Minulla on lukuisia omituisia tapoja; tässä yksi. Luen runoja kesällä. Ja vain kesällä.
Luen nykyään mieluimmin kotimaista - ja luen samoja kokoelmia uudelleen ja uudelleen. Eräs tämän kesän uutuuksista (minulle, siis! teos on ilmestynyt jo 2005) on Otto Grundströmin esikoisrunokokoelma Tähtiotsa.
Otto kirjoittaa itsestään. Sehän sopii. Niinhän minäkin teen. Otto on itsekeskeinen, uhmakas, omahyväinen ja korskea. Sekin sopii - riittävän etäältä hän onnistuu olemaan hurmaava viettelijä. Tähän asti ei kuitenkaan yllätyksiä; tällaista odotinkin. Runojen raakuus ja omakohtaisuus kuitenkin yllättävät, samoin sanojen tempo, kiihkeä liuku pitkin paperia. Jotkin runoista ovat niin rankkoja ja tylyjä, että melkein itken. Ja sekin on paljon sanottu: en koskaan edes melkein itke lukiessani! Eniten viehätyn kaupunkikuvauksista (mm. Helsinki, tottakai, Barcelona, Berliini) ja itsetutkiskelusta, narsistin tarkkanäköisyydestä. Painajaiskuvat saavat minut sen sijaan haukottelemaan ja kiemurtelemaan epämukavuudesta. Mikset, O., pysy arkirealismissa? Kuten itsekin parhaissa runoissasi osoitat, sieltä kyllä riittää ammennettavaa - ja sinulla on kyky tiivistää ja pelkistää hetkistä kiinnostavat, yllättävätkin näyt.
Sitten: yksi asia johtaa toiseen. Kuuntelen myös Tehosekoitinta. (Otto Grundströmhän on Tehosekoittimen Otto!) Toisin kuin monet, olen löytänyt Tehosekoittimen vasta keski-ikää lähennellessäni. 20-vuotiaana se ei olisi sopinut imagooni - nyt kehtaan jo mitä vaan. Punk-vaihe tai myötähäpeää herättävät, huumehuuruiset psykedeliakokeilut eivät iske, niihin olen auttamatta liian vanha. Sen sijaan ihastun romantiikkaa tihkuviin, kaihoisiin rakkauslauluihin. Ne ovat äärettömän sentimentaalisia ja melodramaattisia, siirappisiakin, mutta silti esteettisiä. Miten parikymppiset pojat ovat kyenneet tällaiseen? Miten parikymppinen O. on kirjoittanut jotakin tällaista, näin umpitunteellista ja romanttista? Vaikka pidän hänen uudemmasta runotuotannostaan, pidän kovasti näistä rock-sanoituksistakin! Ja te, jotka hihittelette siellä: käsi sydämelle! Voisiko joku muka vastustaa miestä, joka runoilee näin:
mä tunnen sinut pikku sisko
me vaikka vasta kohdattiin
niin monin kasvoin ennenkin
sä vierelläni maannut oot.
takkuiset hiukset rinnoillasi
aamuyön utu silmissä
kuin lihaksi ois tulleet
kasteiset niityt, unen laaksot
ja
ikuisuus yksi huokaus vain
yksi yö kuin koko elämä
tuoksussasi keväät tuhannet
ei etäisyys ei vuodetkaan
ei mikään meitä erota
ja hetken tie on kevyt kaksin kulkea
(Katkelmat biisistä Hetken tie on kevyt)
Sitähän minäkin.
tätä grundströmiä en jaksa mutta pojat kotikaupungistani siinä oli silloin kaikki.
Mä oon tavannut Sugar Kanen ensimmäisen kerran Tehiksen keikalla Tampereen tulliklubilla joskus viime vuosisadalla!
Punkissa parasta ovat tosiaan rakkauslaulut, just siksi mä tykkään esimerkiksi Ramonesista. Tehiksen tuotantoa en tunne kovin hyvin, mut tuo sun sitaattisi kuulostaa varsin söpöltä.
linda, ei kaikkien tarviikaan jaksaa!
Ymmärrän kyllä hyvin myös jaksamattomuuden…myöskään mun mies ei jaksa. 
Anu, Tehiksen biisit on ihania, hienoin on varmaan “Maailma on sun”. Se on oikeesti kaunis biisi - ja runo on musta kauneimpia suomeksi kirjoitettuja rock-runoja ikinä.
Suosittelisin Tähtiotsa-kokoelmaa muuten juuri sulle; sähän jos kuka ymmärrät urbaanin kuvauksen ja romantiikan päälle! Runojen joukossa on hienoja tunnelmapaloja Helsingistä (joihin sä varmaan kykenisit samastumaan jopa mua paremmin, paikallinen kun olet!), pääasiassa Kalliosta, siis, ja sattumoisin myös suosikeistamme Barcelonasta ja Berliinistä. Kipin kapin kirjastoon!
Tehosekoitin on osannut tehdä korvilleni sopivaa jälkeä yksinkertaisen räkäisesti (Elvari on mun faijani, C’mon baby yeah, Fiksu ja kypsä) ja romanttisen isosti (Pakko päästä pois, Valonkantaja). Sanoja kuuntelen ja muistan heiltä tosin poikkeuksellisen vähän. Ilmeisesti onneksi - toi ylläoleva katkelma hieman - anteeksi - ällöttää.
Minäkin lämpenin Tehosekoittimelle hitaasti, vanhetessani. Bändillä on monta todella hienoa biisiä, mutta tuo Hetken tie on kevyt on ehdoton suosikkini. Niin julmetun kaunis. Ja sä kirjoitat siitä tänne!
Pitänee lukea tuo Oton runo-opus myös.
Meirämmuari, räkäset Tehari-biisit on sit taas vähemmän mun makuun - joskin Fiksu ja kypsä on tietenkin huippu!
Ja mun makuun Otto ei yksinkertaisesti voi olla liian siirappinen!
Vimps, loistavaa kuulla että myöhäisheränneitä on muitakin!
Tuo biisi on todellakin julmetun kaunis.
Ja juu, suosittelen Oton runoutta sulle - helsinkiläisenä sä saanet siitä irti paljon sellaistakin mitä mä en saa.