Mä olen myös elänyt suurimman osan elämästäni alle kilometrin päässä merestä ja se on mulle tärkeä asia, minkä huomasin viimeistään siinä vaiheessa, kun tein kuuden vuoden syrjähypyn Tampereelle. En ole niinkään innostunut merimiesestetiikasta tai satamista kuin merestä itsestään, ja se on mulle myös ääni- ja tuoksumaailmaa - parhaillaan avoimesta ikkunasta kuuluu lokkien kirkunaa ja pari kertaa päivässä Hernesaaren laiturista lähtevien loistoristeilijöiden sumutorvia. Taidanpa kirjoittaa aiheesta itsekin pari sanaa.

Heh, mä todellakin tunnistan nuo sun kokemukset meritaudista. Mä olen kanssa ihan totaalinen maakrapu! Onneksi voi tosiaan elää asioita vaatteiden kautta!

Itse tykkään seilorilookeista paljonkin, siinä on jokin, joka vetoaa. Ehkä tietyllä tavalla kaipuu merelle, vaikka itsekin tulen huonovointiseksi, oli se sitten pieni kalastusalus Islannissa tai Ruotsin laiva ( ja vielä yhdistettynä ylensyöntiin buffetissa, ei hyvä!!). Mutta näin maakrapuna voi aihetta romantisoida ja kokea se sitten vaikka pukeutumisen saralla

Sugar Kane, juurikin tietty simppeliys on klassisessa seilorilookissa parasta - eikä se musta ole mitenkään sillä tavoin “nähtyä” että se olisi jotenkin kulunutta. Klassikot on klassikoita! Hannulelaurin olisin muuten kyllä mielelläni nähnyt!

Stellagee, nuo kaljaasikokemuksesi kuulostavat aikas hurjilta!

Sataman ronskimpi estetiikka on muuten aivan mahtavaa! Eräs syy miksi pidän nykyisestä asuinpaikastamme niin paljon on juuri se, että ihan lähellä sijaitsee myös vanhoja ihania nostokurkia ja muuta menneen maailman satamameininkiä. Olisi kiva lukea postauksesi aiheesta!

Kulta on jotakin sellaista, josta innostun välillä enemmänkin. Tällä hetkellä pidän siitä juurkin tummansinisen parina: se on hyvin klassinen kombi.

On ihan totta, että purjehtijat ja golfarit ovat aika saman henkisiä - ja monet tosiaan myös harrastavat molempia lajeja. Ne ovat perinteisiä - ja tosiaan vahastaan myös yläluokkaisia lajeja - joskin tänä päivänä lienevät demokratisoituneen aika lailla. Mulla ei henk. koht. kokemuksia ole golfista senkään vertaa kuin purjehduksesta. Sen sijaan ratsastus oli nuorempana suosikkilajini. Jossain mielessä myös se kuuluu näiden perinteisten yläluokan lajien joukkoon. Mistäpä tulikin mieleeni: mä tarvitsen ratsastussaappaan henkiset saappaat!!

Seilorilookista vielä sen verran, että sulle perinteinen seilori taatusti sopii mainiosti! *kadekade*

tosin olen mä veden ylläkin viihtynyt: kummisedällä oli ikuinen remonttimurheenkryyni, 28m kaljaasi, jonka kannella vietettiin niin pitkiä aikoja kesällä, että pitkälle varhaisteiniksi kuvittelin, että vene on osaksi meidän omistamamme. isä korjasi harhaluulon ja kertoi, että duunitunteja meni niin paljon jo ilman taloudellista vastuutakin, ettei hän koskaan houkuttelusta huolimatta suostunut lunastamaan osaa purjejärkäleestä itselleen. kerran osallistuimme tall ships raceenkin, mutta purjehtimaan en koskaan oppinut; liian isossa veneessä ei pieni ole muuta kuin hiukan tiellä. tällaiselle kirjoihin uppoutuneelle lapselle laivamatkaaminen tosin sopi ihan hyvin…

mutta lookkeihin: ihanat nuo kultasandaalit! mun suhde kultaan on hitaasti muuttumassa, ja tuollaisina pieninä annoksina se toimii kauniisti ja tyylikkäästi. ja asusi ovat just kuin nenä päähän nizzan rantabulevarille kevyesti miehistön auttaman hienostoseilorileidin kokoelmista. rouva, joka viettää aikaa kannella ympäristöä tarkkailleen ja päiväunilla kannen alla…

muhun vetoaa ehkä eniten se perinteinen seilorilook: raitapaita, raitamekko, valkoinen liehuva pellava. olen muuten huomannut, että purjehtijat ja golfaajat pukeutuvat hyvin samojen raamien mukaisesti: tietty konservatiivisuus, käytännöllisyys ja yläluokkaisuus toistuvat molemien ryhmien asuissa ja liikkumavara on hienovarainen laatikkojen sisällä. ehkä syynä on ryhmien päällekkäisyys, ehkä harrastusten perinteisyys ja sitoutuminen yhteiskuntaluokkaan, tiedä siitä sitten.

Ite tykkään seiloriteemoista with a twist, sellasesta Genet’n merimiäs kohtaa beatnikin -tyylistä, vaiks tiiän että se on niin nähtyä 60-luvulta asti. Eilen Hannulelaurin keikalla ilahdutti, kun se toinen niistä jampoista oli raitapaitoineen, rilleineen ja vaaleine hiuksineen just niinkuin marseillelaisia seiloreita refeeraava Andy Warhol -64. Ei se paljoa vaadi mennäkseen oikein!