Minulla on aina ollut vaikea suhde tennareihin, tossuihin - ja etenkin lenkkareihin. Ne ovat monella tapaa käytännöllisiä jalkineita, ja pidän niiden urbaanista ja rennosta estetiikastakin. Yleensä kuitenkin vain etäältä. Lähes aina kun puen sellaiset koipeeni, ne näyttävät ihan hölmöiltä. Vaikka olisivat hyllyssä olleet miten hienot tahansa. Taidan olla kirottu! (Sitäpaitsi tapaan ihastua aina ihan naurettavan kalliisiin lenkkareihin ja tossuihin. Minä ja etenkin kukkaroni olemme kuitenkin siinä määrin rajoittuneita, ettemme voi pulittaa kahta- tai kolmeasataa euroa lenkkareista!)

Tossuista oikeastaan ainoat hinta- ja ulkonäkösuhteeltaan kelpoisat ovat Converset. Käytän niitä paljon, mutta täytyy myöntää etteivät ne ole jalassani miellyttävimmät mahdolliset. Niinpä olen etsinyt kivannäköisiä ja ennen kaikkea mukavia nahkatossuja tai -lenkkareita jo pidempään.

Käyn vain aniharvoin urheiluliikkeissä, mutta taannoin eksyin sellaiseen etsiessäni Tytölle lenkkareita. Niitä ei löytynyt, mutta bongasin hyllystä itselleni kullanväriset nahkalenkkarit. Ja tietysti -70% alessa; yleensäkin ne jutut joista innostun ovat sellaisia, jotka eivät kenellekään kelpaa! Otin ne siis oikopäätä ja onnessani. (Lisäksi on painettava mieleen, että asiointi urheiluliikkeessä oli huomattavan miellyttävää. Olin ihan äimänä kun lenkkarisovitteluuni sekaantui komea parikymppinen miesmyyjä, joka ketterästi polvistui eteeni kokeilemaan kengän istuvuutta varpaista ja jalkapöydän päältä! Hyvin istui!)

Kurakelien helpottaessa voin viimein ottaa kultakenkäni käyttöön! Päätin pukea ne klassisesti huppariasun osaksi:

Housut H&M, huppari Vuokko. Ostin kevättakiksi pitkään himoitsemani Vuokon Iglu-hupputakin. Vuokon monet mallit ovat minusta huippuhienoja: selkeitä, vahvoja, urbaaneja.

Metallia metallilla - epävärit otin mukaan vähän tasaamaan bling-blingiä. Huppari Marni, toppi Rick Owens, housut H&M. Koru kirpparilta, tossut Adidas.

Millainen suhde teillä on lenkkareihin?

Niin, ja ILOISTA VAPPUA!!!!

Ostan paljon vaatteita, sen varmaan kaikki minut tuntevat ovat panneet merkille. Toisaalta olen onneksi osannut säästää vanhoja aarteita: vältyn ainakin nykyisin lähes kokonaan siltä, että joutuisin ostamaan uudelleen (ns. toisella tai n:llä kierroksella) jotakin, josta olen jo ajat sitten luopunut. Yksinkertainen mieleni on jotakuinkin oppinut hahmottamaan muotiin sisäänrakennetun kertautumisen, joten pyrin mieluummin käyttämään omaa vanhaa kuin hamstraamaan jatkuvasti uudelleentulkintoja. Stellagee kirjoitti hurmaavasti vanhimmasta edelleen käytössä olevasta vaatehankinnastaan, ja tästä inspiroituneena ryhdyin kaivelemaan omaa muistiani. Ja vaatekaappiani.

Omistan suhteellisen paljon ihania 60-luvun ja 70-luvun vaatteita, mutta tässä haasteessa ei ollutkaan kyse iäkkäimmästä vaatteesta, vaan vanhimmasta itse tehdystä hankinnasta.

Minulla on käytössä monia 1990-luvun lopulta tai 2000-luvun alusta peräisin olevia vaatteita. Vanhin edelleen käytössä oleva oma hankintani on kuitenkin kukalliset trikoot vuodelta 1993. Ostin ne Tomate-nimisestä vaateliikkeestä, joka sijaitsi Hansa-korttelissa nykyisen Arnolds Donuts -kuppilan paikkeilla. Settiin kuului myös teeppari samasta kuosista - ja äitini ompeli minulle vielä asukokonaisuuteen sopivan, korallinpunaisen bleiserin. Rakastin näitä vaatteita. Ja pitää sanoa, että tuo settihän olisi ihan täyttä asiaa tällä hetkelläkin!

Nyt puen kalsarit kuitenkin hieman toisin. Oma tyylisääntöni kuuluu: jos asun ala- tai yläosa on voimakas ja näyttävä, se vaatii myös kumppanikseen jotakin näyttävää tasapainottamaan meininkiä. Kukkakalsarit + yksivärinen toppi tai teeppari ei siis minusta useinkaan toimi parhaalla tavalla - vaan näyttää jotenkin lattealta ja väärällä tavalla helpolta. Ainakin minun päälläni, siis. Näyttävyys ei kuitenkaan välttämättä merkitse voimakkaita värejä ja/tai printtejä, vaan esimerkiksi kaunis neulepinta riittää ihan mainiosti:

Hunajanvärinen neule on edellistalvinen kirpparilöytö. Keräilen tällaisia hienoja, itsetehtyjä neuleita intohimoisesti. Miten voi olla, että tällaisesta, tuntien ja tuntien upeasta työstä, pyydetään jonakin päivänä kirpputorilla 3 euroa??

Paita Dead Birds & Lionheart, toppi See by Chloe.

Tästä voisi ehkä olla vappuasuksi?

Anu uhkailee pastelliövereillä. Sellainen taitaa minullakin olla. Olen ihan jumiutunut hailakoihin, kylmiin pastellisävyihin.

On aina mielenkiintoista huomata, miten asiat kertautuvat. 1990-luvun lopulla muistan pitäneeni kovasti vaaleanvaalean sinisestä ja sitruunankeltaisesta. Sitten en pitänyt. Voisi pikemminkin sanoa, että inhosin niitä kymmenen vuotta. Onneksi äitini on säilyttänyt vaatteitani tuolta ajalta, sillä löysin nyt uudelleen tämän kuvissa komeilevan Jackpot-merkkisen pellavableiserin. Maskuliininen, laatikkomainen muoto muodostaa minusta kiinnostavan kontrastin pastellille. (Sitä paitsi tällaiset udun vaaleat pastellit eivät minusta edes ole kovin imeliä. Vihaan tiettyjen pastellisävyjen karamellisuutta, mutta tällaiset sävyt ovat viileydessään ennemminkin torjuvia kuin makeita!)

Pastellit ovat minusta aina olleet hieman haastavia yhdisteltäviä. Edellisessä postauksessa kombinoin minttua epäväreihin, tällä kertaa yritän koota koko setin udun sinisen sävyissä. Mitäs ajattelette:

Näissä ekoissa puin jakun alle Rinne Niinikosken Nansolle suunnitteleman kukkapaidan. Se rikkoo hieman sinisen yhtenäisyyttä ja luo samalla naisellisempaa kontrastia bleiserin maskuliinisuudelle. Rakastan muuten näitä Rinne Niinikosken Nanso-trikoita. Täydellisiä kukkaprinttejä, neonvärien loistoa (rakastan myös neonvärejä!). Miksi, oi miksi, en ostanut näitä kuin muutaman??

Kuten ehkä muistattekin, olen julistanut sodan trikootunika-leggarit -yhdistelmälle. Mutta leggarit sinänsä ovat ihan jees - esimerkiksi näin housuna. Jos olisin taipuvainen karkeaan ilmaisuun, voisin todeta kevään mottoni olevan “perse näkyviin”. Nämä Gina Tricotin (!) leggingsit ovat muuten ihan laatuisaa kamaa. Laatuisa on myös näissä kuvissa esiintyvä, pari vuotta (!) sitten Indiskasta bongattu viskoositeeppari. Recessionistan valintoja!