Arkisto Kesäkuu, 2010

Sydänkesä

Keskiviikko, 23. Kesäkuuta 2010

Olen blogitellut tosi laiskasti viime aikoina - en vaan ole terassitouhuilta ja muilta city-nautiskeluilta malttanut. Kesään (ja kesätyyliin) liittyviä aiheita pyörii mielessä kyllä lukuisia, mutta ehtiihän sitä. Tero Vaaraa lainatakseni, vielä on kesää jäljellä… Mambaa huomattavasti enemmän minua miellyttävät kuitenkin ihan toiset kesäbiisit. Kuten tämä, jonka ihana, charmantti Kauko Röyhkä on kirjoittanut:

Viiskytluvun kerrostalot
tekee jostain syystä hyvän olon,
ja sun espanjalaiset saappaat.
Viiskytluvun kerrostalot,
kivilaattojen pienet kolot
ja ovien puiset panelit.

Viiskytluvun kerrostalot,
näin kesäaikaan on hiljaista,
mä arvostan tätä hiljaisuutta.
Sun askelees asfaltilla,
sun saappaista lähtevä kopina,
mä toivon että sä viihdyt täällä.

Viiskytluvun kerrostalot
tekee jostain syystä hyvän olon,
niiden rappukäytävän viileys.
Viiskytluvun kerrostalot,
kivilaattojen pienet kolot,
ja ovien puiset panelit,
miksi mä lähtisin täältä?

Sun askelees asfaltilla,
sun saappaista lähtevä kopina,
ja pensasaitojen kuumuus.

Joku poika potkii tyjään maaliin,
sill’ ei ole pelikaverii,
onneksi mulla on sinut vielä.
Mitä vähemmän halusin
sitä enemmän voitin.
Toivotaan vaan ett’ se kestää.

Viiskytluvun kerrostalot
tekee jostain syystä hyvän olon,
niiden rappukäytävän viileys.
Viiskytluvun kerrostalot,
kivilaattojen pienet kolot,
ja ovien puiset panelit,
miksi mä lähtisin täältä?

Hei, kuuletko sä musiikkia
tuosta avoimesta ikkunasta?
Se on vanha tuttu biisi.
Sä et tunne sitä?
No, ei se haittaa, ei se mitään,
sä voit soittaa mulle uusia.
Tänään ollaan vain me kahdestaan,
juodaan viiniä ja rakastellaan,
toivotaan vaan ett’ se kestää.

Viiskytluvun kerrostalot
tekee jostain syystä hyvän olon,
niiden rappukäytävän viileys.
Viiskytluvun kerrostalot,
kivilaattojen pienet kolot,
ja ovien puiset panelit,
miksi mä lähtisin täältä?

(Kauko Röyhkä: 50-luvun kerrostalot.)

Tykkään tästä biisistä muutenkin, mutta ihan erityisesti siksi, että se kertoo juuri tästä meidän asuinalueestamme. Ja kesästä. Ja minun elämästäni.

kaapin-edessa

(Kirjoittaja hengaa vakipaikallaan, asuntonsa alkuperäisten 50-luvun kaapistojen edessä.)

Pimeyden sydän

Tiistai, 15. Kesäkuuta 2010

Melkein parasta pukeutumisessa on inspiraatio, ajatus, fiilis. Tällä kertaa lopputulokseen vaikuttivat mm.:

- ihana Chloe Sevigny Opening Seremonylle suunnittelemine kissaprinttivaatteineen (samat kuvat inspiroivat muuten myös ihanaa Sugar Kanea!)

- ihana, rakas ystäväni Hertta, joka taannoin ihastutti minua hapsuisella paidallaan. (Weekdayn, kukaties? Pardon, mutta muistini on niin hatara!)

- vahvojen printtien ja mystisen eksotiikan manner Afrikka, josta olen viime aikoina innoittunut muutenkin. (Ja jossa toki pelataan juuri nyt myös jalkapalloa oikein urakalla. Kyseinen tapahtuma ei minua tosin juurikaan inspiroi. Tai ehkä ihan vähän…)

leopardi1

leopardi2

leopardi3

leopardi4

Jakku/paita sekä hame ovat molemmat kirppikseltä - jonkun ihan ite tekemiä. Trikoohame oli mulla pitkään projektipinossa (kiitos ihanalle Salkalle käsitteestä!), kunnes Hertan hapsuhelmaisen paidan nähtyäni tajusin mitä sille tekisin. Leikkelin helman hapsuiksi, ja kas: raskaanoloinen  ja tanttamainen malli keveni monta piirua. Alunperin ihastuin hameessa sen, H. P. Lovecraftia lainatakseni, groteskiin ja irvokkaaseen printtiin. Printti kuvaa valkoisen tutkimusmatkaajan retkiä pimeimmässä Afrikassa…

Mikäpä teitä nyt innoittaa?

Kotona maailmankaikkeudessa

Maanantai, 7. Kesäkuuta 2010

Stellagee kirjoitti kiinnostavasti suomalaisten koti- ja työpukeutumista koskevista eroista. Stellageen postauksessa - ja tekstiä seuranneissa kommenteissa - pohditaan syitä erityisten “kotivaatteiden” olemassaololle ja merkitykselle.

Olen pohdiskellut viime aikoina samanlaisia teemoja; kotivaateteemaa tuntuu sitä paitsi nousevan nyt yhdeltä ja toiselta taholta. Ilmeisesti (luksus)kotivaatteet ovat trendikin! Luulen että siinä on kyse paitsi uuden markkinaraon löytymisestä, myös pitkän aikaa vallinneen sisustusbuumin loogisesta laajentumisesta: tyylikkäässä kodissa pitää pukeutua silkkineuleeseen ja kashmir-sekoitteisiin neuloshousuihin sopiakseen kodin sisustuksen rikkeettömään harmoniaan! Ihmisen pitää sopia kotiinsa. Asukista tulee elävä huonekalu, kotinsa esteettisten käytäntöjen jatke.

Kuulun itse “kotivaateihmisiin”, ts. vaihdan päälle toisen teepparin ja verskat kun saavun kotiin. Pienen lapsen kanssa puuhaillessa mahdollisimman huolettomien kotivaatteiden olemassaolo on järkevää, sillä siten pystyy hieman suojelemaan kaapin rakkaimpia aarteita. Sen sijaan minun kohdallani kyse ei ole lainkaan siitä, että kokisin tarvetta vaatteidenvaihdon kautta erotella työ- ja vapaa-aikani. Päinvastoin: toivoisin, ettei minun tarvitsisi pukeutumisellani lainkaan erotella kotiaikaa muusta ajasta. Koen yleensäkin pukeutumisen hyvin vahvasti paitsi sosiaalisena, myös tilallisena käytäntönä. Tarkoitan, etten oikeastaan haluaisi erotella kotia tilana muista sellaisista paikoista, joissa todella viihdyn. Se, että vaatteet kertovat viihtymisestä, on mielestäni aina eräänlaista tilan haltuunottoa (kuten aikaisemminkin olen pyrkinyt kuvaamaan). (Viihtyisät vaatteet eivät tietenkään aina ole rennot ja/tai löysät, mutta ainakin itselleni suhteellisen usein kuitenkin! Ymmärrän kyllä, että mikäli työpukeutumiseen kuuluvat puvut, solmiot tai jakkupuvut, tarve erityisiin kotivaatteisiin saattaa olla suurempi.)

Vaatteiden kohdalla minua kiinnostaa erityisesti vaatekappaleen luokittuminen joksikin, osaksi jotakin kategoriaa. Usein kiinnostavimpia ovat sellaiset, joiden kohdalla rajat ovat häilyviä - tai häivytettävissä. Trikoovaatteisiin (joita “kotivaatteet” tapaavat olla) epämääräisyyttä tuntuu liittyvän erityisen paljon. Onko vaate itse asiassa yöpaita? Vai t-paitamekko? Kotivaate? Juhlamekko? Ja entäpä “oloasu”? Koko käsite on täynnä kiehtovaa epämääräisyyttä! Kaikissa vaatteissa kai “ollaan”, M.O.T.? Silti “oloasuksi” kutsutaan juuri suloisen pehmoisia, väljiä vaatekappaleita - ja tuntuuhan se luontevaltakin, tottakai.

Koti- ja kaupunki- tai työvaatteiden välinen erottelu tuntuu juurtuneen syvälle suomalaiseenkin pukeutumistapaan, niin tuulipukukansaa kuin muka olemmekin. Se ilmenee mm. siinä, että eksentrisyyttä kykenee konstruoimaan hyvinkin vaatimattomin välinein: “yöpaitaan” sonnustautuminen julkisella paikalla kapinoi jo riittävästi sääntöjä vastaan tullakseen huomatuksi. Itse viehätyn kovasti siitä ajatuksesta, että saattaisin jonkun silmissä näyttää poistuneen kotoani “vaatteita vaihtamatta”. Tämä hiljattain tekemäni haalarilöytö herättänee joissakin juuri tämänkaltaisia tunteita…

haalari1

haalari2

haalari3

Tanskalaisen Wood Woodin löysä, oversized haalari toi mieleeni suloisia muistumia eräästä lapsuuteni flanellioloasusta. Toisaalta se on kiinnostavasti ja oivaltavasti leikattu urbaani leikkipuku! (Pidän vaatteesta kovasti myös siksi, että se tuo mieleeni Berliinin! Hankin nämä haalarit jo aiemmin keväällä, mutta toukokuisella Berliinin-reissulla törmäsin useisiin tosi mageisiin ruudullisiin haalari- ja oversize-juttuihin. Eipä vaan tarvinnut hankintoja tehdä, kun tällainen oli jo kotona odottamassa.) Tunnen nämä haalarit päällä oloni hyvin kotoisaksi vaikkapa meidän turkulaisten yhteisessä olohuoneessa, Pääkirjastossa, hengaillessani. Haalarit päällä olen kuin kotonani myös lempikahvilassa tai -terassilla. Voisiko mukavampaa ja - monin tavoin - iisimpää, silti puettua, vaatetta olla?

P.S. Ilmeisesti haalarilöytöni on useimpien mielestä kuitenkin vaikea vaate - kenties myös siksi, ettei se luokitu kovinkaan yksiselitteisesti sen enempää koti- kuin työvaatteidenkaan luokkaan? Ainakin sain sen varsin tuntuvalla alennuksella Wood Woodin nettikaupasta… Niillä on muuten hienoja haalareita kaiken kaikkiaan! Menkääs kattomaan - ainakin te, joita työhaalarihenkiset viritykset kiinnostavat!

African way*

Tiistai, 1. Kesäkuuta 2010

Olen ihan hulluna väreihin tällä hetkellä! Ja miten ihanaa kun tarkenee keveissä kesämekoissa! Juuri alkaneen kesäkuun kunniaksi halusin heti päälleni jotakin kukkivaa ja värikästä.

mekko1

mekko2

mekko3

Saadakseni asuun vaihtelevia kuoseja ja väripintoja puin päällekkäin kaksi unikkomekkoa. Toinen on tuttu Marimekon (S-J Kosken), toinen lahjakkaan vaatesuunnittelijaystäväni Kirsi Ailion. Kikka valmisti minulle tämän ihanan kietaisumekon kun odotin Tyttöä, mutta malli on suunniteltu nerokkaasti siten, ettei se ole mikään “mammavaate”.

Pidän provence-kankaista: niiden hehkuvat värit ja herkät kasviaiheet ovat kangasmaailman vastine kesälle. Edes kukoistavan kukkivat Liberty-kankaat eivät ole niin täydellisen, kylläisen kesäisiä kuin provencet. Provence-kankaathan yhdistelevät intialaista ornamentiikkaa sekä etelä-ranskalaisia maalais- ja kasviaiheita. Provencet ovat kieltämättä sekä maalaisromanttisia että hippejä - eikä kumpikaan ole yhtään meikäläisen juttu! - mutta tämän verran hippiä ja maaseuturomanssia tarvitsen joka kesä. Tässä kankaassa ihastuin erityisen upeisiin ja aurinkoisiin curryn, oranssin ja pinkin sävyihin: vahvoissa väreissä on jotakin afrikkalaisen vahvaa ja intensiivistä, joka tässä kokonaisuudessa mielestäni vielä korostuu Isolan sinivioletteihin Unikkoihin yhdistettäessä.

* Minulla oli aikaisemmassa työpaikassani suuri ilo työskennellä kahden hurmaavan ghanalaisen herrasmiehen kanssa. “African way” tarkoitti heidän kielenkäytössään mm. sääntöjen joustavaa tulkintaa, improvisointia, suurella siveltimellä maalaamista, rennosti ottamista, innovatiivisuutta, byrokraattisuuden ja pilkunnussimisen välttämistä. Pusuja heille!