Yhtä varmaa kuin se, että eräänä aamuna sää vain on lauhempi ja että huomaa tinttien aloittaneen keväisen sirkutuksensa, on se, että minä alan himoita jälleen sinistä ylleni. Se tapahtuu aina helmikuussa. Sininen on minulle vähän kuin raidat tai safarin epävärit: selvä kevään merkki!
Koska sininen palaa aina (kuten muuttolinnut?), voin huoletta tehdä myös sinisiä varasto-ostoksia. Olen joskus aikaisemminkin todennut, että ostan toisinaan varastoon jotakin ihanaa, vaikken heti ko. vaatetta käyttäisikään (viimeisin varasto-ostokseni on itse asiassa äskettäinen housulöytö Carin Westerin nettikaupan supermega-alesta: tiedän haluavani ja tällä kertaa suorastaan tarvitsevani syksyllä uudet villakangashousut, ja nyt saatoin hommata ne -70% hintaan.) Syksyllä bongasin Wunderin -70% alesta tämän kertaisissa kuvissani komeilevan ffiXXed-merkin ja Blessin yhteistyönä syntyneen kassipaidan. Ja tiesin heti, että tuossapa suosikkipaita keväälle 2010! (Ja Wunderista pitää muuten sanoa se, että olen saanut sieltä monta kertaa aivan superystävällistä ja ihanaa palvelua! Kiitoskiitos!)
Rakastan yleensäkin vaatteita, jotka koettelevat totunnaisia vaatteen kategorioiden rajoja. Onko tämä nyt kassi vai paita? Vai mikä? Tietysti tarkkaan ottaen “kassi” on vain iso tasku. Mutta ajatus toteuttaa tasku juuri näin oli minusta kerta kaikkiaan viehättävä! Puhumattakaan siitä, että tähän taskuun mahtuu melkoisesti tavaraa - kaikki tarpeellinen, jos tarkkoja ollaan. Oikean kassin voi siis kerrankin jättää kotiin! (Olenpas minä nyt innoissani. Laitetaan nyt vielä pari huutomerkkiä, että pointti varmaan tulee esiin. Minä tykkään tästä!! !!!!)
Sininen muuten sointuu aika ihanasti epävärien seuraan:
(haaremihousut Kipikuteen, kengät - vaikkakaan eivät näy - Ril’s)
Tähän settiin minua inspiroi Marnin kevätkokoelma hassuine raitoineen ja sukkineen. Ihana kokoelma, muuten! Kuten aina.
(paidan kumppaneina Marimekon tasaraita-shortsit, H&M-farkkusukkahousut sekä Ril’sin nilkkurit. Hopeasukat ostin joskus ammoin Stockan alesta. Nuo trikooshortsit on aika loistavat: bongasin ne eurolla kirpparilta ja tykästyin heti. Ne lienevät yöasun osa, vaan haitanneeko tuo mittään.)
Kevään tullen innostun aina myös denim-lookeista. Viime kevään juttuni olivat klassisen americanan tulkinnat. Luulen, että tänä keväänä tulen toteuttamaan vähän tyttömäisempiä ja sovelletumpia farkkulookkeja. Tässä nyt ekaa viritelmää:
(Kaulukset ja nappilistan ratkoin kirpparilta löytyneestä farkkupaidasta - mullahan on tää idea toteutettuna myös mustasta denimistä. Jalassa kirpparilta viime kesänä löytyneet korkeavyötäröiset farkkushortsit sekä H&M-sukkikset.)
—
Katsoessani näitä kuvia mieleeni nousee vielä muutamia oman tyylin ydintä koskevia mietteitä. Sugar Kane totesi taannoin, ettei söpöile. Samaisessa mainiossa kirjoituksessa hän huomautti myös olevansa mieluummin kiinnostava kuin söpö (ja kovin kiinnostava hän aina onkin!). Mutta entäs minä. Do I do cute? I guess I do. Tämä “söpö” on kieltämättä aina ollut minulle vähän hankala pala: kyllä minäkin olisin mieluummin kiinnostava kuin söpö. Toisaalta haluaisin ajatella, etteivät ne ole toisensa pois sulkevia määreitä. Mielelläni olisin sekä kiinnostava että söpö. Ja, jos sallitte, “söpö” vaikkapa sellaisella hieman androgyynillä, poikamaisella tavalla.
Mutta mitäs te ajattelette? Do I do cute? Ja voisiko söpö olla myös kiinnostavaa? (Ja “söpö” on muuten aika hirveä sana! Voisimmeko puhua vaikka “sievästä”?)
