Kesän kulun huomaa muustakin kuin kalenterista. Yksi varma merkki kesän etenemisestä on se, että asuihini ilmestyy yhä enemmän kermaa, harmaata, mustaa ja valkoista. Ehkä kyse on valosta: alkukesän kova valo kutsuu leikittelemään kirkkailla perusväreillä ja huimilla sävyillä, seestyneempi keski- ja myöhäiskesän valo tuo hehkua iholle ja nostaa esiin vaaleiden ja pehmeiden sävyjen kauneuden.
Tänä kesänä jokainen on taatusti saanut harjoitusta hellepukeutumisessa. Itse olisin varmasti ollut hukassa ilman kahta Leikisti-mekkoani. Niiden avulla asut näyttävät kiinnostavilta, ja olo tuntuu hämmästyttävän puetulta - mutta samalla ne ovat vilpoisia ja loistokkaan ilmastoituja.
(Reikäompelein koristeltu silkkitoppi on isoäidin tuliainen Kiinasta. Mekko Leikisti. Verkkobuutsit Ril’s.)
(Vaaleanharmaa mekko/härpäke Leikisti, toppi Kiinasta, shortsit kirpparilta.)
Olen muuten helleasuja pähkäillessäni päätynyt erääseen tyylisääntöön: onnistunut helleasu vaatii aina joustamatonta kangasta joko ylä- tai alaosaan! Moni teistä myötäsyntyisistä tyylitaitureista ei ehkä edes ymmärrä oivallukseni käänteentekevyyttä, mutta minunlaiselleni trikoissa viihtyvälle yksilölle tämä on ollut merkittävää. Kuumalla säällä minulla olisi nimittäin suuri houkutus pukea ohutta trikoota (tai muuta lörttöä ja löysää) materiaalia niin ylä- kuin alaosaksikin, mutta olen huomannut että siten lopputulos on väärällä tavalla kotiasumainen. Ainakin minun päälläni - ja ainakin näin loppukesän eleganssia tavoiteltaessa. Niinpä verskashortseihin pitää yhdistää esimerkiksi ryhdikäs - vaikkakin vilpoisa! - silkkitoppi, trikootoppi puolestaan vaatii löysän hamosen sijaan napakat, skarpit shortsit jne. Vai mitäs meinaatte?
