Annemari, kiitos mainiosta kommentista! Imettäminen on tosiaan varsin outoa puuhaa siinä mielessä että etukäteen se tuntuu täysin käsittämättömältä, mutta kun juttu aktualisoituu niin ihmeen luontevalta sitten kuitenkin.

Solisluut on tosiaan ihanat!

Itse hakellyn (raksamies)kommenteista ja muusta tuijottelusta, enka korostakaan rintojani juurikaan. En toki pukeudu telttoihin tai napita paitaa leukaan asti, mutta pidan kylla huolen, ettei rintavako ole se, mista minut jalkikateen muistetaan.. Kun ne nyt kuitenkin seka edesta etta sivulta ihan selkeasti nakyvat, ei alleviivaavaan pukeutumiseen ole tarvetta. Pidan rinnoista(ni), niiden pyoreydesta ja aistillisuudesta. Ne tasapainottavat vartaloani ja saavat minut nayttamaan sensuellimmalta, eritoten sankitukan aikaan kasvojeni vakavailmeisyyden myota tama tuntui tarpeelliselta.

Suhde rintoihin on kylla janna juttu. Talla hetkella ne ovat vain minun ja poikaystavani ilon lahde (mikahan siinakin oikein on?), mutta olen jo miettinyt miten rintoihini suhtaudun sitten, jos minulla on joskus lapsia. Talla hetkella imettaminen, jonkun toisen riippuvaisuus rinnoistani, rintojen ‘ulkoistaminen’ tuntuvat ihan kasittamittomilta asioilta.

Itse muistan leikkineeni saunassa aitini rintaliiveilla, jotka olivat narulla kuivamassa. Tyhjat viilipurkit vain kuppeihin ja kas, aivan uusi aikuisen naisen maailma avautui silmieni eteen. Muistan myos miten halusin kosketella aitini ja naapurin teini-ikaisen tyton (meita lapsenlikkana kaitsemassa, tuskin tuli toiste hiplaavaa pikkupentua vahtimaan..) rintoja. Ne vain olivat jotain niin kaunista ja kiinnostavaa. Niin ihanan pehmeita. (Ehka nykypaivana tarvitaan viela rinta-armeliaisuuttakin, seka naiselta omia rintojaan kohtaan, toisen naisen rintoja kohtaan etta kaikilta maailman miehilta kaikkia maailman naisten rintoja kohtaan.)

Itse muuten pidan solisluita kaikkein kauneimpina. Omat solisluunikin ovat keranneet kehuja.

Tulee vielä mieleen vähän asian vierestäkin… Kaikki ruumiillisuuteen jne. asioihin liittyvä seksuaalistaminen ja merkityksenanto on tietenkin opittua ja kulttuurista: itse hämmennyn aina jos Tyttö julkisella paikalla esim. osoittaa rintojani ja julistaa “Titti!”, mutta hän on itse vain tavattoman ylpeä siitä että muistaa ruumiinosan nimen ja osaa sanoa sen. Ei hän ymmärrä sitä, että on jotenkin “erilaista” sanoa “äidin naama”, “äidin jalka” tai “äidin pää” julkisella paikalla - mitä hän myös tietenkin sanoo - ja minä yritän parhaani mukaan olla iskostamatta omilla reaktioillani häneen turhaa häpeää. Kaksivuotias voi vielä puhua tisseistä julkisella paikallakin, tavasta eroon kasvattaminen tapahtuu vasta sitten kun lapsen oma kehitys on sillä tasolla. Nyt hän saa rauhassa olla ylpeä siitä että muistaa ja osaa sanoa!

Svea, sinä onnellinen 20-luvun vartalon omistaja!! Empire on muuten sellainen leikkaus, jota itsekin kovasti tykkään käyttää, juhlavaatteissa lähinnä, mut kuitenkin. Kietaisujutut eivät tosiaan ole pienirintaisen juttu, mutta minua se ei henk.koht. haittaa, sillä ne eivät oikein tyyliini sopisi muutenkaan.

Pukeutumisasioissa pienistä rinnoista on hyötyä ja haittaa. Empire-linjaa voi käyttää, ilman että näyttää synnytysvalmennuksesta karanneelta, toisaalta harvat kietaisumalliset vaatteet näyttävät hyvältä päälläni. Välillä myös jotkut t-paidat näyttävät muodottomilta, koska en myöskään omista kovin kapoista vyötäröä.

Sen sijaan omistan leveät hartiat, eli kroppani on 20-luvun henkinen!

siis lasten ja nuorten rintaliivi-issuessa on ainakin kaksi puolta: on se pelko, että lasta kohdellaan aikuisena liian varhain ja lapsen tarve kuulua haluamaansa joukkoon. aika usein lapsen tarvetta tai halua olla aikuinen nainen pidetään hölmönä tai asiana, jolta tyttöä halutaan suojella, ja uskoisin, että se on usein ihan järkevääkin. mutta sitten sillä on toinenkin puoli: se, jossa lapsi rakentaa identiteettiään osana joukkoa.

mä siis tarkastelen tätä nyt sitä taustaa vasten, joka mulla itselläni myöhäisesti kehittyneenä oli: jos mä en olisi saanut rintsikoita ennen kuin oikeasti oli tarvetta, niin mun teini-ikäni olisi kulunut hyvin suurten ja ahdistavien erilaisuuden tunteiden vallassa siltä osin kun muodostin kuvaa omasta kehostani. ei se kuitenkaan ollut seksuaalisuuteen kuin etäisesti liittyvä, vaan enemmänkin sitä, että halusin olla niin kuin muut tytöt.

tietysti voi myös ajatella, että psykologinen tarve on ihan yhtä perusteltu kuin fyysinen tarve. olen ihan siis samaa mieltä siitä, että ala-asteikäisten ritsikat ovat turhia juttuja. en kuitenkaan kadehdi teitä äitejä, jotka joudutte tekemään arvioita tällaisista asioista tyttärienne osalta.

Eräs sukulaistyttöni tahtoi aika pienenä joululahjaksi “tissiliivit” ja saikin jonkun lyhyen topin - itse ainakin toivoisin aikanaan olevani niin viisas ja jämpti, että jos oma tyttöni pyytää sellaisia, en osta edes joulupukin konttiin ennenkuin on oikeasti tarvetta.

Anu, mä kans kaipaisin uutta kohteliaisuuskulttuuria Suomeen. Olen muuten ollut ilahtunut siitä, miten kivasti bloggaajat osaavat toistensa ulkonäköä kehua, mutta muuten tällä saralla olisi kulttuurissamme vielä paljon petrattavaa. Espanjasta sanoisin sen verran, et en sinänsä häiriinny siitä tavasta jolla siellä paikalliset miehet kiinnittävät positiivista huomiota ulkonäkööni, mutta hämmennyn siitä kyllä ajoittain jonkin verran. Ei täällä vain ole tottunut siihen, että joku tulee yhtäkkiä baarissa kehumaan kauniiksi - vieläpä selvin päin (tai ainakin suht. selvänä…).

Silla, kiitos! Liikunnan kannalta pienet tissit tosiaan on oivat - vaan mistä mä saisin kipinän siihen urheiluun noin muuten?

Sugar Kane, se on tosiaan noin että joidenkin vuosikymmenten muodissa lattarintainen figuuri on tarpeen enemmän, toisissa vähemmän. Mä kanssa tykkään noista vuosikymmenistä kauheesti ja 60-luvun meiningit passaakin mulle yleensä varsin hyvin - mut 20-luvun kuteisiin olen usein surukseni liian lyhyt!

Joo, ja on rassaavaa se, miten seksikkyys pyörii tissien ympärillä - mäkin tässä postauksessa pyrin käsittelemään rintoja erityisesti tyylin osana ja naisen identiteetin osana (joihin tietty myös seksuaalisuus kuuluu, eipä sillä, mutta että se kuva ei olisi aivan niin yksioikoinen). Minusta muuten naisvartalossa seksikkäintä ovat jalat, erityisesti sääret ja nilkat. Ja leuan kaari (siro ja terävä on musta kaunein). Ja huulet!

murphy, kiitos! Ja kiitos erittäin mielenkiintoisesta ja pohditusta kommentistasi! Sen ansiosta ymmärrän taas monia sellaisia asioita paljon paremmin, jotka eivät suoraan kuulu omaan kokemuspiiriini!

Noista naistenlehtien vartalotyypeistä voisin kyllä sanoa sen verran, ettei niistä taida oikein kukaan itseään löytää. Kunnon kokovartalopeili sekä loputtomat asukokeilut sen edessä (ja kaupoissa toki myös!) sen parhaiten paljastavat, mikä itselle sopii. Olet tietenkin aivan oikeassa siinä, että valmisvaatepuolella (esim. niissä paidoissa) leikkaukset on suunniteltu ns. keskiarvovartalon mukaan, ja jos oma figuuri poikkeaa keskiverrosta suuntaan tai toiseen huomattavasti, voi olla hankalaa löytää vaatteita. Yksi, joskin kallis, ratkaisu on tietenkin vaatteen teettäminen jollakin taitavalla suunnittelijalla/ompelijalla. Jos vain siihen on varaa, sitä voi lämpimästi suositella, sillä itselle prikulleen sopivasti ja istuvasti leikattu vaate on kyllä suuri ilo - ja sen kanssa omaa silhuettia jne. pystyy manipuloimaan huomattavankin paljon.

Lapsen kanssa pukeutumisen olen ratkaissut siten, että tyylillisesti pyrin pukeutumaan samassa hengessä Tytön kanssa kuin muutenkin, mutta vältän tosiaan niitä arkoja matskuja. Eli ei niitä herkimpiä silkkejä tai kalleimpia villaneuleita sinne hiekkalaatikolle! Ja tämä tietty johtaa siihen, että monet mun lempivaatteista tai niistä vähän näyttävämmistä vaatteista jää kaappiin kun olen Tytön kanssa liikenteessä. Pukeudun lapsen kanssa siis aika yksinkertaisesti (farkut ja teeppari…), mut toisaalta pitää sanoa että niin pukeutuisin usein muutenkin, eli en siinä mielessä koe olevani “kakkosissa” kuitenkaan. Mun perussetit hiekkalaatikolla koostuvat vesipestävästä puuvillasta, viskoosista, pellavasta tai villasta, ja sitten vaan pestään kun likastuu. Mä olen kanssa kova juoksemaan kuralätäköissä!

Stellagee, minusta saa ja pitää sanoa ihan reippaasti jos omat rinnat on itsestä kauniit! Ja joo, on tosiaan ehkä niin että muotiharrastajista aika moni tykkää pienistä rinnoista; mallit varmaan asettaa ihanteita ja tietty myös monet suunnittelijat suunnittelevat etupäässä pienille tisseille.

Maire, olkaimettomista puvuista olen sun kanssa ihan samaa mieltä! Mulla ei sellaisia kylläkään ole, mut ajattelen ihan samoin et ne on kyllä pienirintaisen kauraa. Muutenkin sun huomiot vaatemyynnin arjesta ja ihmisten vartalosuhteesta ovat tosi kiinnostavia. On kieltämättä erittäin outoa (ja jokseenkin ILOTONTA, non?) että niin monelle vaatehankinta on pyrkimys peittää jotakin itsessään tai näyttää vähemmän joltakin jne.

Musta kans plastiikkakirurgia on valtavan kiintoisaa, joskin en itselle tosiaan toimenpiteitä ole ajatellutkaan. Se kiehtoo mua vähän samalla tavoin kuin vaikka tatskat: oman kehon rakentamista ja halutunkaltaisten merkitysten liittämistä omaan kehoon.

Salka, kiitos!! Hämmentävää tosiaan jos jo noin nuoret tytöt näkee rinnat niin seksuaalisina - ja ennen kaikkea suhteessa miehiin!

Mun muistikuvat 90-luvusta on muuten sellaisia että molempia “rintaääripäitä”
ihannoitiin voimakkaasti: toisaalta oli tietenkin tämä Baywatch-jne. meininki, toisaalta kuitenkin sellaiset hyvin angrogyynit supermallit kuin vaikka Kate Moss.

Vimps, kiitos kehuista! Kuten mainiossa kommentissasi tuot esiin, rinnat ovat tietenkin myös prosessuaalinen asia: ne muuttuvat ja suhteemme niihin muuttuu. En minäkään kuvittele että tissini ikuisesti ovat tällaiset: ne muuttuvat, ja siihen pitää vain suhtautua.

Hyvä muuten tuo pointti myös, miten suhde rintoihin tosiaan on kulttuurisidonnainenkin. Euroopassa tykätään kai keskimäärin pienemmistä rinnoista kuin Jenkeissä - mistähän tämäkin johtuu? Kai Amerikassa vain kaikki on suurta…

Tämä on aihe on mielestäni ihana, kiitos siitä. Minulla on hyvä suhde rintoihini; olen aina pitänyt niistä.

Kun olin teini-ikäinen, rintani olivat A-kuppia. Silloin kuitenkin toivoin olevani muodokkaampi. Vuosien varrella (olen syntynyt vuonna 1976) rintani ovat kasvaneet, ja nyt ne ovat kuppikokoa C/D, jopa suuremmat, riippuen liivien valmistajasta. Nykyään en panisi pahakseni, jos rintani olisivat sitä parasta A-ryhmää.

Mutta vaikka rintani eivät ole enää niin pienet kuin haluaisin, en ole koskaan hävennyt tai piilotellut niitä. Itse asiassa olen vuosien saatossa korostanut useinkin rintojani - tämä liittyy jo aiemmin mainitsemaani seikkaan, että ihmisten olisi hyvä korostaa pukeutumisessaan parhaita puoliaan. Kaikki ovat kauniita tai komeita, kun löytävät itselleen sopivan tyylin ja tunnistavat imartelevimmat piirteensä. Tosin kuluneen kevään aikana tyylini on muuttunut siten, että en ole juurikaan korostanut etumustani vaan sääriäni - voitteko kuvitella, lyhykäinen minä!

Ja niinpä, henkilökohtaisesti kauneinta naisvartalossa on mielestäni reidet.

Minulla ei ole lapsia, joten rintani eivät ole läpikäyneet raskautta. Ne ovat edelleen mielestäni kauniin muotoiset, kiinteät ja ”leveät”. Toki on myönnettävä, että painovoima on iskenyt minunkin rintoihini, mutta ne eivät ainakaan toistaiseksi roiku. Olen pieni ihminen, mutta rintani eivät silti ole kohtuuttoman kokoiset kokooni nähden vaan sopusuhtaiset.

Olen sitä mieltä, että pienet rinnat ovat kauneimmat. En oikein ymmärrä naisia, jotka Ameriikan mallin mukaisesti suurennuttavat rintojaan. Ranskassa naiset päinvastoin pienentävät rintojaan, koska ranskattarien - ja varmaan heidän miestensäkin - mielestä pienet rinnat ovat kauneimmat ja eroottisimmat.

Ymmärrän kauneuskirurgisia leikkauksia vielä vähemmän sen jälkeen, kun ystäväni kaksi vuotta sitten 35-vuotiaana sairastui rintasyöpään. Hän selvisi siitä, ja pari viikkoa sitten hänelle tehtiin korjausleikkaus. Nyt hänellä on taas kaksi rintaa; poistetun tilalle taiteiltiin hänen alavatsastaan uusi, entistä ehompi rinta, ja samalla toista pienennettiin, jotta rinnoista tuli keskenään mahdollisimman saman kokoiset. Tuollaiset operaatiot ovat todella suuria, ja niissä on aina komplikaatioriskejä. Tuntuu uskomattomalta, että jotkut ilman lääketieteellistä tarvetta ovat valmiita vastaavanlaisiin leikkauksiin. Kyllä joillakin rohkeutta riittää.