Olen vilukissa, mutta viime päivinä olen silti nauttinut kipakasta pakkasesta suunnattomasti. Miten kaunista kaikkialla onkaan! Miten viehättäviltä ja juhlallisilta näyttävät Tuomiokirkko suurine kuusineen, jokiranta valoineen, Vanha Suurtori, puistot, pihat, parvekkeet…
Vihaan toppatakkeja ja muuta supisuomalaisen käytännöllistä talvipukeutumista. Talvi on sen sijaan minusta parasta aikaa glamourille ja menneiden vuosikymmenten suloiselle nostalgialle. Itse ammennan eritoten slaavilaisesta, romanttisesta kuvastosta; toisaalta ihaninta talvikuvastoa ovat myös Euroopan suurkaupunkien ja New Yorkin talviset kaupunkimaisemat. Rusettiluistelua suurten puistojen lampien jäällä, paahdettuja kastanjoita kojuista, somia lapsukaisia teddytakeissaan ja turkisreunaisissa lakeissaan.
Omat parhaat talven vaateaarteeni ovat äidin ja isoäidin vanhoja talviturkiksia. Näissä kuvissa esiintyvä lammasturkki on äitini vanha, vuodelta 1970. Loistavan hyväkuntoinen vaate on palvellut minuakin teinivuosista saakka - ja tämä jos mikä on myös käytännöllinen takki; lammasturkkia lämpimämpää kun saa hakea. Tämä talven uutuuteni on isoäidiltäni perimäni sinikettulakki. Kyseinen ylellinen kapistus sopii fiilikseltään mielestäni hienosti yhteen lammasturkin kanssa (ovat muuten täsmälleen saman ikäisiäkin, myös hattu on vuodelta 1970). Vastustan ehdottomasti turkistarhausta, mutten toisaalta voi ymmärtää, miten maailma pelastuisi vaikka jättäisin tämän upean modistin taidonnäytteen ullakkoon happanemaan. Turkiksesta on sitäpaitsi pakko sanoa myös se, että se on näillä keleillä täysin ylivoimainen materiaali: lämmin, silti hengittävä.
Samu-Jussi Kosken kahden vuoden takaiseen talvimallistoon kuulut liivihame on eräs talvisuosikeistani. Mekko on kaunis ja ihanan lämmin: pehmoista villajerseytä on poimuteltu vaatteeseen metrikaupalla! Jalassa on muuten lisää menneiden vuosikymmenten glamouria: Miehen isoäidin käsittämättömän hyväkuntoiset nahkaiset lakeerisaapikkaat 60-luvun puolivälistä.
Puin takin alle myös eripaksuisia villakerroksia. Rinne & Niinikosken villahousut kuultavat minusta aika hauskasti Ivana Helsingin harsomaisen ohuen, mintunvihreän mohairmekon alta:
Lopuksi paljastuu myös uusi, entistä lyhyempi ja tummempi tukka:
wau, ihania perintökalleuksia! juuri samaista aihetta – eli talvipukeutumisen turkisiloja ja -suruja – pohtineena mielessä pyörii jos jonkinmoista romanttista mielikuvaa.
miten kenkien pohjat ovat kestäneet vuosikymmenien saatossa? omassa käytössä olleet perintökengät ovat haurastuneet nimenomaan pohjistaan, vaikka kenkä muuten olisi moitteeton.
ja tuplawau tukalle!
Todella kaunis takki ja hattu, ja ovat aivan varmasti lämpimät! Täytyykin muuten nyt kaivaa oma kelsiturkki esille, olen löytänyt sen kierrätyskeskuksesta ja sain tyyliin ostosten kaupanpäällisiksi
Se on ikävä kyllä mulle vähän liian iso ja paikatakin täytyisi, mutta muuten käyttökelpoinen 
Kuvista muuten huokuu otsikon henki ja uusi tukka on päheä, tykkään :)!
Anna Karenina on kyllä just sua! Ja varsinkin nuo kreisimmät yhdistelmät, villahousut sun muut.
Mä itsekin olen viime aikoina jotenkin viehättynyt turkislakeista, mutta en ihan tuohon tyyliin, vaan silleen 70-luvun itäsaksalaisesti (ks. Muiden elämä). Lammasturkki on mun mielestä ok. Haluaisin itsekin jonkun laadukkaan kelsiturkin, vähän silleen afgaanihenkisen, mutten ihan niin hippiä.
Super-wau!
Anu, joo Muiden elämässä se (kamala) kohtaus, jossa pääleidi nousee autosta takki auki ja turkislakki kallellaan… Chic.
Kiitos kaikille murusille kehuistanne!!!
stellagee, pohjat ovat kestäneet yllättävän hyvin: vain korkolaput on vaihdettu pariin kertaan. Hämmästyttävää laatua!
salka, kelsiturkit ovat kauniita! Painavia, mutta kauniita.
Anu, mä haluisin myös sellaisen “itäsaksalaisen” karvahatun; se sopisi sitten vähä erilaisiin fiiliksiin ja yhdistelmiin.
Niin, ja kreisit yhdistelmäthän sopii mulle kun oon niin kreisi!