Sain ihanalta ja tyylikkäältä stellageeltä the divine awardin - kiitos! Samalla tulin haastetuksi listaamaan omia syyllisyyttä aiheuttavia nautintojani - siis paheita. Haaste on minulle(kin) aika hankala pala, sillä en koe syyllisyyttä juuri mistään tavoistani. Ja se johtuu tottavieköön enemmän sallivasta ja armollisesta luonteestani kuin siitä että eläisin kovinkaan kurinalaisesti tai askeettisesti. Olen itse asiassa melkoinen hedonisti, mutta olen jo lapsesta saakka hyväksynyt sen välttämättömänä osana persoonaani. (Huomaan ymmärtäväni hyvin myös kaksivuotiastani, joka elää täysin mielihyväperiaatteella. Tytön mottona voisi olla: “mitä kivampaa, sitä kivampaa”. Ja olen täysin samoilla linjoilla. Meillä siis nukutaan aamuisin epäluterilaisen pitkään ja lauletaan ja piirretään siivoamisen sijaan. Ja syödään melkein joka päivä jätskiä…)
Mutta asiaan.
1. Kahvi. Kahvin juominen on eräs ykkösnautintojani - sen ehkä olette jo saaneetkin selville. Mutta miten ihmeessä kahvittelu, joka on suomalaisen ruokakulttuurin normaaleimpia ja sosiaalisesti hyväksytyimpiä ilmiöitä, voisi aiheuttaa jollekulle syyllisyyttä? Voisi ehkä ajatella, että minun kohdallani syyllisyyttä voisi aiheuttaa se suhteettoman suuri rahamäärä, joka minulta kuluu kahviin joka viikko. Olen hirvittävä snobi mitä kahviin tulee, ja juomani kahvit tuppaavat maksamaan vähän liikaa. Olen kuitenkin taipuvainen ajattelemaan, että laadukkaaseen ruokaan sijoitettu raha on “money well spent“.
Syyni tuntea pientä syyllisyyttä kahvinjuonnista on terveydellinen (itse asiassa melko lähellä samaa, josta Kamichakin omassa listassaan puhuu). Kahvi ei sovi minulle! Paitsi että se piristää minua liikaa vieden joskus yöunenikin, saan kofeiinista herkästi myös “krapulan”, joka iskee vasta tunteja liiallisen kahvinjuonnin jälkeen. Minua huimaa, sydän tykyttää ja verenpaine nousee kohisten. Yritän kyllä välttää övereitä - mutta joskus vain juon liikaa. Koska pidän kahvista niin kovasti, olen päättänyt olla välittämättä asiasta, mutta toisinaan silti pohdin, onko mitään järkeä ehdoin tahdoin hommata itselleen verenpainetautia.
Ja ei, älkää ehdottako siirtymistä kofeiinittomaan kahviin. En kuitenkaan siirry. Kofeiiniton kahvi ei ole kahvia - yhtä vähän kuin alkoholiton viini viiniä. Mistä pääsemmekin kätevästi seuraavaan paheeseen…
2. Viini. Pidän kaikesta (niin, melkeinpä kaikesta) alkoholista, mutta esimerkiksi viski-rakkauteni ei aiheuta minulle mitään omatunnonpistoksia. Viini toisinaan hieman. Rakastan eritoten ranskalaisia ja espanjalaisia punaviinejä, ranskalaisia valkoviinejä sekä espanjalaisia ja ranskalaisia kuohuviinejä, kesällä myös ranskalaisia roséita - ja minusta olisi kauhean mukavaa ottaa lasillinen päivittäin. Enkä siis todellakaan tarkoita mitään humalatissuttelua, vaan yhtä kunnon lasia ruuan kanssa tai iltapalalla. Mutta se on aika paljon sekin: kun kuitenkin olen pienikokoinen nainen, yhden lasin päivätahdillakin suurkulutuksen rajat tulevat turhan liki (etenkin kun se lasi on harvoin vain 12 cl, höm, ehkä pikemminkin 24 cl! - ja toisaalta viikonloppuisin tulee helposti juotua vähän enemmänkin). Niinpä olen pyrkinyt rajoittamaan päivittäiset viininlipittelyt lomiin sun muihin erityishetkiin. Mutta, oh boy, miten kaipaan punkkulasillista harmaina marraskuun iltoina!
3. Suolaiset. En ole ikinä himoinnut makeaa, mutta olen hulluna suolaiseen. Syön jättiläismäisiä annoksia ruokaa, mutta lisäksi olen taipuvainen napostelemaan kaikenlaista. Juustot ja oliivit kuuluvat vakioherkkuihini - stellageen tapaan syön isoja määriä juustoja sellaisenaan (tai ainakin ilman leipää. Saatan yhdistellä juustoihin jotakin makeaa, kuten hilloja tai hedelmiä. Chevre, hunaja ja saksanpähkinät, manchego ja viikunahillo, sinihomejuusto ja mustaviinimarjahilloke, brie, tuoreet viikunat ja päärynät….ah!). Juustojen syöminen ei kuitenkaan suurempia omatunnontuskia aiheuta - näin paatunut minä olen!
Sen sijaan koen epämääräistä häpeää sipsihimostani. Sipsit ovat jotenkin niin nolo himon kohde! (En tosin osaa eritellä miksi näin on. Kenties koen jotenkin, ettei ruokaharrastajan pitäisi himoita mitään niin banaalia kuin perunalastut?) Lisäksi nähdessäni niitä käyttäydyn kuin luolanainen. En milloinkaan kykene sirosti napostelemaan perunalastuja, vaan ahdan niitä kaksin kourin kitaani. Kunnes ne loppuvat. Suurin intohimoni kohdistuu viinietikkasipseihin. Hyvänä kakkosena tulevat ihan tavalliset, maustamattomat poimuperunalastut. Ja popcornit! Mutta ne eivät jostain syystä ole ihan niin noloja kuin sipsit. Niissä on edes rahtunen glamouria!
4. Korut. Periaatteessa minun kai pitäisi kokea syyllisyyttä kaikesta kuluttamisestani. Ja toki ajoittain koenkin: kyllähän minä ostan vaatteita ja kenkiä paljon yli “todellisen” tarpeen. Oikeana paheena pidän silti lähinnä korujen ostelemista. Rakastan tietynlaisia koruja ja ostankin koruja itselleni enemmän kuin naiset luullakseni keskimäärin. On tavallaan outoa että juuri tämä herättää minussa syyllisyyttä, sillä koruthan ovat “ikuisia” (ostan käytännössä ainoastaan hopeaa tai kultaa, ns. rihkamaa vain hyvin valikoiden!), ja jäävät esimerkiksi vaatteita todennäköisemmin jälipolvienkin iloksi. Toisekseen ostan pääasiassa Etsystä tai yleensäkin käsityöläisiltä, mikä kai on hyvä juttu henkkamaukka-shoppailuun verrattuna. Ehkä paheellisuuden tuntu rakentuu lähinnä siitä, että korut jos mitkä ovat turhuutta - ja koen syyllisyyttä siitä, että käytän vähiä rahojani moiseen ihanaan turhuuteen? Lisäksi korut ovat kulttuurissamme jotakin, jota pääasiassa annetaan ja saadaan lahjaksi: se, että ostaa koruja itselle, tuntuu varsinaiselta kerskakulutukselta.
5. Kirppareilla luuhaaminen ja nettihuutokaupoissa väijyminen. Minulla on suhteellisen vähän vapaa-aikaa: pieni lapsi ja työ(t) ottavat totisesti omansa. Siihen nähden vietän hämmästyttävän paljon aikaa kaikenlaisia vanhoja kamoja ihaillen. Minä tosiaan rakastan kirpputoreja ja vanhantavarankauppoja - ja viime vuosina kuvaan ovat liittyneet vielä nettihuutokaupatkin. Kaipa niissä viehättää metsästyksen tuntu: aivan kihisen tyytyväisyydestä kun löydän jotakin supermahtavaa superhalvalla. Tavalliset kaupat eivät koskaan kykene tarjoamaan minulle vastaavaa tyydytystä! Kuten esimerkiksi juuri viime viikolla: löysin Miehelle Uffilta aidon kasikytluvun Versace-pellavajakun kympillä. Ja sitten vielä sekin, että takki todellakin roikkui rekillä ysäri-VeroModa bleiserin kyljessä - ja kyseiselle loimelle hintaa oli annettu 24 euroa! Ah tätä onnea! Mutta. Aikansa voisi taatusti käyttää paremminkin. Ja kaapeilla on taipumus täyttyä jossain vaiheessa. Tai oikeastaan ne ovat jo ääriään myöten täynnä: seuraavaksi eivät enää mene ovet kiinni. Joten…
Melkein kaikki suosikkibloggarini ovat jo saaneet the divine award -merkin. Minä annan sen vielä (pahe-haasteineen päivineen!) Lulu Pigeonille sekä Varpulle. Lulu Pigeonin upeita valokuvia ja parhaita musavinkkejä olen seurannut jo pitempään, tyyliniekka Varpu on uudempi tuttavuus. Jos näiden naisten blogit eivät ole teille vielä tuttuja, suosittelen lämpimästi tutustumaan!
Annan palkinnon myös Ullalle - Ullan herkän kaunis blogi on ihastuttava! En tiedä, kuuluvatko tällaiset listaukset blogisi tyyliin, mutta jos näin on, luemme mielellämme paheistasi, Ulla!
Hei, en olekaan ainoa perunalastuaddikti!!! RAKASTAN perunalastuja ja himoitsen niita USEIN. Olen pitanyt niista koko elamani ja pienena kirjoitin jopa joulupukin kirjeeseen toivovani lahjaksi perunalastuja (joita myos sain!). Mutta pidan vain niista normaaleista maustamattomista. Suuhuni ei vahingossakaan vilahda muut kuin perinteiset kasvisoljysuolalastut. Suomen Taffelit ja Estrellat on parhaita ja olen potenut monesti suoraa ikavaa, kun ulkomailta ei naita tai vastaavia loydy. Teen makutesteja ja joskus loytyy onneksi tarpeeksi lahella oleva, mutta luonnolle ottavia pettymyksiakin on tullut koettua… Haahuilen ruokakaupoissa muutenkin aina pitkaan, mutta taysi stoppi tapahtuu lastuhyllyn edessa. Vaikka tykkaan vain yhdesta mausta ja kahdesta merkista, valinta niiden valilla on niin vaikeaa. Kayn mielessani hirveita taistoja kahden eri pussin valilla ja joskus vallan stressiydyn. Silla vaikka olen ahne ja otan aina sen isoimman pussin, en jostakin syysta paady ottamaan kahta erilaista samalla kertaa, vaan paatos on tehtava siina ja silloin ja vain yksi voi voittaa. Ja myonnan senkin, etta joskus kassajonossa vahan nolottaa, kun torotan siina jattipussini kanssa. Mutta nautinto vaan on niin suuri pussin suun auettua. Miten ne voikin maistua niin hyvilta??
ihanaa: “mitä kivampaa, sitä kivampaa!” tunnustan ja tunnistan.
haluaisin tuon viimeisen paheesi, erityisesti kirpputorien osalta, koska olen huono niissä…
Sipsiaddiktiossa kannattaa keskittyä Kartanon perunalastuihin! Niitä voi ajatella sipsien gourmet-versiona, ne kun on uitettu perus-palmuöljyn sijaan orankiystävällisesti auringonkukkaöljyssä, ja niissä on sen takia makua vähän enemmän.
Mutta popcornit eivät ole niinkuin ennen, ainakaan leffateattereissa. Mikrossa valmistettavat popcornitkin ovat vain kalpea varjo oikeista, kattilassa kuumennetuista maissinjyvistä. Oikeita Popcorneja ei taida saada enää kuin Linnanmäeltä. Itse olen satunnaisesti etsinyt kotiin jotain edullista, paksupohjaista kattilaa popcornien tekemistä varten löytämättä sellaista (edullista siksi, että sitä ei kuitenkaan käytetä usein ja se menee nopeasti pilalle).
Äh, mä olen miettinyt jo päiväkausia tätä samaa haastetta, enkä osaa vastata siihen… mä en tosiaan harjoita paheita!
Hih, tyttärellä on ihana motto
Tutulta kuulostaa 
Mulla on taas ristiriitainen suhde sipseihin, yleensä en niitä syö, koska ne maistuvat yökölle, mutta jos saan eteeni oikeanlaisia sipsejä, tapahtuu tuo kaksin käsin rohmuaminen
Vaikka en olekaan terveysnihilisti ruoan suhteen, voin lämpimästi suositella Taffelin poimutettuja light-sipsejä, mun mielestä niissä maku tulee parhaiten esiin, samoin pienemmän valmistajan, weekend snacksin natural sipsit ovat loistokamaa ja mun henk.koht.suosikki! Ja kääk, nyt sitten tuli niihin himo, kun kaupatkaan eivät enää ole auki..:D
Kiitos haasteesta! Täytyy koittaa jotain rustailla kun viikonloppukiireet hellittävät, olenhan suorastaan ylpeä paheistani! Jaamme muuten tuon kahviaddiktion, tosin ehkä vähän eri tavalla. Mikä tahansa mustanruskea neste kelpaa, kunhan siinä on tarpeeksi kofeiinia aloittamaan päivä. En osaa kommunikoida ennen ensimmäisiä kulauksia ja jos en saa kahvia ensimmäisten parin tunnin aikana heräämisestä, muutun ensin hirveän kiukkuiseksi ja sen jälkeen itkuiseksi ja pääkipuiseksi. Sitten tuleekin jo maailmanloppu. “Lievähkö” kahviaddiktioni on asettanut omat haasteensa esim. reppureissaamiseen. (Tämä ei ole kyllä yksi niistä paheista, joista olen ylpeä! :D)
Annemari, heh, kiva kuulla että kohtalotovereita siis löytyy!
Mä itse asiassa en kylläkään himoitse sipsejä kovin usein: jos syön niitä liian usein (tyyliin joka viikko tms,), ne alkavat tökkiä ihan kauheesti. Mutta harvakseltaan syötyinä…ah!!! Koko pussillinen uppoaa kevyesti.
Stellagee, kirppareilla luuhaaminen kysyy aikaa ja vaivannäköä. Mutta kyllä se vaan on niin kivaa! Vaikea kyllä kuvitella että olisit “huono” niissä: sähän teet loistolöytöjä yleensäkin, takuulla siis kirppareiltakin!
Anu, unohdin tosiaan mainita Kartanot! Ne on tosiaan sipsien aatelia: tykkään itse asiassa myös niistä tilli-kermaviili -versioista! Ja joo: parhaat popparit tosiaan saa Lintsiltä. Olin muuten ihan hyperpettynyt kun tänä syksynä erehdyin ostamaan poppareita Sirkus Finlandian esityksen tauolla: kauheeta shittiä, vaikka eikös juuri sirkuksessa luulis olevan tarjolla hyviä poppareita??
Oletpa sä hyveellinen, jos mitään paheita ei löydy!
Munkin oli tosin vähän vaikea näitä paheita keksiä, kun en silleen tunne syyllisyyttä tavoistani kuitenkaan.
Salka, kiitos vinkistä! Pitääpä testata noita WS:n natural sipsejä!!
Lulu Pigeon, ollos hyvä!
Jäämme odottelemaan sun pahelistaasi!!