Olen aika tarkka farkuistani. Pidän eniten Leviksen klassisista 501:stä: siinä on parhaita kulttuuriviboja ja poikaystävyyttä. Toisaalta pidän, erityisesti mitä mustaan denimiin tulee, myös Leen kapeista malleista. Mutta yhtä kaikki: farkkujen pitää olla yksinkertaiset ja super-perukset. Leikkauksen pitää olla mahdollisimman pelkistetty ja selkeä. Ja kirous ja kuolema sille, joka keksi lisätä farkkuihin koristeompeleita, röyhelöitä tai paljetteja!
Mutta poikkeuksiakin tietysti on. Denim taipuu kyllä hienosti kokeellisempiinkin virityksiin, mistä upeana esimerkkinä vaikkapa stellageen taannoin esittelemät huimat, housuhamemaiset Levi’s Red -yksilöt. Ja niin paljon kuin koristeltuja farkkuvirityksiä yleensä vieroksunkin, en mitenkään voinut vastustaa näitä H&M:n Divided Exclusive -mallistoon kuuluvia, polvipaikoin varustettuja pillifarkkuja:



Hassut polvipaikat saivat minut nimeämään ne “prätkäfarkuiksi”: eikös olekin niin, että moottoripyöräilyyn tarkoitetuissa nahkahousuissa on usein moiset polvisuojat? Oli miten oli, jotakin kiehtovan rosoista, rokkia, suorastaan machoa näissä polvipaikoissa minusta joka tapauksessa on! (Ja pitääpä tässä myös hehkuttaa Divided Exclusivea: mallistoon kuuluu ihania yksilöitä! Ko. mallisto on nostanut H&M:n jälleen suurimmaksi high street -suosikikseni, joskaan en voi ymmärtää sitä vääryyttä, ettei näitä saa Auran rantamilta yhdestäkään Henkkamaukasta. Nämä prätkikseni löysin itse asiassa H&M:n nettikaupasta ihan sattumalta.)
Mutta takaisin aiheeseen: musta denim antaa mukavaa särmää asuun, ja siihen voi yhdistellä tyttömäisiä elementtejä vailla liian äitelyyden pelkoa. Aloitin yhdistelemällä housuihin hieman pinkkiä poppanaa (by Annikki Karvinen):


Sitten kokeilin kesällä “varastoon” ostamaani Iloa-merkin viskoositrikoopaitaa. Tykästyin alennusmyynnistä bongaamani paidan väriin ja selän makeaan siipileikkaukseen (ja naurettavan halpaan hintaan…), mutta lievästä yöpaitafiiliksestä kärsivä paita on saanut tähän mennessä odottaa kaapissa aikoja parempia. Tiesin kuitenkin jo paidan hankkiessani, että sopivien housujen kanssa homma tulee toimimaan oivasti - ja Sugar Kanen iiiiiihana harsopaita ja koreat ynnä korkeat Finskit vain parantavat asiaa:



Halusin kokeilla housuja myös kuosin parina. Rinne Niinikosken Nanso-malliston kukkakuosit ovat täy-del-li-si-ä: neonvärejä, mustaa, yhtäaikaa romanttista ja punkkia. Olen käyttänyt tätä paitaa suhteellisen vähän (se kaipaa ehdottomasti parikseen hyvin kapeat housut!), mutta prätkisten parina paita pääsee jatkossa ylleni tavan takaa:


Vaan mikä on lukijaraadin tuomio?
Ihanat farkut ja sopivat sulle täydellisesti! Kaikki yhdistelmäsi toimivat tälläkin kertaa - jos joku niin sinä osaat yhdistelyn joskus vaikeankin taidon! Iloa-paidan leikkaus on huikea, pinkkiä rakastan intohimoisesti kaikessa, myös poppanassa ja ruusupaitakin näyttää kuin syntyneen uusien pöksyjesi kaveriksi.
Minäkin lyhykäinen löysin loppukesästä Zarasta vaaleanharmaat pillifarkut, joissa on samantapaiset polvitehosteet kuin sinun housuissasi - ja huom! ne istuvat oikeaan kohtaan jalkoja eli polvia! Eivätkä ole lahkeistakaan liian pitkät, kun lahkeensuissa on vielä vetoketjutkin. En tiedä, mitä Zarassa on tapahtunut, mutta kahdet lahkeenpituudelta sopivat farkut sieltä loppukesästä löysin. Niistä tuli välittömästi luottofarkut.
Jees, mäkin tykkään noista motoristivahvistuksista polvessa - tulisko se sit enempi motocross-radoilta, samoin kuin kyynärvahvistukset. Ja nois Henkan toteutuksissa polvipaloissa on oikeesti funktionaalisen tuntua, housut (joita itsekin harkitsin) sopii sulle mainiosti. (Oon ihan samaa mieltä, että H&M vakuutti taas osaamisellaan pintamuotikentällä, ne saivat mut jopa kokeilemaan yön yli polvipaikkaisia KUMIhousuja - jotka tosin palautin kun olin ikävästi kahden koon välissä: pienemmän lahkeet olivat liian lyhyet, ja paikka jäi polven yläpuolelle, isommat taas olivat niin mukavat, että olisivat varmaan levähtäneet alta aikayksikön.)
Yhdistelmäsi ovat hurjan hyviä, tykkään tosi paljon miten olet käyttänyt harsopaitaa sopivan epämääräisenä kerroksena! Top marks!
Tykkään hurjasti farkuistasi, harmaa on hyvin mahtava väri pilleille! Mulla nuo paikat olisivat varmaan olleet puolessa välin säärtä, jouduin aika raa’asti niitä omia harmaita yksilöitäni lyhentelemään. Kyseinen H&M:n divided exclusive mallisto on ollut loistava-ja samainen merkki kuuluukin omiin suosikkeihini, erototen noiden erikoismallistojensa ansiosta, joissa on käytetty kekseliäisyyttä ja luovuutta muotoilun saralla
upeat farkut! mun lemppariyhdistelmä on poppana ja nanso, mahtavat piristävät värit ja kuosit.
mulla on yksi divided exclun mekko ja olen siihen ihan hiukkasen liian pitkä… pläh. pitäisi varmaan mennä tsekkaamaan noita mallistoja ihan paikan päälle, jos vaikka löytyisi jokin uusi helmi.
Kiitos kaikille kannustuksesta ja ihanista kommenteista!
Vimps, kiva kun mainitsit noista omista Zara-löydöistäsi! Pitääkin mennä taas tutustumaan Zaran valikoimiin! Mä jotenkin aina unohdan Zaran, kunnes joku kertoo taas löytäneensä sieltä jotakin mahtavaa. Kiitos siis muistutuksesta!
Sugar kane, olet täsmälleen oikeassa: MOTOCROSS on todellakin se, johon noilla polvipaikoilla viitataan. Moottoriurheilu ei ole meikäläisen vahvimpia alueita…
Harso on ihana myös “epämääräisenä” kerroksena!
Salka, mä ihmettelen itsekin, miten nää istui näinkin hyvin kun mä olen kuitenkin niin lyhyt! Mulla on tosin pitkät jalat, mutta vartta on muutoin vain 159 cm…
Toki nuo vähän menevät ryttyyn lahkeista, muttei se nyt niin paljoa haittaa.
DE on tosiaan innovatiivisempi kuin Henkkiksen muut mallistot.
stellagee: onkohan kyseessä mahdollisesti se ihana valkoinen gareth pugh -henkinen mekko?? se on PERFECT! Jos joskus meinaat hankkiutua siitä eroon (musta se kyllä sopii sulle aivan ihanasti eikä ole yhtään liian lyhyt!!), niin myy se sitten mulle! jooko??