä hetkellä kovin ihastunut, sekä kaikki muutkin americanaa henkivät viritykset. Sen sijaan esimerkiksi prätkärotsi tai niitit ovat minulle mahdottomuus. Prätkärotsi saa minut näyttämään ihan kovista leikkivältä yläasteikäiseltä, ja niittien vaikutus on vähän sama. Minulla on musta nahkatakki, mutta se on shaalikauluksinen, pyöreälinjainen kasarirotsi – se toimii ylläni mainiosti, sillä yleisvaikutelma ei mustasta nahasta huolimatta ole liian kovis. Motoristirotsikin voisi toimia jossain yllättävässä värissä (katsokaapa, miten ihanan vaalean rotsin Sugar Kane oli onnistunut löytämään!): yllättävä muodon, materiaalin ja värin yhdistelmä on kaiken ydin!
Rouvan kohdalla tyttömäisyys tarkoittaa esimerkiksi sitä, että suosin siroja kauluspaitoja, lyhyitä, kapeita mekkoja, haaremihousuja, silkkiä, kukkakuoseja ja heleitä värejä. Mutta en mitään yltiöromanttista tai koristeellista – tai toisaalta dramaattistakaan. Tyttömäisen vastakohta kun ei minusta tosiaankaan ole poikamainen, vaan kenties “supernaisellinen”. Itse asiassa ajattelen, että monet poikamaiset jutut, kuten vaikka herrainkengät tai rennot poikaystäväfarkut, ovat tietyssä androgyynisyydessään nimenomaan tyttömäisiä! (Ja jos tässä kohtaa olette jo pää pyörällä, otan osaa! Mutta koen silti olevani oikeilla jäljillä!)
En itse koe pukeutumistani kovin naisellisena – vaikka pidänkin itseäni feminiinisenä. Monet “naisellisena” pidetyt tyylijutut tuntuvat minusta melko imeliltä. Tyttömäinen on minulle raikkautta ja simppeliyttä silloinkin kun haluan korostaa feminiinisyyttäni. (Yleensäkin ajattelen, ettei feminiinisyydellä ole mitään tekemistä sellaisten asioiden kuin tukan pituuden tai tissien tai korkokenkien kanssa. Minulle feminiinisyys on lähinnä eräänlaista herkkyyttä, ja tälle feminiinisyyteni janalle kaikki ihmiset (myös miehet!) sijoittuvat vaihtelevasti.)
Tyttömäisyyteeni yhdistyy myös pyrkimys rentouteen ja mutkattomuuteen: huomaan että oikeastaan kaikissa asuissani on pehmeitä muotoja ja rennosti laskeutuvia osia, usein toki niin että pehmeät ja rennot on yhdistetty niukempaan ja istuvampaan. Silhuettini ei kuitenkaan koskaan ole kovin terävä, pidän pehmeistä, orgaanisista linjoista.
Rentouden tavoittelusta huolimatta haluaisin tietenkin olla myös chic. Tyyliesikuviani löytyy niin Euroopasta kuin Uudesta maailmastakin, mutta erityisesti ihailen amerikkalaista (etenkin 60-80-lukujen) eleganssia. Kun mietin, mikä on mieluisin kohteliaisuus mitä ulkonäöstäni ja tyylistäni voisin kuulla, totesin että se on se, jos joku kehuu asuani “rennon elegantiksi”, ehkä vieläpä jenkkivivahteella. Ja on joskus kehunutkin. Kiitos Sugar Kane!
Tajuttuani tyttömäisyyteni, olen miettinyt myös sitä, miksi juuri tyttömäisyys on minun juttuni. Ja vastaus löytyy (yllätys, yllätys…) syntymälahjoiksi saamistani piirteistä. Sillä niin paljon kuin arvostankin omien vartalo- ja tyyliennakkoluulojen ylittämistä tai ohittamista, koen kuitenkin että loppupeleissä tutkainta vastaan on turha taistella: toisille vain sopivat paremmin jotkin tietyt jutut – ja huonommin jotkin toiset. Omassa habituksessani määrittävää on pienuus: olen lyhyt, minulla on pienet kädet ja jalat (ja pää) ja kapeat hartiat ja lantio. En ole koskaan ollut kovin laiha (paitsi parikymppisenä, kun painoin reippaasti alle 50 kiloa), mutta vaikutan hoikalta sillä olen hyvin pieniluinen. Minulla ei ole kurveja, vaan olen tasapaksu, melkein poikamainen. Minulla on kokoisekseni tavattoman lyhyt selkä ja kädet – ja vastaavasti varsin pitkät jalat. Minulla on myös melko siro kaula ja pieni nenä ja pieni terävä leuka: profiilini on pikemminkin nuoren tytön kuin aikuisen naisen. Ja minulla on hymykuopat. Kaikki nämä aikaansaavat sen, että minun on aivan turha leikkiä kohtalokasta kaunotarta. Ja niin se vain on.
Kuten aikaisemminkin kirjoitin, en aina ole iloinnut siitä että olen nuoren, viattoman ja herttaisen näköinen. Mutta kun ikää tulee lisää, piirteensä alkaa hyväksymään helpommin – olen päättänyt, että koska olen tällainen kuin olen, omaa meininkiä kannattaa tietenkin hyödyntää! Eli tyttömäisyyden peittelemisen sijaan onkin parempi korostaa sitä. Non?
Tämän järkälemäisen vuodatuksen päätteeksi pyytäisin teiltä palvelusta, arvoisat lukijat! Eli kommentoisitteko, tuntuvatko nämä esittämäni huomiot tyylistäni osuvilta? Koetteko että olen oikeilla jäljillä - vai ihan metsässä? Arvostaisin kovasti kommentteja, sillä yritän kaiken aikaa oppia hahmottamaan omaa tyyliäni analyyttisemmin. Ja arvostan toki kovasti kaikkia kommentteja – mitä vain ikinä mieleenne tuleekaan!
mä tykkään tosta et joo, on ne päätyylit (taidetäti etc.) mitkä taas on luovittu omaan garderoobiin omalla alaotsikolla (tyttömäinen) ja sekin vielä oman tulkinnan mukaan et mikä on tyttömäinen. ja toisaalta kun se tyttömäisyys taidetädissä voi olla niin kovasti kiinni vain yhdetsä pienestä osasesta, parhaimmillaan omasta fiiliksestä tai ajatuksesta. ihan kysymyksen vastauksena niin sanoisin et sun huomoot on ihan kohdallaan. ja vaikka mun tietoni perustuu suurimmalta osin blogissa olleisiin kuviin ni silti uskon tajuavani mitä ajat takaa ku puhut tyyleistä ja niitten varioinnista oman näkemyksen mukaan.
henk.koht. aina ajttelen et olisin tavallaan hiukan androgyyni, et hiukan miksaisin naisellisuutta omaan sangen mustaan ja kaiketi peri machoon olemukseeni. mullahan on tyyli aika simpplei, mustaa farkkua, tennarit ja huppari. melkeen aina nahkatakki päällä. se, miten omassa elämässni toteutan “sisäistä naistani” on hyvin pikkujutuissa. ja nekin taas koitan toteuttaa machosti. muutama vuos sit käytin aina ihan järjetöntä määrää rannekoruja. lähinnä mustaa nahkaa ja kettinkiä, mustia helmiä ja puisia (espanjan tuliaisina saatuja) jeesuksen ja neitsyt marian kuvin koristeltuja rannekoruja ja tietysti mustaa kumirenksua. jossain välissä oli pakko siirtää koruja molempiin rantesin kun oikea alko oleen niin piukassa et tuli kyynärtaite vastaan. (voisin laittaa korut takas ja ottaa kuvia et paremmin selkeytän ajatuksiani).
eniveis, näin siinä sellasen naisellisuuden pirskeen ja kanssa hyvin machon version naisellisuudesta. sama pätee hiukan huiveihin oikeestaan. mulla on hirveesti huiveja ja tykkään käyttää niitä. osassa on paljettii ja glitterii, osa on vaan värikkäitä (joskin totuuden nimissä mun värien käyttö on hyvin rajallista nykyään). mut silti koen et siinä on jotain feminiinistä olla aina huivi kaulassa,vaikka huivi olis musta mutta mustin paljetein koristeltu. kun paljetit on isoja ja pyramidin muotosia saan siihen fiiliksen punkista ja niiteistä, machomman otteen ettei niin pikkusievää kimallusta mut samalla kans hiukan ironisen tunteen. ja geopardi on aina vaan hyvä kuosi.
eli koitin tulkita oman elämäni kautta ajatuksias et ollaan varmaan samalla linjalla?
mulla on hatara muistikuva et olisin jossain välissä kans hiukan sivunnu omia päätyylejäni tai inspiksiäni mut taitaa olla aika uusia hiukan sit osastoa. yhtäkaikki,
Vaikka en sinua tunne muuten kuin tämän blogisi kautta, olen samaa mieltä kanssasi, että sinä olet tyyliltäsi tyttömäinen. Ne Taidetäti-, Rouva- ja Rok-luokittelut olivat muuten mielestäni erittäin mainioita, vaikka en siihen aikaan vielä saanutkaan sinulle sitä kommentoitua.
Itsekin koen olevani tyttömäinen nainen. Toisaalta olen myös naisellinen nainen, sillä omaan kurveja, vyötärön ja rintoja. Toisinaan tykkään korostaa niitä, vaikka tällä hetkellä en niin voimakkaasti kuin aiemmin. Itselläni pukeutumistyyli kulkee aina jonkinlaisissa sykleissä.
Olen myös viime aikoina löytänyt muutamia tapoja, joilla saan lyhyet koipeni näyttämään huomattavasti pidemmiltä. Se on kivaa!
Siitäkin olen samaa mieltä kanssasi, että omia piirteitään ja etenkin niitä hyviä puoliaan kannattaa korostaa. Luin eilen jostain toisesta blogista pitkää keskusteluketjua bootcut- ja pillifarkuista. Siellä joku julisti, että ihmisen täytyy saada pukeutua sellaisiin farkkuihin, mikä hänestä hyvältä tuntuu, oli hän vartalonmuodoltaan millainen tahansa. Joo, tietenkin meistä jokainen voi vetää pillit jalkaansa, jos siltä tuntuu, mutta ne ihmiset, joilla tyyli on hallussa, osaavat katsoa, millaiset vaatteet omalle vartalotyypille sopivat.
Koska olen kanssasi lyhyt ja pienikokoinen, olen havainnut, että minun ei kannata kiskoa jalkaani leveälahkeisia housuja - ne lyhentävät minua entisestään. Kapeat housut ja pillit taas sopivat pienelle minulle hyvin; ne saavat minut näyttämään sopusuhtaiselta. Ja onneksi jalkani kuuluvat vartaloni parhaimpiin osiin, vaikka lyhyet ovatkin. Pienikokoiselle tyttömäiselle naiselle sopivat myös löysät pussimaiset mekot, kunhan niiden helmat eivät ole liian pitkät. Tämä on testattu, ja suosittelen myös sinulle! Kun pallohelmaiseen mekkoon lisää korkeat korot, ei synny pikkutyttö-vaikutelmaa.
Kuten sanot, sanat ovat tosi vaikeita. Ehka sen takia olen itse viela hakusessa, kuinka kutsuisin/kuvailisin omaa pukeutumista ja tyylia. Ja sita nimenomaan haluaisin jo pystya tekemaan (on jo korkea aika), maarittelemaan lahinna itselleni mika se minun tyylini on. Ei silla, ettako tassa ihan tuuliajolla ollaan kokonaan oltu, tiedan kylla mista tykkaan ja mista en (suurinpiirtein, matka kuitenkin jatkuu ja myrskyisaakin on), mutta tarvitsisin jotain konkreettisempaa ja ohjenuoramaistakin maaritelmaa, nimea, mielikuvaa, paatosta. Naen sen helpottavana ja yksinkertaistavana, mutta kuitenkin sallivana ja jannittavana asiana (tassahan melkein personoin mahdollisen tyylimaaritelmani! :D).
Sanoihin liittyvat mielikuvat eivat tietenkaan aina helpota asiaa (kuten omasi tyttomaisyytta kohtaan); onko se oikea jo ihan kielenpaalla ja napeissa, kunhan vaan saan turhat assosiaatiot ja ymparistotekijat karistettua?
(Hei muuten, nyt kun sait viimein taman tyttomaisyyden selvaksi, luuletko sen ohjailevan pukeutumistasi ennalta-arvaamattomalla tavalla? Ei rimpsuihin ja royheloihin, vaan juuri leikkisyyteen ja iloisuuteen kuten Sugar Kane sen niin onnistuneesti laittoi.)
Olet nimenomaan oikeilla jäljillä siinä, että piirteitä, joista ei kuitenkaan pääse eroon, kannattaa hyödyntää ja ehkä jopa korostaa. Ja sinut muutenkin kuin blogista tuntevana sanoisin, että ylläoleva analyysisi omasta tyttömäisyydestäsi pitää kyllä paikkansa. Olet kyllä varsin hyvin löytänyt ne linjat, joiden kautta tyttömäisyys ilmenee tyylikkäästi.
Olet muuten ruumiinrakenteeltasi minuun verrattuna aika lailla vastakkainen - mulla on isot jalat, kädet ja pää (isompi päänympärys kuin miehelläni!), pitkät kädet ja leveät hartiat. Noista minua on eniten vaivanneet isot jalat, mutta olen oppinut olemaan niiden kanssa sen jälkeen kun tajusin, että kengän malli vaikuttaa aika paljon vaikutelmaan jalan koosta. Ei ratsusaappaita (joissa on sellainen kumisaapasmainen leikkaus nilkassa, miksi sitä nyt oikeasti sanotaankaan) mulle.
Ja olen siluetiltanikin aika erilainen - koska mulla on leveät hartiat, vaikutan jo sen takia aika kulmikkaalta, ja pukeutumisenikin on aika yksinkertaista ja terävälinjaista. Ja tajusin just, että olin ennen tyttömäisempi; pengoin juuri tänään vaatekaappiani etsien helteisiin sopivia kuteita ja löysin useampia leveähelmaisia hameita, jotka eivät vain tunnu enää siltä, että ne voisi pistää päälle. Nykyään kaipaan kapeita linjoja.
Todellakin, monet määritteet toimivat hyvin erilailla, esim. tuo tyttömäinen, mun mielestä sä olet mukavan boheemisti tyttömäinen, et todellakaan mitenkään romanttisesti tyttömäinen, siis alleviivatulla tavalla. Ja iloisuus! Sen verran, mitä olen ehtinyt blogiasi tutkailla, voin allekirjoittaa sen, juurikin väreillä leikittely ja sanottakoon-myös hymysi kuvissa vielä oikein korostaa sitä
Itselle oman tyylin määrittely on aina ollut vaikeaa, sitä kuitenkin tykkää niin monista asioista niin vaatteissa kuin musiikissa, ylipäänsä pop-kulttuurissa, koen itseni tietyllä tasolla vähän sekametelisopaksi ja on hassua, jos joku sanoo minulla olevan oman, selkeän tyylin. Monet sanovat minua naiselliseksi, asia joka saa minut hämilleni. Olen aina kuvitellut olevani poikamainen, sitä pehmentämään olen ehkä sitten hankkinut liian naisellisia vaatteita, tai ainakin yhdistänyt ne liian naisellisesti(?). Itse olen huomioinut blogeja seuraamalla, että kaikista parhaiten tietyt tyylit toimivat vähän epäsovinnaisesti rikottuina, yritänkin tietyllä tasolla opetella sekoittamaan, laimentamaan sitä naisellisuuttani-ettei se olisi liian alleviivattua
Olipas hyvä kirjoitus!
Mulla on paljon ystäviä (JOPA SIIS MINUA VANHEMPIA!!) joilla tyttömäinen tyyli toimii. Mä ymmärrän siis tyttömäisyyden raikkaana, kevyenä, “puhtaana”, iloisena, jne, en niinkään liehuhelmojen, hörsöjen tai - todellakaan - sievistelyn kautta. tykkään heidän tyylistään kovin, ja itseasiassa mulle oli kauhea kriisi huomata, että mä vaan en ole luontevan tyttömäinen - jostain syystä tyttöjutut nahistuvat mun päällä, tuloksena tantta. Tai sit niin kliseisen naisellinen nainen, etten viihdy.
Kuten täs on todettu, mustakin on paasikiveläisen järkevää tunnustaa “maantieteelliset”, eli oman fysiologian, luonteen, kasvonpiirteiden, hiusten, jne. tosiasiat, ja sit lähtee siltä pohjalta hakemaan sitä, miten toteuttaa se kuva, jonka haluaa näyttää ja joka tuntuu hyvältä. Mitä puolia korostaa, just vaikka kropan mittasuhteissa suhteessa siihen, mikä se “just mun juttu” on.
Mä kirjoitin tyylijuttua yhteen lehteen ja sain ihan aiheesta huutia käytettyäni sanaa “naisellinen”. Muotitoimittajan kommentti oli, että meille lehdessä x kaikki naiset ovat naisellisia, mut voidaan tarkastella kunkin naisen eri tapoja olla just omalla tavallaan sitä. Hyvä pointti.
sä olet ehdottoman tyttömäinen ja kaikilla sellaisilla tavoilla, joilla ei ole negatiivinen kaiku: eli raikas, kevyt, leikkisä. tyttömäisyyttä ilman, että näytät lapselliselta tai stereotyyppiseltä rimpsuprinsessalta (a la tukiainen, joka myös kuvaa tyyliään näyttävän tyttömäiseksi…) samoin kuin sugar kane mä koen tyttömäisyyden itselleni vieraaksi ja aikalailla samoista syistä kuin hän: tuloksena on helposti tantta ja “virheellinen” kuva ulospäin, koska mä en koe oloani kotoisaksi tyttömäisenä naisena.
mua itseäni kiinnostaa kovastikin se epäsuhta, joka on oman tyylikuvan ja muiden saaman mielikuvan välillä. erityisesti alakulttuurien kautta muodostunut lukutapa poikkeaa runsaastikin valtavirran (joka on mitä?) lukutavasta ja mikä tunnistetaan selväksi viittaukseksi toisaalla, jää täysin huomioimatta toisaalla. niinpä muakin on luultu pojaksi, kun omasta mielestäni olen ollut rennon androgyyni eli oma viitekehys heittää joskus yli reippaasti.
Kiitos kaikille ihanista ja loistokkaista kommenteista! Annoitte paljon rohkaisua ja ajattelemisen aihetta - olen enemmän kuin kiitollinen kaikille fiksuille kommentaattoreille!
maire, oot oikeassa siinä että jo varsin pienet jutut voivat viedä asun ihan eri fiilikseen. Just sellainen nyanssien (myös sellaisten, jotka aukeaa vain itselle!) hakeminen pukeutumiseen on musta älyttömän kiintoisaa ja hauskaa. Mitä olen sun tyyliä päässyt ihastelemaan, niin musta sulla on juurikin erittäin hyvin hallussa se sävyjen luominen korujen ja huivien avulla. Mahtoikohan sun mainio kommentti jäädä jotenkin kesken, kun se päättyy tuohon pilkkuun, muuten? Jos, niin päätä ihmeessä ajatus johonkin mahtavaan loppukaneettiin!
Vimps, olen ihan samaa mieltä siitä, että pääasiassa lyhyelle naiselle sopivat parhaiten kapealahkeiset housut. Silti mä välillä harrastan leveääkin lahjetta, ja se onnistuu musta ihan kivasti silloin kun housuissa on korkea vyötärö (= tekee jalkaa pidemmän näköiseksi). Ja toisinaan mä en vaan välitä siitä että jalat näyttää hiukan lyhyemmiltä, sillä mulla on kuten sanottu naurettavan lyhyt selkä ja kädet, ja sitä tekee mieli toisinaan vähän tasapainottaa.
Pussihelmaiset mekot on ihan mun suosikkeja! Ja mulla onkin yksi sellainen, Vuokon Sumppu. Hyvä kun muistutiti: täytyykin ottaa heti se taas käyttöön!
Annemari, onnea oman tyylin määrittelyyn! Mäkin koen monella tapaa olevani vielä alussa, mutta vähitellen… En tietenkään väitä että omaa tyyliä tarvitsisi välttämättä analysoida puhki, mutta omalla kohdalla koen sen valtavan kiinnostavana ja antoisana puuhana. Aivan kuten sanotkin, sanat ja määritelmät tosiaan rajaavat ja jäsentävät (ja sitä myöten helpottavat) oman tyylin kuvaa, mutta toisaalta ei niitä liian vakavasti voi ottaa: tyyli on kuitenkin prosessi ja jatkuvassa muutoksessa myös. Minäkin yritän toisaalta hyödyntää tätä “tyttömäisyyttä” nyt kun olen sen oivaltanut, mutta toisaalta välttää myös liikaa juuttumista tähän määritelmään, että tyylini saa kuitenkin vapaasti elää ja edetä.
En osaa vastata siihen, ohjautuuko tyylini tämän tyttöys-oivalluksen myötä leikkisämmäksi, sillä musta leikkisyys tyylissä on jotakin aika spontaania, mikä syntyy jos on syntyäkseen, vähän vahingossa. Eli ainakaan tietoisesti en lähde muutosta hakemaan. Mutta saamme nähdä: aika näyttää, tuleeko minusta vieläkin leikkisämpi.
Anu, mä olen sitä mieltä että sä olet löytänyt hienosti tavan näyttää itseltäsi!
Mä olen aina ihan pitänyt pienistä piirteistäni ja siroudestani, mutta kärsin ehkä vähän siitä, että ulkoisista syistä minusta saattaa syntyä liiankin pehmeä vaikutelma - oikeasti koen kuitenkin olevani varsin särmikäs, ja tempperamentti kuohahtelee milloin mistäkin. Ja tässä taas ehkä just tullaan näiden sanojen vaikeuteen: vaikka mä koen ulkonäköni tyttömäisenä, mä en välttämättä koe persoonaani tyttömäisenä - ainakaan kaikilta osin. Mutta mitä vielä ulkonäköön tulee: tietenkään se ei ole niin etteikö “tyttömäinen” voisi samalla olla särmikäs, mutta koen että sellaisella silhuetilla varustettu kuin sinä näyttää särmältä ja skarpilta kyllä helpommin - siinä mielessä kadehdin esim. ryhdikkäitä hartioitasi!
Salka: tuo “boheemi” on kanssa tosi mieluinen kohteliaisuus mulle - kiitos tuhannesti!
Mitä olen sinun blogiasi lueskellut, mäkin sanoisin että sulla on tunnistettava tyyli, muttei se minusta korostetun naisellinen välttämättä ole, vaan pikemminkin sinussa tunnistettavaa on taitavuutesi hyödyntää vintagea ja aikaansaada kiinnostavia ja yllättäviä “pop-lookeja”. Jotenkin mulle tulee tyylistäsi mieleen indie-pop, hyvät pop(musiikki)tyylit yleensäkin.
Ja olen samaa mieltä siitä, että se on aina hyvä jos asun rikkoo jokin yllättävä yksityiskohta tai se, jos asussa on jotakin hieman epäsovinnaisuutta mukana.
Sugar Kane, joo, en mäkään aattele että tyttömäisyys olisi ikäsidonnainen asia: tyttömäisyyksiä on monia ja tyttömäisyys voi myös saada eri muotoja eri ikäisillä naisilla. En tiedä “nahistuvatko” tyttöjutut päälläsi (epäilen! :)), mutta se taitaa olla niin, että helposti haikailee omaan tyyliinsä myös sellaisia osia, jotka eivät siihen niin luontevasti sovi. Mä olen tavallaan tosi pahoillani siitä, ettei se musta prätkärotsi esmes vaan käy mulle: mä olisin kovin mielelläni uskottavasti ja toimivasti rok (ja särmikäs, kuten Anullekin totean). Mut en varmaan vaan ole, tässä elämässä ainakaan.
Sä olet musta aika rok, vaikka et mitenkään tyypillisellä tai kliseisellä tavalla. Vaan hyvällä tavalla: sun pukeutumisessa on asennetta ja pointtia.
Hyvä pointti sillä muotitoimittajalla tosiaan. Naisellisuudesta on loputtomasti variaatioita.
Stellagee: heh, mulla ei liene tosiaan pelkoa muuttua Johanna Tukiaiseksi kun ei ole noita muotojakaan ihan siihen malliin. (Se sellainen bling bling -tyttömäisyys onkin tosiaan jotakin sellaista, mikä ei ole mua ja mun tyttömäisyyttä missään mielessä.)
Tuo epäsuhta tosiaan on kiinnostavaa: on loppujen lopuksi aika yllättävänkin vaikeaa hahmottaa millaisena muut itsen kokevat ja näkevät. Siksi tällainen keskustelu on blogeissa niin parasta: miten muuten voisi saada näin paljon kiinnostavia huomioita tyylistään - ja tyyleistä yleensä!
Sä muuten et ehkä ole tyttömäinen, mutta nyt kaljun myötä sä olet musta entistäkin feminiinisempi! Naisellisuutesi ei ehkä ole sitä tavanomaisinta laatua, vaan androgyyniä, vähän salaperäistäkin. Se on hienoa - se on kanssa sellaista särmää, jota mäkin haluaisin. Ja sen verran kun tyyliäsi tunnen, se on moninainen mutta hyvin voimakas.
Мы предлагаем строительство домов из бруса. Построим дом и дачу из бруса по вашим размерам. Строительство брусовых домов.
Free Software and Shareware Downloads, Free shareware music downloads and Free software with movies.