Esimerkiksi Sugar Kane, Anu ja stellagee ovat käyneet omilla tonteillaan ansiokasta keskustelua muotiharrastuksen eri muodoista. Kuten edellä mainitut naiset ovat nostaneet esiin - ja kuten olen heille omalta osaltani kommentoinut - kulutuskeskustelu ei useinkaan ole muotiblogien kiinnostavinta antia: muodin harrastaminen on ainakin itselleni jotain ihan muuta kuin shoppailua tai wish-listien väsäämistä! Muodin harrastaminen merkitsee minulle itse asiassa hyvin moniakin asioita, mutta se on esimerkiksi vaatteen viestin sekä tuon viestin takana olevien tarinoiden ja merkitysten purkamista. Mitä vaate minusta kertoo? Miksi valitsen juuri tämän? Millainen tarina vaatteeseen itseensä - tai sen edustamiin asioihin - kätkeytyy? Eli:
Mies paidassa on Gavrilo Princip.
Princip syntyi heinäkuun 25. vuonna 1894 köyhässä Obljaj’in kylässä nykyisen Bosnia-Herzegovinan alueella. Principin perhe oli hyvin köyhä: perheen yhdeksästä lapsesta kuusi kuoli pikkuvauvana. Elämä oli selviämistä päivästä toiseen, taistelua olemassaolosta. Vanhemmat lähettivät Gavrilon myöhemmin veljensä kasvatettavaksi Zagrebiin kun eivät itse kyenneet huolehtimaan tästä.
Köyhän postimiehen pojasta oli tuleva kuuluisuus. Hieman ennen kahdettakymmenettä syntymäpäiväänsä Gavrilo Princip murhasi Sarajevossa arkkiherttua Franz Ferdinandin ja hänen vaimonsa Sophien. Kesäkuun 28. päivänä tehty surmatyö lietsoi poliittista epävakautta – historioitsijoiden mukaan nämä murhat laukaisivat tapahtumasarjan, joka lopulta johti raivokkaana riehuvaan suursotaan. Ensimmäiseen maailmansotaan.
Murhamiehen kasvot. Mutta kuka painaa murhamiehen kasvot t-paitaan? Ja miksi ihmeessä joku tekisi niin?
Ensimmäiseen kysymykseen on helppo vastata: paidan suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa Etsyssä toimiva James Anthony. (Paita ja printti ovat muuten oikein laatuisia, joten näitä voi suositella lämmöllä! Minulla on ollut ko. putiikin valikoimissa monen monta suosikkia, mutta sain omani tilatuksi vasta nähtyäni Kamichan upean siipipaidan! Kiitos kun muistutit näistä, Kamicha!)
Toinen kysymys on jo hieman visaisempi. Tiedämme nimittäin, ettei tämä toki ole ensimmäinen kerta, kun murhamies ikuistetaan t-paidan etumukseen. Toisaalta: saatavilla olevaa teepparitarjontaa tarkasteltaessa käy ilmi, että (ainakin joidenkin tulkintojen mukaan!) on ilmeisesti murhamiehiä ja teepparikelpoisia murhamiehiä. Hitlerin kuva paidassa tuntuisi useimmista mahdottomalta – tai ainakin suunnattoman makaaberilta idealta (kyllähän näitäkin varmasti on olemassa, mutta niiden käyttäjät lienevät varsin marginaalinen ryhmä). Kansanmurhaaja tai massamurhaaja ei kuitenkaan tunnu sopivalta paidan koristeaiheeksi? Vaan miten sen nyt ottaa. Esimerkiksi Vlad Tepesin (tunnetumpi kenties liikanimellään “Seivästäjä”…) kuvalla varustetun paidan voi tilata netistä, useastakin paikasta (esimerkiksi täältä. Tutustukaa - ja hämmentykää. Koiran paitoja ja hiirimattoja? WTF??). Tiedättehän miehen: hallitsi 1400-luvulla nykyisen Romanian alueella sijaitsevaa Valakiaa, ja on jäänyt historiaan paitsi hallitsijana ja ruhtinaana, myös poikkeuksellisen julmana ja sadistisena massamurhaajana. Tepes suosi äärimmäisen julmia kidutuskeinoja, eikä säästellyt raskaana olevia naisia tai pikkulapsiakaan. Tepes oli epäinhimillinen peto, enkä voi olla ihmettelemättä, mistä Tepesin kuva kantajansa paidassa sitten kertoo. Tietämättömyydestäkö – Tepesin kohdalla drakula-myytit sekä todellinen historia toki tahtovat sekoittua, ja niitä tarkoituksellisesti sekoitetaankin. Vai onko kysessä kenties statement sen puolesta, että ihmisten nylkeminen ja elävältä keittäminen, noin muutamia esimerkkejä mainitakseni, pitäisi jälleen ottaa käyttöön? Oli miten oli, en ikinä voisi kuvitella pukevani Vlad Tepesin kuvaa päälleni. Ikinä.
Ette varmaan tekään. Mutta entäs sitten Ernesto “Che” Guevara, suorastaan kliseisen suosittu teeppariaihe? Guevara on kapinallisuuden symboli, muttei hän mikään pulmunen ollut. Päinvastoin: vallankumous tahtoo olla veristä puuhaa. Populaarikulttuun luoma kuva Che Guevarasta on hämmentävänkin positiivinen ja ihannoitu – toisaalta niinhän on oikeastaan kuva Vlad Seivästäjästäkin.
En itse pukeutuisi Che-teeppariinkaan: sotaan ja tappamiseen liittyvä sankaruus on minusta aina kyseenalaista. Ainakin hyvin ristiriitaista. Sitäkin ajatellen on taatusti kohdallista kysyä, miksi ihmeessä minä sitten hankin Gavrilo Princip –paidan. Kiihottaako minua kuitenkin jollakin tasolla ajatus sankarillisesta kapinallisesta? Kenties, mutta tiedän liikaa Principistä, jotta kykenisin pitämään häntä sellaisena.
Eräs seikka, joka minua ehdottomasti Gavrilo Principissä kiehtoo, on hänen edustamansa aika. Historialliset murrokset ja siirtymät ovat aina viehättäneet ja kiehtoneet minua monimerkityksellisyydellään. 1800-luvun loppu ja 1900-luvun alku poliittisine ja kulttuurisine kuohuntoineen on eräs suosikkiajanjaksoistani. Mielenkiintoinen ja upea taide. Belle Epoquen loppu. Pelko ja ahdistus tuntemattoman edessä, mihin ihmiset reagoivat vaihtelevasti – joka tapauksessa myös tietty dekadenssi leimaa aikakautta. Toisaalta läsnä on myös toivo paremmasta elämästä ja maailmasta. (Ja kyllä, olen täysin tietoinen siitä, että kuvani ajasta on vääristynyt ja räikeän romantisoitu. Mutta silti.)
Silti luulen, että minuun vetoaa eniten Principin traagisuus. Selitän hieman tarkemmin.
Principin kurja ja köyhä tausta huomioonottaen voinemme olettaa Principin elämän olleen varsin näköalatonta ja armotontakin. Hän löysi lopulta syyn olemassaololleen vapaustaistelusta - tai ainakin jostakin, jota luuli sellaiseksi. 6. lokakuuta 1908 Itävalta-Unkari keisari Franz Josef ilmoitti Bosnia-Herzegovinan alueen kuuluvan Itävalta-Unkarille. Valtaus herätti kiihkeää vastustusta jugoslaavien keskuudessa – myös Gavrilo Princip löysi näin vihollisen, jota vastaan taistella. Hän päätyi kruununperillisen surmaajaksi todennäköisesti paljolti siksi, että sisuuntui tullessaan hylätyksi kun pyrki erääseen sissiryhmittymään, jonka tarkoituksena oli kapinoida miehitystä vastaan. Principiltä evättiin ryhmän jäsenyys, sillä häntä pidettiin liian heiveröisenä ja heikkona. Gavrilo Princip päätti näyttää, että hänessä on ainesta vallankumoukselliseksi, ja arkkiherttuan murha tuntui sopivan merkittävältä tavalta osoittaa kelpoisuutensa. Gavrilo ja joukko hänen ystäviään ryhtyi salamurhan suunnitteluun.
Itse historiallinen attentaatti oli hyvin amatöörimainen, eikä siitä puuttunut tragikoomisiakaan piirteitä. Ruhtinaspari päätettiin surmata pommilla. Kaikki ei kuitenkaan sujunut aivan suunnitelmien mukaan: eräs joukon jäsenistä jänisti kokonaan, eikä ratkaisevalla hetkellä saanut viskatuksi pommia Franz Ferdinandia ja Sophieta kuljettavaa autoa kohti. Seuraava salaliittolaisista sai heitettyä pommin – mutta heitti ohi, ja ruhtinasparin auton sijaan pommi osuikin heidän takanaan kulkeneeseen autoon (tämän jälkeen pommimies yritti tehdä itsemurhan ensin syanidikapselilla, mutta se oli niin vanhentunut, että sai tämän ainoastaan pahoinvoivaksi. Seuraavaksi hän yritti hukuttautua viereiseen jokeen, muttei tajunnut, että “virta” oli vain 13 senttiä syvä. Poliisit noukkivat epäonnisen pommimiehen liejusta.)
Omituiset ja groteskit sattumukset eivät tähän päättyneet. Ruhtinaspari pääsi pakenemaan pommiattentaattia, mutta myöhemmin samana päivänä Franz Ferdinand päätti lähteä sairaalaan katsomaan pommi-iskussa loukkaantuneita ystäviään. Tarkoituksena oli ajaa sairaalaan turvallisia sivukatuja pitkin. Muuttuneista reittisuunnitelmista unohdettiin kuitenkin kertoa Franz Ferdinandin ja Sophien autonkuljettajalle, joka lähti epähuomiossa ajamaan sairaalaan kaupungin keskustan halki. Kun kuljettajan virhe huomattiin, hänen käskettiin pysähtyä ja kääntää auto ympäri. Kuljettajan yrittäessä kääntää autoa, eräs mies ilmestyi yllättäen auton viereen – ja ampui takapenkillä istuneet arkkiherttua Franz Ferdinandin ja hänen vaimonsa. Gavrilo Princip oli epäonnistuneen attentaatin jälkeen vetäytynyt kahvilaan pohtimaan tilannetta kahvikupin ja voileivän pariin. Hänen siinä istuessaan ruhtinasparin auto ilmestyi kuin taikaiskusta kahvilan eteen, ja Princip sai näin tilaisuuden täyttää kammottava tehtävänsä.
Kuuluisa murha oli siis ennen kaikkea onnettomien sattumien summa. Historia osoittaa yleensäkin oikullisuutensa: toiset veriteot muuttavat historiaa useimpien jäädessä vain mielettömiksi, kuitenkin nopeasti unhoon painuviksi tapahtumiksi. Gavrilo Principin tekemät murhat tulivat lopulta maailmankuuluiksi, paljolti sattuman myötä. Historia rakennetaan aina jälkikäteen, ja nykyään voimme ajatella hänen ikään kuin olleen oikeassa (tai väärässä!) paikassa oikeaan aikaan. Hänen oma kohtalonsa oli tulla veritekojensa tuhoamaksi: Gavrilo Princip yritti tappaa itsensä syanidilla heti murhat tehtyään, mutta vanhentunut syanidi ei hänenkään tapauksessaan toiminut toivotulla tavalla. Ase riistettiin Principin kädestä ennen kuin hän oli ehtinyt ampua itseään ja Princip vangittiin. Koska hän oli murhat tehdessään alle kahdenkymmenen, hänet tuomittiin kuolemanrangaistuksen sijaan kahdeksikymmeneksi vuodeksi vankeuteen. Tuomiostaan hän ehti kärsiä vajaat neljä vuotta ennen kuin tuberkuloosi ja aliravitsemus nujersivat hänet 28. huhtikuuta 1918.
Tunteettomiin massamurhaajiin ja väkivallalla hekumoiviin sadisteihin nähden Gavrilo Princip on inhimillinen, tavallinenkin - sitäpaitsi nuori ja varmasti ajattelematonkin. Se tekee asiasta myös pelottavan: voisinko minä olla Princip? Kurjuus ja näköalattomuus ajavat ihmiset usein epätoivoisiin tekoihin. Jos annamme epätoivolle vallan, me olemme kaikki kykeneviä pahaan.
Principin teon voi jollakin tasolla ymmärtää, vaikka sitä ei voi hyväksyä. Hän koki, että salamurhan avulla hän voisi olla jotakin, saada aikaan jotakin merkittävää. Hän koki loppuun asti toimineensa oikein. Principin kuoleman jälkeen hänen vankisellinsä seinästä löytyi kirjoitus: “Varjomme tulevat kulkemaan Wienissä, kiertelemään hovin saleissa pelottelemassa herroja ja ruhtinaita.” Minulle Princip on varjo, joka kehottaa meitä muistamaan oman tuhoavuutemme, meissä kaikissa piilevän mahdollisen pahan. Näitä pimeitä voimia vastaan meidän kaikkien on jaksettava taistella.
Ihana asu, ja todella päheä printtipaita! Sekä mielenkiintoinen aihe, rakastan historiaa, vaikka en enää muistakaan kaikkia oppimiani asioita, onneksi näitä voi fiilistellä niin dokkareiden, kirjojen, kuin blogitekstien muodossa :)!
Mulla on ollut Che paita nuorempana, se on kyllä hyvin kliseinen vallankumouksen symboli, ja ehkä sinällään helppo valinta nuorille, jotka haluavat kapinoida kapinan itsensä takia
Suhtaudun kyllä paitaan nykyään vähän ristiriitaisesti, Che printti on upea popkulttuurin hengentuote, mutta entäs sitten herran “urotyöt”..olen aloittanut lukemaan hänen elämänkertaansa, joten ehkä kirjan lukemisen jälkeen osaan sanoa järkevämmän mielipiteen, tai ylipäänsä muodostaa sellaisen ko. herrasta!
Mutta monissa murhaajissa on kyllä hyvin karismaattisia piirteitä, ja onhan ihminen loppujen lopuksi inhimillinen, mä en halua uskoa kenenkään olevan ns. läpeensä paha, vaikka toki esim. Hitlerin kohdalla en ole niin vakuuttunut asiasta ( tai, sitä on vaikea ymmärtää ), toisaalta, moniahan on elämä kohdellut miten sattuu, kuten Gavriloa, joka sitten omalla tavallaan ajaa kohti kostoa.
Ja täytyy sanoa, sun paidassa on kyllä erinomainen statement, on totta, että meidän täytyisi taistella pimeitä voimia vastaan, ettei kukaan ajautuisi tilanteeseen, jossa kosto tms. olisi ainoa vaihtoehto!
Mietin myös Che-aihetta, olen joskus lukenut Moottoripäiväkirjat ja kriittisen Guevara-elämänkerrankin, joista jäi lähinnä sympaattinen kuva ainakin nuoresta Chestä. Taisi sitten myöhemmin suuruudenhulluus iskeä ja mopo (tai moottoripyörä) lähti käsistä. Mutta olet oikeassa siinä, että pitäisi miettiä tarkemmin kenen kuvaa paidassaan kantaa. Printtipaidat ovat kuitenkin statement, vaikka sitä olisikin vain hankkinut miettimättä ensimmäisen vastaantulevan paidan. Oma pohdintasi Principistä oli oikein mielenkiintoinen, ja paitakin upea, mieshän muistuttaa Edgar Allan Poe’ta (jolla ei myöskään ollut kaikki ruuvit kohdallaan, vaikka kirjoittikin hyviä novelleja).
Kiinnostavaa pohdintaa. jälleen kerran, ja olen ihan samaa mieltä, että kannattaa tehdä ainakin itselle selväksi, kenen joukoissa seisoo, kenen pärstää kantaa. Kuitenkin, mä itse pidän Che Guevara -paidan valinnan kritisoimista jo melkein yhtä kliseenä kuin paidan päälle pukemista! (ja tää kertoo varmaan enemmän siitä, millaisten ihmisten juttuja kuuntelen kuin mistään muusta)
Totta, Che-paidan valitseminen vähän niinku vasuri- tai revoluutio-symppauksen ilmaisemiseksi on naivia, ellei tiedosta miehen tekoja ja historiallista vastuuta - mutta aivan yhtä hyvin voidaan ajatella Gavrilo Principin olevan vastuussa ekan maailmansodan syttymisestä ja sitä kautta käsittämättömän massiivisesta joukkotuhosta, jonka laajuutta ja järkyttävyyttä ei tajuta yleensä vain siksi, että sen epäsuora seuraus, toinen maailmansota, oli vielä räikeämmin karmeeta kattella.
Tarkoitan siis, että ihmisellä voi olla hyvinkin validit syyt valita Che tai Gavrilo - molemmat on suuresti historiaan vaikuttaneita, mutta kuitenkin vain ihmisiä omassa ajassaan. Molemmilla oli tähtäimessä parempi maailma, ja molemmilla käytettävissä olevat keinot päin helvettiä.
Ja ennenkuin kukaan ehtii kysyä, mun mielestä ym. perustelu ei tee Hitlerin, Pol Potin tai Stalinin kuvista hilpeitä ja “legitiimejä” t-paitasymboleja - toisaalta tunnen esim. amerikkalaisia, joiden mielestä puhemies Mao (tietenkin warholiaanisena printtinä) on ns. hyvä läppä. Mä en tuntis oloani kotoisaksi hänenkään kuvansa rinnuksilla, en pystyisi ajattelemaan, että tää on vaan taidetta. Mut sitten taas toisaalta, onko kukaan oikeasti elänyt ja maailmaan vaikuttanut ihminen sit puhtaasti hyvä, JOS mukaan lasketaan kyseisen tyypin opetusten tulkintojen takia tehdyt veriteot, sorto, jne. What would Jesus wear, omaa paitaansako, kysyn vaan.
Mulla on itselläni vähintäänkin lämpimän kiinnostunut suhde 1960-luvulla syntyneeseen eurooppalaiseen opiskelijaradikalismiin ja siitä siinneeseen länsisaksalaiseen “terrorismiin” tai vallankumoukselliseen toimintaan, kuinka vaan. En laittaisi ylleni Andreas Baaderin kuvaa, mutta Ulrike Meinhofin tai Gudrunn Ennsliniin voisin pukeutuakin - jos vain jaksaisin perustella jokaikiselle vasta-argumentoijalle, miksi. Etenkin, jos printti tehtäisiin Gerhard Richterin valukuva-maalausten mukaan. Tuon ajan sisseistä on jo elinaikanaan tehty (he tekivät myös tietoisesti itsestään) pop-mytologian ikoneja. Che on se laajimmalle levinnyt, muttei suinkaan ainoa. Ristiriitaisuus kiehtoo.
ps. Superkiva yhdistelmä toi sun asusi!
herkullinen paketti, kiitos! olen itse hirvittävän huono tarttumaan elämäkertoihin, mutta yksittäisistä ihmiskohtaloista lukeminen – erityisesti näin kompaktissa, mutta silti valaisevassa muodossa – on historiasta kiinnostuneelle loistavaa mikronaposteltavaa. muutenkin kirjoituksessasi näykyy hienosti mikrohistorian ilmiöiden kyky avata näköaloja laajempiin inhimillisiin kysymyksiin. jee.
asusi on taas hieno ja mun ensiajatukseni goyan mustan kauden hiilipiirrosfragmentista sai kummasti lisäsyvyyttä, kun tuosta miehestä tulikin ihan oikea Henkilö.
sivujuonteena tämä postaus herätti taas eloon aiheen, josta mun on pitänyt kirjoittaa jo monesti, mutta en ole saanut aikaiseksi: en nimittäin koskaan käytä vaatteita, joissa on ihmisen kasvokuva (bändipaitoja lukuunottamatta, mutta niitä käytän muutenkin nykyisin hyvin vähän). se on ainoa oma “ei koskaan” -asiani, jonka syy on hieman hämärän peitossa itsellenikin. pohdintaa siis luvassa…
Kerrassaan hyvännäköistä ja mielenkiintoista pukeutumista ja sen pohdintaa!
Asiaan ei mitenkään liity, mutta halusin kommentoida ja kehua tyyliäsi. Eksyin tänne ensimmäisen kerran ja taidan selata nyt hieman kauemmaskin. Tuo pusero on erityisen upea.
Salka, kiitos kovasti!
Tykkään itse kovasti historiasta - esimerkiksi sotahistoria tosin ei niinkään kiinnosta, vaan enemmänkin arjen historia tai yksittäisten ihmisten tarinat. Olet muuten oikeassa myös siinä, että useinkin pahat ihmiset ovat tietyssä karismaattisuudessaan kiinnostavia - niin hirveitä kuin tietysti ovatkin.
Che-paita löytyy varmasti tosi monen nuoren kapinallisen vaatekaapista, eikä siinä tosiaan mitään vikaa ole!
Toisaalta paita sopii mielestäni hyvin esimerkiksi myös siitä, miten todellisen historiallisen henkilön kuvaa usein käytetään vain tietyn asian - Chen tapauksessa kapinallisuuden - symbolina (ja siten kuva ko. henkilöstä muodotuu melko yksiulotteiseksi).
ilona, kiitos kommentistasi! Olet muuten ihan oikeassa siinä, että Gavrilo Princip tosiaan muistuttaa Edgar Allan Poeta - suurkiitokset että toit tämän havainnon tänne, sillä nyt pidän paidastani entistäkin enemmän! Jos ajatus Principistä paidassa joinakin päivinä tuntuu turhan ahdistavalta, voin ajatella siinä olevankin kirjailija-Poen!
Poe on myös minusta erittäin kiehtova hahmo - kaikessa kummallisuudessaan.
sugar kane, kiitti kultsi!!
Juu, on tietty kliseistä kritisoida Che-paitaa. Toisaalta se kuitenkin musta havainnollistaa aika hyvin sitä, miten kritiikittömästi erilaisia printtejä (muitakin kuin henkilökuvia!) vaatteissa usein käytetään.
Ja haluan sanoa, että sulla on todella hyviä pointteja tässä kommentissasi - kiitos niistä!!
Principistä muuten vielä sen verran, että olen taipuvainen ajattelemaan (miehen itsensä tavoin!) että hänen rooliaan kauhistuttavan (minusta 1. maailmansota on monessakin mielessä aivan yhtä hirvittävä konflikti kuin toinenkin!) suursodan syttymisessä on aina suuresti liioiteltu. Ensimmäinen maailmansota roihahti pitkään kyteneiden poliittisten, valtioiden välisten jännitteiden seurauksena, ja Principin tekemät murhat olivat lopultakin vain eräänlainen lähtölaukaus konfliktiin. Mikäli alueen poliittinen tilanne olisi ollut rauhallisempi, Franz Ferdinandin murha ei todennäköisesti olisi aiheuttanut näin valtaisaa kuohuntaa.
Tuo mainitsemasi länsisaksalainen terrorismi on erittäin kiinnostava aihe. On tosiaan sekä hämmentävää että kiinnostavaa että nämä sissit onnistuivat luomaan itselleen eräänlaisen pop-tähden imagon.
stellagee, kiitos kehuistasi!! Ne lämmittivät kovasti mieltäni!
Mua elämäkerrat kiehtovat kovasti, mutta homma menee vähän kausittain. Toisinaan luen monta putkeen, sitten voi taas mennä vuosiakin niin, etten ainuttakaan.
Goya-huomiosi ilahduttaa minua! Myös se on mainio lisämerkitys tähän vaatteeseen - kiitos! Odotan pohdintaasi kasvojen vaikeudesta.
Marjo, kiitos paljon!!
Noora, kiitos kovasti - ja tervetuloa lukemaan ja juttelemaan!