Meirämmuari, joo, aineeton luksus on parasta. Mulle tosin imetys ei ollut luksusta: imetin 14 kk, sillä uskon sen olevan lapselle parasta. Itselleni se kuitenkin oli arkista puuhaa, ei mitään nautiskelua. Mutta rakkaus ja kiireettömyys (johon mahdollisuus ajatteluun juuri sisältyy!) ovat parasta luksusta - sekä hoitovapaalla ollessa, että elämässä ihan muutenkin.

Hoitovapaan jälkeen oli muuten luksusta myös palata osa-aikatöihin! Aika aikaansa kutakin.

Hoitovapaa on luksusta, joka ei näyttäydy rahana vaan mahdollisuutena edellä mainitsemiini luksuksen kulmakiviin.

Nuo neuleet olivat muuten minunkin suosikkejani Affordable Luxury -mallistosta - mutta kerrankin voin ylpeänä todeta, että mitään en oo ostanu!

Mä en edelleenkään usko ostoslakkoihin, vaan uskon, että “ongelma” pitää kohdata silmästä silmään eikä vain kieltää sen olemassaoloa. Blogistanissa on aika monta ostoslakkoblogia, joiden sisällöstä melkoinen osa on retkahdusten ruotimista…

Kestävyys on luksusta, mutta nykyään on aika hankala löytää helmiä kaiken rojun joukosta. Mies just manaili, että melkeinpä farkut kuin farkut maksavat nykyään vähintään satasen, mutta sillä hinnalla ei saa mitään takeita siitä, että farkut kestävät kauemmin kuin pari kuukautta. Vaikka ostaisi samaa merkkiä kuin ennenkin, laatu voi yhtäkkiä olla paljon huonompi ja voi käydä niin, että muinoin kestäviksi työhousuiksi kehitellyt housut ratkeavat - eivät saumasta, vaan sauman vierestä ihan tavallisessa toimistotyössä.

Vähän niinku yleisesti ja yhtäläisesti tuli vielä vielä mieleen muutamia juttuja…

Ekaksikin Stellagee puhuu tuosta vääristyneestä haluamisesta - ja sehän on just niin. Mä olen aina pitänyt näitä “en osta mitään vuoteen” hölmöilynä, mut toisaalta ei voi kieltää etteikö jokin tuollainen kokeilu saattaisi olla melko silmät avaava kokemus itsellekin. Ja mä, joka puhun tuon krymppäämisenkin puolesta, saisin kyllä vähintäänkin harventaa omia hankintojani tuntuvasti, sillä koko krymppäämisenkin alunperäinen ajatus liittyi juurikin siihen, ettei kaikkea uutta voitu koko ajan olla hommaamassa.

Sitäpaitsi: kaikkeen halpaan ja alennettuunkin menee mulla itse asiassa yhteensä ihan valtavia summia kun oikein rupean ajattelemaan… Sillä summalla ostaisi kyllä ihan oikeeta superluksustakin (esim. jonkun nuoren ja lahjakkaan suunnittelijan tuotoksen) harvakseltaan, jos vain keskittäisi enemmän yhteen ostoon.

Tuohon alennusmyynti-asiaan liittyen vielä se, et vaikka jossain määrin surettaa ostaa halvalla, en silti ajattele että kyseessä on asia, joka yksittäisen kuluttajan pitäisi ottaa kantaakseen. Ennemminkin olen huolissani ilmiöstä alaa ja sen rakennetta ajatellen. Bisnes on, joo, toki bisnestä omine lainalaisuuksineen, taantumineen kaikkineen, mutta liiketoiminnan ongelmista sukeutuu aina paljon myös sosiaalisia ongelmia. Sillä jos firmoilla alkaa mennä huonosti, moni menettää duuninsa (sekä täällä että muualla), eikä se missään tapauksessa ole meidän kenenkään etu. Toisaalta tuo Sugar Kanen esiintuoma kiinnostava pointti luksusbrändien lähtökohtaisesta ja systeemiin sisäänrakennetusta “aleajattelusta” pistää kyllä väkisinkin myös pohtimaan, miten paljon ilmaa erityisesti luksusbrändien hinnoissa onkaan!

Varpun tuoma vaatteiden vaaliminen ja korjaaminen on muuten tosi tärkeä osa krymppäämisfilosofiaa! Kyllä mä pyrinkin huoltamaan hienot ja rakkaat vaatteeni (toisaalta esim. pesulassa pesettäminen on kyllä ihan törkeän kallista!!!), mutta voisin kyllä skarpatakin tuossa vielä roimasti. Ihan liian helposti yleensäkin heitämme pois ihan käyttökelpoista kamaa nykyään.
Salka, mä olen ihan samaa mieltä tuosta, että kestävyys on luksusta!!

Oma tulotaso on seikka joka mua (sattuneesta syystä….) aina pohdituttaa. Mä olen toiminut vapaana toimittajana kuten Sugar Kane ja kärvistellyt hoitorahalla (ilman minkään valtakunnan kuntalisää, muuten!). Aina on selvitty, mutta välillä on tiukkaakin ollut. Esim. ruuasta meillä ei kuitenkaan tiukimmillakaan hetkillä ole tarvinnut säästellä, muusta kulutuksesta kylläkin. Se nyt ehkä ei niin traagista loppujen lopuksi ole kuitenkaan, kun asiaa tarkemmin pohtii…. Mut siis Anulle sanoisin sen, että lapsenhoitoa TOSIAAN ei tässä yhteiskunnassa arvosteta tipan tippaa. Niin käsittämättömältä kuin se tuntuukin.

Johanna Porolasta vielä se, että hän on tuttuni B-gallerian kautta, ihana ja lahjakas tyyppi!!! Paljon terkkuja ja tsemppiä Johannalle!!

Mä olen tässä aika lailla samaa mieltä kuin Sugar Kane. Vaatekauppa on kuitenkin bisnestä, ja varsinkin luksusbrändit tietänevät aika tarkkaan, mitä myyvät, kenelle ja millä hinnalla. Ns. indie-designerit ovat tietysti asia erikseen.

Paitsi että tavaran haalimisen tahti on vinksallaan, on lopulta vinksallaan sekin, mitä ihmiset ovat valmiita tavarasta maksamaan. Henkkamaukka on halpaa, mutta huomattava osa tavarasta on paljon kalliimpaa, eikä kuitenkaan laadultaan yhtään parempaa tai paremmissa oloissa valmistettua. Silti menee kaupaksi ja hinaa yleistä hintatasoa ylöspäin.

Mä luulen, että kun “kaikki” ostavat merkkivaatteet alennusprosenteilla, se otetaan huomioon jo merkkivaatteen lähtöhintaa asetettaessa. Tämä ei tietenkään koske pieniä (suomalaisia) itse mallistonsa kasaan ompelevia kavereitten firmoja, mutta “maailmanluokan luksusbrändien” vaatteiden hinnoittelussa uskon olevan huomioitu tän lainalaisuuden. Muistan lukeneeni jo KYMMENEN vuotta sitten britti-voguesta artikkelin siitä, kuinka häviävän pieni prossa jonkun Chanelin kamasta myydään OVH:lla, siis ihan esimerkkinä, ja kyllä ne sen osaavat laskea tulo- ja menoarvioihinsa. Mun mielestä jokaisen yksittäisen kuluttajankaan ei tarvi ottaa ihan kaikkea vastuuta maailmankaupan tilasta. Osa bismeksistä menee nurin esim. laman myötä, ja sekin on vaan luonnollista. Kaikki ei vaan voi aina kannattaa.

Lähtökohtaisesti olen kyllä sitä mieltä, että vaatteella on hintansa ja sen pitäisi aina olla korkeampi kuin Homoämmällä, viimeistään sen jälkeen kun on vaatteita itse alusta asti tehnyt niin pitäisi tämä ymmärtää. Joskus törmää huoleen siitä, ettei kaikilla olisi enää vaatteisiin varaa jos niitä tehdessä vähennettäisiin merkittävästi ihmisten ja ympäristön riistoa. Tämä on mielestäni perusteena hieman ontuva. Vaatteiden massatuotantoa on kuitenkin ollut olemassa vasta muutaman vuosikymmenen, ja nykypäivän kaltaista hintapoljentaa vielä vähemmän aikaa, eikä sitä ennen ihmiset ole vuosisatoja alasti kulkeneet! Joskus vaatteita osattiin arvostaa, niitä korjattiin ja annettiin eteenpäin uusille sukupolville, sekä ompelutaito kukoisti. En nyt sano, että tästä tulisi - tai edes voisi - palata johonkin tilaan, jossa ihmisillä on yksi vaatekerta kaapissaan ja ehkä toinen sunnuntaikirkkoa varten, mutta hätä keinot keksii ja toiseksi; onko kausittain vaihtuva massiivinen vaatekaappi todellakin nykyään jonkinlainen perustavanlaatuinen ihmisoikeus?

Joopajoo. En ole mikään puhtain pulmunen tässä asiassa, mutta aion harkita jokaista tulevaa ostostani aina vaan tarkemmin. Tämän vuoden uutena ostetut vaatteet voin laskea yhden käden sormilla, ja kirppareiltakin olen ostanut juttuja mielestäni varsin hillitysti - tai ainakin kehitystä on tapahtunut tällä saralla.. en nyt yritä täällä jotenkin tilastoida omaatuntoani puhtaammaksi tai väittää, että tuo olisi joku megaluokan saavutus (not), mutta käsittääkseni kuitenkin jotain keskivertoa vähemmän, ja olen silti melko tyytyväinen tämänhetkiseen vaatekaappiini.

ps. toi takki on makea, varsinkin solmittuna niin kuin kolmannessa kuvassa! Ja jotenkin hauskaa törmätä Johannan vaatteeseen vaan jossain blogissa, hän valmistui siis samasta koulusta missä itse juuri opiskelen. En tunne henkilökohtaisesti mutta jotain opinnäytetyöseminaaria olin joskus seuraamassa!