Moni bloggari (Sugar-Kane, Anu, Stellagee…) on ansiokkaasti pohdiskellut omissa kirjoituksissaan oman vartalon mittasuhteiden tuntemuksen merkitystä tyylille. Ja tottahan se on: omat mittasuhteet on tärkeä tuntea, jotta pystyy korostamaan omia parhaita puoliaan – ja halutessaan myös leikittelemään omilla mittasuhteillaan. Mikäänhän ei pakota tyytymään siihen naistenlehtien markkinoimaan “tee-näin-ja-näin-niin-näytät-laihemmalta-ja-samalla-rintavammalta”, vaan tavoitteet voivat olla (ja yleensä itselläni ovatkin!) jotakin vähän muuta.
Omien mittasuhteiden pohtiminen, niin tärkeää kuin onkin, ei yksin riitä. Myös vaatteen mittasuhteista ja erilaisista leikkauksista on syytä tietää asia jos toinenkin: myös tämä mahdollistaa paitsi itselle istuvien vaatekappaleiden löytämisen, myös tyylillä kokeilun ja irrottelun.
Vaatteiden koko on ongelma, johon törmää usein kirpputoreilla. Rekissä on vain yksi kappale, ja jos se ei satu olemaan minun kokoani, peli on selvä. Vai onko? Jos vaate on liian pieni, juuri mitään ei ole tehtävissä. Jos se on liian suuri, edellinen kohta pätee yleensä – mutta ei aina. Olen jo kauan sitten luopunut haaveesta fiksata väärän kokoiset takit, bleiserit tai housut sopiviksi: tällaisia muutostoimenpiteitä en osaisi itse tehdä, enkä koskaan jaksa nähdä sitä vaivaa että veisin ostoksen ompelijalle pienennettäväksi. Vääränkokoiset kengät ovat tietenkin aivan oma mahdottomuutensa.
Jotkin liian suuret vaatteet tarjoavat kuitenkin mahdollisuuksia. Pidän monista suunnittelijoista, joiden vaatteet ovat ikään kuin väärän kokoisia tai joissa on reilusti volyymiä (esim. Henrik Vibskovin monet jutut), ja tästä syystä pyrin pitämään silmät auki myös kirppareiden XL-rekkien kohdalla. Vaatteen materiaali sekä leikkaus kertovat, onko isossa vaatteessa potentiaalia pienellekin. Olen kokoa 36 mutta joskus ostan koon 44 tai 46 paitoja tai jakkuja kirpputorilta. Ne toimivat parhaimmillaan mainiosti minimekkoina tai löysinä Taidetädin jakkuina. Se edellyttää kuitenkin seuraavaa: materiaalin on oltava sekä ohutta että raskaasti laskeutuvaa (silkki, pellava, viskoosi jne. luonnonkuidut ovat tietenkin parhaita), jotta vaate ei tönkötä rumasti mistään. Hihan leikkaus on kriittisin. Istutettu hiha ja liian suuri vaate ovat huono yhdistelmä: jos takin tai paidan olkasauma töröttää olkapään ulkopuolella, kysessä on äidin vaatekaapilla leikkivän tytön look. Pyöreät olkapäät antavat enemmän mahdollisuuksia. Raglan-, lepakko- sekä satulahiha ovat mainioita, samoin kimonohiha. Näitä, etenkin lepakkoa, suosittiin mm. 80-luvulla, joten tämän ajan vaatteista olen parhaimmat XL-löytöni tehnytkin.
Täti havainnollistaa:
Keltainen silkkianorakki Liisa Voima (second hand). Hehkuvan keltainen jakku toimii mainiosti (siis ainakin minun mielestäni!) Taidetätijakkuna, kunhan sen yhdistää kapeisiin (mustiin) housuihin sekä korkeisiin korkoihin. Takki laskeutuu materiaalinsa ansiosta hyvin - ja aika näyttävähän tämä lepakkohihainen keltainen värinvälähdys on!
Annikki Karvisen (jep, Annikkia taas!), ohuesta viskoosi-puuvillasekoitteesta valmistettu kimonohihainen hupputakki on saanut uuden elämän minimekkonani. Kuten yleensäkin, minun kokoiseni ja pituiseni hahmon kannattaa yhdistää massiiviset vaatteet niukkoihin ja piukkoihin juttuihin, niin vaikutelma ei ole niin säkkimäinen.
Ostatteko koskaan “väärän” kokoisia vaatteita?
keltainen takkisi on ihana, ihanin! kuva ei tee matskulle oikeutta, näytti livenä vielä paremmalta! itse leveäharteisena ja isona xl-rekit tulee aina koluttua.. kun on päässyt traumasta et pitäis mahtua aina siihen yhtä pienempään kokoon. nelikutosta vaan kehiin
kaapista löytyy yksikin mekoksi käypä suuri puuvillainen paitapusero joka muistutti erehdyttävästi yhtä tanskalaisen stine goyan mekkoa ja löytyi pelastusarmeijalta eurolla. tanskalaisilla on kyl volyymi hallussa. suomessa tietty palillollakin, ja vuokolla..
Elina, kiitos kultsi! Juu, takin väri ei tosiaan toistu kuvissa juurikaan; täällä oli niin surkee valo kun noita otin. Väri on oikeesti varsin hehkuva, ja silkki taittaa valoa ihanasti.
Stine Goya muuten on suunnittelija, josta kans kovasti tykkään - ja jonka vaatteissa (erityisesti juuri ihanissa paitamekoissa) on tosiaan kovasti tätä meininkiä. Hei; täähän oli loistava idea…pitääkin etsiskellä just tuollaista isoa kauluspaitaa paitaminimekko-kokeiluja varten. Mä haluun nähdä tuon sun euron löydön heti!
Palillolla tätä meininkiä tietty kans on, kuten tuot esiin, ja Vuokko kuuluu suursuosikeihini. Mä luulen kyllä et volyymin ja jättivaatteiden kanssa on vähän niin, että ne joko kolahtaa täysillä (kuten mulla) - tai sit ei ollenkaan.
Mä oon sitä mieltä. että toi keltainen anorakki on sulle ihan liian iso - LÄHETÄ SE HETI MINULLE!!!! Ei vaan…
Mä en oikein osaa hyödyntää xxxl-vaatteita, edes niitä taidetätijuttuja, olen sen verran pitkä, että jättipaidat on mulle liian lyhyitä mekoiksi, olen harteikas, joten vyöllä kurominen tekee mut michelinmieheksi, ja jotenkin vaan ylipäätään näytän siltä, että mulla on liian isot ja leveät vaatteet, en Mielenkiintoiselta. Sulla toi juttu toimii, varmaan just siksi että olet siro ihminen. Noi molemmat asut on aivan ihania.
Mulla on sama juttu kuin Sugar Kanella, olen sen verran harteikas että liian isot vaatteet, varsinkin yläosat tekevät mut vain jotenkin epätasapainoisen näköiseksi. Muutamaa numeroa liian iso paita tai jakku laskeutuu kapeilta olkapäiltä paljon nätimmin kuin leveiltä.
keltainen takki on todellinen auringonsäde! ihanaa!
vaikka harteikkaammat (?) ovat sitä mieltä, että kapeat hartiat antavat paremmin anteeksi liian isot vaatteet, olisin pienesti eri mieltä. nimittäin mulla on aika olemattomat hartiat ja lähestulkoon kaikki hiukankin iso laskeutuu vain korostaen hartioiden pienuutta. se etu kapeista hartioista on, että hartialinjan korostaminen tuntuu vain tasapainottavan kehoa eli sugar kanen joskus mainitsema kuulantyöntäjä ei tuijota vastaan peilistä ihan helpolla…
mutta koska mähän en tiettykään jaksa välittää kauheasti, niin ostan kyllä liian isoja vaatteita ihan vaan jos siltä tuntuu. näytän sitten helposti hassulta kuikelolta, jolla on iso pylly (joka ei siis ole oikeasti iso) tai siltä, että taas on tullut käytyä äidin kaapilla.
Niin; mä en kanssa oikein tiedä onko liian iso vaate “parempi” kapea- vai leveäharteisemmalla…makuasia kai. Mustakin tuollaiset vaatteet saa mut oikeastaan näyttämään vain vieläkin kapeaharteisemmalta (kun ne putoaa silleen niin vahvasti olkapäiltä, jotenkin), mut se on ehkä just se vaikutelma jota siinä haenkin. Ylisuurilla vaatteilla mä pystyn liioittelemaan kananhartioitani, jotka on musta sekä kauniit että varmaan koomisenkin kapeat, riippuen miten asiaa katsoo…
Olennaista tässäkin tietty on varmaan on se, että kun viihtyy itse vaatteissaan niin lopputulos näyttää hyvältä!
Ja kiitos kaikille ihanille ihanista kommenteista ja kehuistanne!!
Mä kans käsitin asian jo heti alkuun niin, että tarkoitus on nimenomaan korostaa niitä tiettyjä juttuja, just siihen tyyliin kuin Sugar Kane on monesti saarnannut. Leveät hartiat eivät korostu nätisti liian isoilla vaatteilla, koska vaate jää roikkumaan säkkimäisesti ylävartalon ympärille. Jos leveitä hartioita haluaa korostaa, hartialinjan pitää olla nimenomaan ryhdikäs.
Pussihousut vois kyllä tietyllä tapaa mieltää liian isoiksi vaatteiksi, vaikka ne olisivatkin vyötäröltä istuvat. Mä tykkään sellaisista, koska niillä pystyy tasapainottamaan leveitä hartioita. Muutenkin sirot ja kapeasiluettiset yläosat ja “isommat” alaosat on mun juttu, runsas yläosa varsinkin yhdistettynä kapeaan alaosaan tekee kropasta helposti nurinpäin seisovan keilan näköisen ja sellaisesta en omalla kohdallani tykkää. Hmm, ja silti olen onnistuneesti pitänyt pillifarkkuja vuosikausia.
joo, se mun “parempi”-muotoilu perustui siihen, että mä todella näytän ihan keilalta (ja oikeinpäin olevalta) jos korostan mun hartioiden kapeutta löysällä yläosalla. eli siis reagoin siihen “nätimmin” laskeutumiseen, jonka tahaton (tai sitten tahallinen “kananhartioita” korostava) seuraus on keilakroppa ainakin mun kohdalla, ja riippuu ihan päivästä ja pyrkimyksestä, että onko se sitten nätimpi vai ei.
mun kohdalla hartialinjan korostamisessa voi mennä aika pitkälle niin, että vaikutelma vain tasapainottuu, koska ei tästä mittasuhdekomiikasta kovin helpolla saa nurinpäin olevaa keilaa, vaikka laittaisi jopa olkatoppausta runsaasti…
mun ikäväksi/riemuksi myös löysät alaosat tuntuvat korostavan hartioiden kapoisuutta. olkatoppaukset on muuten loistokas keksintö!
mä komppaan kans stellaa olkatoppausten suhteen. en sillai et niitte pitäs olla isot mut ne pitää olla koska ne hyvin iisisti vaan muokkaa mun kropan sillai.. hyväks. tai paremmaks. oon suht harteikas jannu ja oikeil olkatoppauksil olat ja hartiat jopa näyttää pienemmiltä.
mulla on noita väärän kokosia vaatteita, enimmäkseen liian pieniä puvun takkeja ja muuta kun fiksaatio et mun pitää muka mahtua kokoon X. eniten mulla on takeissa ja paidoissa hihan pituus se mikä rulettaa, et kun hiha on oiekan mittanen vaate näyttää iisimmin oikean kokoselta vaikka hiukan kinnaiskin kainalon alta, you know.
oman kroppansa hyväksyminen on ihan jees. mä olen hyväksyny esim. just mun hartiat kun huomasin et vaikka kuinka riu’uksi itteni laihduttaisin must ei tule sellast nättii laihaa ruåtsalaista rokkarii, must tulee vaan kolhon näkönen laiha jätkä kenen leveet hartiat tekee siitä entistä sairaamman näkösen. mun seuraava issue onkin sitten tiukat farkut mitkä mun hiukan turhan tuhtien reisien ja lyhyiden säärten (omat huomiot..) kanssa ei ehkä o kaikkein imartelevin setti mut siinä vaiheessa i just don’t care ku must ne vaan näyttää silti hyvältä.
ja tavallaan se on kanssa asia mikä musta on.. mites nyt sanoisin tän? toki tykkään siitä kun ihminen on pukeutunut “sopivasti” ja “oikein” omaan kroppaansa nähden mut samalla tykkään siitä et vaikka pyöreämpi ihminen pukeutuu liian pieniin tai tiukkoihin vaatteisiin huolimatta ympäristön herkästi hyvinkin selkeistä negatiivisista ajatuksista ja kommenteista. ku musta siinä on jotain tervettä ajatusta mukana et ei oikeesti välitä siitä mitä muuta ajattelee, et jos haluu käyttää muodikasta napapaitaa huolimatta vatsamakkaroista ni sit käyttää vaikkei se oliskaan kaikkein imartelevin juttu. do you catch my drift? et tavallaan siinä hiukan kapinoi niitä kauneusnormeja ja ideaaleja vastaan mitkä “määrittelee” en kuka saa ja kuka ei käyttää tietynlaisia vaatteita.
Anu: jänniä ja mielenkiintoisia nää makuasiat - mä nimittäin en pidä ylösalaisin laitettua keilaa mitenkään huonona silhuettina. Itse asiassa päinvastoin: mä oikeastaan usein tavoittelen sellaista! Siis vaikka olen kananhartiainen, niin suuret, runsaat yläosat (joita harrastan paljon) yhdistettynä niukkaan alaosaan tekevät kuitenkin lähinnä tuollaisen vaikutelman (siis kyllä: vaikka ne tavallaan korostaa mun hartioiden kapeuttakin, niin koen silti silhuetin nimenomaan tuollaisena käännettynä keilana, toisin kuin Stella. Mut Stella on kyllä varmaan aika paljon pidempi kuin mä ja hoikempikin…nää asiat varmaan taas vaikuttaa. Tää on monimutkaista!). Ja se (ylösalaisin käännetty keila) on musta nimenomaan “mielenkiintoinen”, ei hassu, huonolla tavalla epäsuhtainen tms. Mut siis nää jutuhan riippuu niin kunkin ihmisen omasta tyylistä. Ja joo, siit oon ehkä samaa mieltä, että harteikkaalle ihmiselle ryhdikäs hartialinja on parempi kuin löysä, mut musta harteikas voi kyllä vallan hyvin korostaa hartioitaan. Ekakskin: musta sä tai S-K ette kyl ole mitään kauheen harteikkaita. Mut sit tokaks: vaikka olisittekin, niin teillä on KAUNIIT hartiat!
Stella: Kuten tossa ylempänä yritän selittää, mä koen silhuetin kyllä ihan päinvastaisena jos puen löysän yläosan. Mut luulen että me ollaan vähän eri mallisia kuitenkin, vaikka kapeaharteisia ollaankin molemmat.
Runsaat alaosat on musta kivoja kans, ne korostaa kivasti sitä tietynlaista siroutta jota mulla yläosastossa on. Mut leikkaus on tässä avainsana, koska sit taas nimenomaan runsaiden alaosien kanssa musta toisinaan tuntuu että mun takapuoli on turhan iso. Vaix se ei kai kovin iso ole kuitenkaan.
Maire: kuten jo tuolla postauksessa kirjoitinkin (ja kuten S-K on esim. monasti kirjoittanut), omat mittasuhteet on hyödyllistä tuntea, mut sen jälkeen kaikki sovinnaiset kauneuskäsitykset voi rauhassa unohtaakin. Mäkin tykkään siitä, että ihmiset pukeutuu just silleen kun tuntuu; se näyttää yleensä vähintäänkin kiinnostavalta, usein erittäin hyvältäkin.
Et I do catch your drift.
Musta sä näytät paremmalta kuin useimmat ruotsalaiset rokkarit, by the way.
Ja olkatoppaukset: ne on mahtavia! Mä tykkään (kuten on eittämättä jo käynyt ilmikin) usein sellaisista vähän liioittelevista elementeistä vaatteissa, ja olkatoppauksethan nyt tosiaankin on sellaiset. Koskahan saamme turnyyrit takaisin?? Kyl mäkin voisi liioitella mun takapuolta, jos sen vois tehdä silleen kunnolla….
juu, tajusin, että kokemus silhuetista on eri :)– siksipä juuri kommentoinkin, että periaatteessa samasta lähtökohdasta (kapeat hartiat) voi tulla hyvin erilaisia fiiliksiä ja riippuu tosiaan siitä tavoitteesta miten “nättiä” tai ei se sitten on. tosin “nättiys” nyt sinänsä ei kai kenenkään meidän pukeutumisen perustavoite kai ole (paitsi joskus), eikö?
mulla oikein päin heiluva keila on harvoin tavoitteena, koska mun keholliset epävarmuudet suuntautuu juuri mun alaosan eli lähinnä säärien “tuhtiuden” ja yläosan hentouden yhdistelmään. lisäksi mulla on ehkä maailman kapein rintakehä/selkä, joka tekee musta “omituisen” mallisen. jos mun nuppi olisi vähän joustavampi tässä asiassa, niin ehkä mäkin uskaltaisin leikkiä myös tuolla silhuetilla: se näyttää mun mielestä hienolta muilla. mä kyllä toteutan sitä liian isojen takkien kanssa, mutta muuten en osaa…
samoin kuin sinä, mä tavoittelisin myös mielelläni sitä anun mainitsemaa nurinkurista keilaa, mustakin se on mahtava ja olisin innoissani jos sen saavuttaminen olisi helppoa! (joo tasan ei käy onnen lahjat…
) mä en vain saa siitä kaunista kokonaisuutta tällä mun varrella, joka ei ole mikään kauhean pitkä, mutta riittävä nyrjäyttämään mut helposti varoituskolmioksi (hei, nyt mä innostun näistä kuvailuista: keila, varoituskolmio, michelin-mies… hihii!)
mut mun uusi kevät-parka (anun sanaleikki riemastuttaa mua muuten jatkuvasti) on vähän samanlainen linjaltaan kuin sun keltainen ilopilleri. postauksia luvassa tänään!!
Stella: Juuri niin: nättiys ei ole perustavoite, mut toisinaan silti tosi tärkeä tavoite!
Mun sisäinen Rouva haluaa ainakin välillä olla myös nätti.
Voi Stella; sun sääret on kyllä mun näkökulmasta kovin sorjat!! Mut siis tiedän kyllä, miten jotkut asiat vaan näkee itse toisin…mulla on “kompleksi” (oikeestaan se ainoo kunnollinen) mun käsivarsista. Mulla on varsin lyhyet kädet, ja muuten hentoon olemukseeni nähden varsin lihaksikkaat käsivarret (sormet ja ranteet etc. on kyllä sirot, mut habat on kuin kehonrakentajalla…tai ainakin muuhun kokonaisuuteen nähden musta turhan lihaksikkaat), eikä tilannetta juuri ole auttanut se, että olen viimeisen puolitoista vuotta nostellut koko ajan painavammaksi muuttuvaa Tyttöä.
Yritän tästä huolimatta pukeutua ihan niin kuin mieli tekee, mut kadehdin kyllä teitä hoikkakäsivartisia ihmisiä.
Nuo kuvailut (michelinin, keilat jne.) on tosiaan mahtavia! Ja odotan kevät-parkasi näkemistä!!!
Mun täytyy kyl myöntää, ettei mua yhtään kiinnosta haastaa konventionaalisia kaunis siluetti -käsityksiä oman pukeutumiseni yhteydessä. Elikkäs haluan näyttää lähinnä kapealta ja pitkältä, mikä ei sulje pois väljiä malleja, mutta niiden pitää mun yllä laskeutua lantioilta ja harteilta alas-, ei sivullepäin. Leveä ja lyhyt malli tekee musta leveän a lyhyen näköisen, enkä mä vaan haluu. Lisäksi a-maisesti töröttävät helmat ovat mun henk koht vihollinen. Toisaalta mulla voi olla olkatoppaukset, kunhan se vaate sit laskee siitä alas suoraan/sisäänpäin. Ja jotain miesten armeija-parkoja (aaahhhahhhaaah! toi on paras sanaleikki ikinä) yms. takkeja olen käyttänyt mielestäni ihan onnistuneesti.
Itseasiassa, musta ois kiva jos alkais taas vähän tulla vaihtelua marimekko-nuorisuunnittelija-taidetäti osastolla niiden vaatteiden linjoihin: Pallo-ja munamuoto on jo NÄHTY enkä mää jaksa niitä enää. Vaikka onhan ne helpompi leikata, ommella ja myydä, ja kaikki mahtuu sisään mukavasti. mä kuiteskin kaipaan kapeaa ja pitkää ja sit jotain haasteellista leikkausta tonne noin. Ja bloggaankin tästä aiheesta pian, nimim. juuri miljoonassa vaatekaupassa turhautunut.
S-K: jep, en mäkään nyt leveältä ja lyhyeltä haluu näyttää; jos näin käy niin se on kyl sit vähän tahatonta (heh-hee). Mutta: mä OLEN lyhyt ja olen jo kauan sitten lakannut suremasta sitä, jos nyt olen ikinä surrutkaan. Ja mä NÄYTÄNKIN varmaan lyhyeltä. Ja that’s just me. Mua ei siis oikeastaan kiinnosta, et “pitäis” näyttää pitkältä (kuten naistenlehdet jne. viestittää), vaan pyrin vaan näyttämään sellaiselta, mikä mulle sopii. Ja musta on kiva kyllä myös leikkiä näillä silhueteillakin.
Mä periaatteessa ihan diggaan pallo- ja munamuotoa (vaikka, kun tarkemmin ajattelen, mulla on vain ihan pari tuon mallista vaatetta loppujen lopuksi omassa kaapissa!). Mut kaipaisin kyllä kans uusia tuulia tarjontaan. Mä olen itse viime aikoina kokenut aika inspiroiviksi esim. lyhyet jakut ja bolerot ja sen sellaiset (Sini Puna -postauksessa puin raitapaidan päälle solmittavan, lyhyen silkkipaidan, ja Ilveksenkujan vihreä bolero on kans ollut ahkerassa käytössä). Ja sellaiset aika niukat ja skarpit jakut on muutenkin musta nyt makeita, kuten tuo uusi kesätakkinikin. Et vähän sellaiseen suuntaan vois muotikin mun puolesta nyt nytkähtää.
Antwerp six’in jäseniltä nyt tietty aina löytyy makeita juttuja ja niitä kiinnostavia leikkauksia. Van Notenin lisäksi mä olen (aina vaan) tosi ihastunut Demeulemeesterin kevään juttuihin, mut noissa tietty hinnat tulee esteeksi.
mua ei hirveästi haittaa näyttää lyhyemmältä ja leveämmältä kuin mä olen, mutta se on täysin ja puhtaasti itsetuntosidonnaista: jos on ruma olo, niin mitä stereotyyppisempi naistenlehtistailaus onnistuu, niin sitä parempi. tällä naamavärkillä se tarkoittaa yleensä siis keskittymistä silhuetin pidentämiseen ja kaventamiseen.
mun ei-niin-salainen haaveeni on muuten aina ollut olla yli tai ali keskimitan. siis joko kunnolla 160 sentin alapäässä tai sitten kunnolla yli 170, ei tätä tylsää 169,5cm. tässäkin asiassa äärilaidat kiehtovat ja mun mielestä on huippua, kun lyhyt ihminen korostaa omaa pienuuttaan tai vastaavasti pitkä keekoilee korkeilla koroilla.
mäkin pidän pallo-ja munamuodosta, mutta olen kyllä kanssa vähän tuskastunut. odotan innolla sugar kanen kirjoitusta asiasta…
Pituudesta vielä: mua usein huvittaa, kun ihmiset kommentoi mulle tyyliin “sä näytät paljon pitemmältä kuin olet!” Siis mä en tiedä, onko se jotenkin yritystä lohduttaa mua, kun tunnutaan aina olettavan et varmaan haluisin olla paljon pitempi.
Mut en mä oikeestaan haluaisi, sillä mulla on ihan ok mittasuhteet - ja ne on musta oikeestaan tärkeempi juttu kuin ne absoluuttiset sentit. Mä olen 159 cm pitkä, mut koska mulla on SUHTEESSA pitkät jalat ja tosi lyhyt selkä ja kädet, niin vaikutelma on ihan hyvä. Ja mä oon tosta ihan samaa mieltä, et on hauskaa että lyhyt korostaa lyhyyttään (onks tää sana??) ja pitkä pituuttaan; siihen mäkin ainakin välillä pyrin.
Sä tuskin näytät koskaan leveältä; mitä nyt kuvista olen saanut käsitystä niin olet todella poikkeuksellisen sorja nainen!
Juu, mä tosiaan puhuin taas ihan tässä omasta näkökulmastani: mä olen pitkä(hkö) ja haluan korostaa sitä/näyttää mahd. paljon vielä pidemmältä. Ja kapealta/virtaviivaiselta, mä en vain kohdallani pidä siitä “leveästä” fiiliksestä, mikä ei ole sama kuin että mä haluaisin olla “pieni” - mä samastun pitkänhuiskeisiin ja tilaa (jo egollaan) vieviin naiseläjiin, joiden niidenkin siluetti vaan jotenkin on pitkä ja suorahko. Tykkään kyllä monenlaisista silueteista, suurimmasta osasta sit muilla ihmisillä.
Mitä alkup. aiheeseen tulee, mua vähän harmittaa, kun jättipaidat (esim se nykyään sulla oleva…) ja miestenpaidat ei toimi mulla minimekkona, niiden kohdalla olis kiva olla lyhyempi!
S-K: Jep, ja mustakin juuri tuollainen kuvailemasi silhuetti on niin sua!
Mä muuten tykkään kovasti siitä Gerry-jättipaidasta! Se olis muuten ollut mukana tässä kavalkadissa, mut on just pyykissä.
Mut siis käytössä on ollut - kuvia varmaan siitäkin joskus tuonnempana. Paitamekkomeiningin viel haluisin; mulla on muutamia varsin kivoja takkimekkoja, mut hieno paitamekko oikeastaan uupuu.
Mun siluetti on luonnostaan suora ja tosi kapea, ja se korostuu vielä usein ihan huomaamatta, joten olen tietoisesti yrittänyt miettiä keinoja sen rikkomiseen (aina en tietenkään edes pyri rikkomaan sitä, mutta välillä tekee mieli). Lantion/reisien leventäminen pussihousuilla tai leveähelmaisilla hameilla on yksi tapa. Tähän liittyy tietty se kultainen leikkaus -ajattelu, josta joskus kirjoitin - siluetti saa kummasti ryhtiä, kun sitä katkotaan oikeista kohdista.
Mä kaipaisin nuorisuunnittelija/taidetätiosastolle pitkästä aikaa kunnon harkittuja, ryhdikkäitä ja räätälöityjä leikkauksia. Kaikille sopivia säkkejä on tietty helppo suunnitella ja tehdä, mutta varsinkin marimekon samujussisäkit (joista olen purnannut jo aikaisempien mallistojen yhteydessä) eivät juurikaan imartele vartaloa, pikemminkin päinvastoin. On aika hullua, jos mekko erikseen tekee ihmisestä lyhyen ja paksun näköisen
Anu: mä olen ihan samaa mieltä tuosta, että räätälöintiä kaivattaisiin. Ja vaikka tehtäiskin niitä munanmuotoisia juttuja tai pussejakin, leikkaus on SILTI kaiken a ja o! Siis tarkoitan että on pusseja ja sitten on hyvin leikattuja pusseja: hyvin suunniteltu pussi (jollaisia esim. Vuokon on!) on hyvännäköinen päällä, huonosti suunniteltu tekee taas just leveen ja lyhyen näköiseksi… Mut siis kaipaisin mä räätälöintiä muihinkin malleihin, eipä sen puoleen.
Hey! thanks for the article, loved it very much.
Keep up the good work!
Thanks for your post and that wonderful blog you are running!